tiistai 14. helmikuuta 2017

Kilpailunjohtajan painajainen.

Painonnostokilpailun järjestäminen alkaa noin pari vuotta ennen itse tapahtumaa kilpailuluvan anomisella. Kansallisten arvokilpailuiden järjestelyoikeuksia haetaan lajiliitolta joka jakaa ne noin vuotta ennen seuraavaa kilpailukautta. Kun tieto kilpailuiden järjestelyoikeuksista tulee, tehdään tilavaraus kilpailupaikasta mutta muuten annetaan vain ajan kulua. Varsinaiset järjestelyt alkavat kuukautta tai kahta ennen h-hetkeä kilpailuiden tasosta riippuen. Yleisen sarjan SM-kisoissa tai pohjoismaiden mestaruuskisoissa järjestelyitä tehdään selvästi enemmän jo varhaisemmassa vaiheessa.

Tällä kertaa olin kilpailunjohtajana peruskoululaisten mestaruuskilpailuissa joiden isoin ennakkoduuni oli ilmoittautumisten hoitaminen. Ilmoittautuminen alkoi jouluna mutta käytännössä sähköpostiin alkoi tulvia viestejä vasta viimeisellä ilmoittautumisviikolla tammi-helmikuun vaihteessa. Ilmoittautumisia tuli lopulta 110 mikä on ennätysmäärä tämän tason kilpailussa. Pelkästään tyttönostajien määrä nousi lähes 50% viime vuodesta!

Muiden seurojen yhteyshenkilöiden lisäksi olin yhteydessä liittoon, oman seuran nostajiin, talkooväkeen, toimitsijoihin, vanhempiin, muihin seuroihin, yhteistyökumppaneihin... On valtavan suuri helpotus että kisaorganisaatio on valmiiksi olemassa eikä kaikkea tarvitse nyhjäistä tyhjästä. Järjestämme vuodessa noin 10 kansallista kilpailua joista pari ovat isompia arvokisoja. Koen tärkeimmäksi tehtäväkseni eri järjestelytehtäviin kykenevien määrän kasvattamisen, olisi nimittäin hirveä tilanne jos kaikki tietotaito olisi yhden ihmisen varassa. Se yksi ihminen kun voisi vaikka juuri kisojen aattona sairastua.

Varsinaisen kisaviikon koittaessa suurin osa ennakkojärjestelyistä oli jo hoidossa, tosin esimerkiksi käsiohjelmaa työstettiin vielä keskiviikkona ja vasta torstaina se meni painoon.

Torstaina aamulla oli pakkasta 15.5 astetta. Kävin juoksemassa kolmen kilometrin lenkin ennen töihin menoa. Päivän aikana alkoi yskittää ja viluttaa. Olin pukeutunut todella hyvin lenkille mutta se oli selvästi tämän talven kylmin kirmaisuni.

Töiden jälkeen kävin vetämässä junnuille kisoihin valmistavan treenin. Kaikki olivat intoa täynnä ja kovassa iskussa mutta valmentajasta tuntui vähän oudolta. Kun pääsin kotiin, olo olikin jo todella kuumeinen.

Nukuin yön peittojen alla vaatteet päällä. Aamulla raahauduin hetkeksi toimistolle ja lähdin melkein heti takaisin huilaamaan. Matkahuolto toimittaisi kisapaidat työpaikalleni iltapäivällä joten pitäisi olla voimia olla paikalla. Autoni oli jo muutenkin täynnä kisoihin menevää tavaraa jotka pitäisi roudata illalla kilpailupaikalle jossa alkaisivat rakennustalkoot. Sairastuin huonoimmailla mahdollisella hetkellä.

Jotenkin jaksoin palata töihin pariksi tunniksi, päivystää saapuvat paketit ja lähteä kisatalkoisiin. Olin agitoinut väkeä niin hyvin että minun ei tarvinnut tehdä juuri muuta kuin katsella muiden touhuamista ja reilussa tunnissa kaikki oli valmista. Lähdin kotiin huilaamaan.

Punnitus alkaisi lauantaina aamulla yhdeksältä. Luvassa olisi piiiitkä 65 osallistujan kisapäivä. Päätin että tekisin juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu ja voisin käydä vaikka kesken kisojen kotona huilaamassa.

Illan mittaan olo alkoi kohentua, se oli tosi yllättävää. Olin ollut koko päivän hirveässä jamassa: kova yskä, kuumetta, päänsärkyä. Kisatalkoot olivat erikoinen käännekohta.

Nukuin yön todella hyvin ja heräsin ensimmäiseen kisapäivään lähes täydessä terässä. Yskin kyllä edelleen mutta olo oli muuten mainio.

Menin kisapaikalle, hoidin punnituksia, vedin tuomarikokouksen ja järjestelin kaikkiin mahdollisiin tehtäviin ihmisiä. Itselleni en nakittanut yhtään isompaa hommaa jotta olisin olon mahdollisesti heikentyessä valmis lähtemään kotiin huilaamaan.

Olin kisapaikalla lauantaina klo 8-19 ja sen jälkeen vielä reilun tunnin siviilitöissä jotka olivat perjantaina jääneet kesken lähdettyäni kotiin sairastamaan. Olin kotona hieman ennen yhdeksää ja olo oli jopa parempi mitä aiemmissa kilpailusavotoissa terveenä!

Sunnuntai meni lähes samalla kaavalla, kisapäivä oli tosin pari tuntia lyhyempi ja olin kotona jo viiden jälkeen. Yskä sai seurakseen nuhan mutta kuumetta en ole enää tuntenut.


Kisat sujuivat siis kaikesta huolimatta lopulta täydellisesti, jopa kilpailunjohtajalta. Osallistujissa korostui tyttöjen ja nuorempien sekä pienikokoisempien poikien aiempaa selvästi suurempi määrä. Painonnosto on ihan aidosti kaiken ikäisten ja kokoisten tyttöjen, poikien, miesten ja naisten laji ja on hienoa että se konkretisoituu tällä tavalla kisalavallakin.

Seuraavan kerran olen isossa tapahtumassa kilpailunjohtaja syksyllä kun järjestämme nuorten pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Toivottavasti ilman lentsua.