perjantai 27. huhtikuuta 2012

Penkkipunnerrusta ja vuoden pisin juoksulenkki.

Kuukausi sitten sain tehtyä 16 viikkoa kestävän penkkipunnerrusohjelman läpi ja aloitin sen heti uudestaan uusilla painoilla. Uusi maksimitulos toi 25% korotuksen sarjapainoihin jokaiselle viikolle läpi ohjelman.

Eilen oli vuorossa viikko nro. 4, joka on itse asiassa identtinen viikon nr. 2 kanssa, ja oli todella hieno huomata miten laadukkaasti pystyin sen tekemään läpi. Viimeinen viiden toiston sarja tehdään jo tuossa vaiheessa vanhalla maksimillani joka meni nyt ensimmäistä kertaa koskaan täysin puhtaasti läpi. Ei vajaita työntöjä, ei pompauttamista. Rauhallisia ja varmoja punnerruksia. Ensi viikolla tuossa tulee eteen täysin uusia sarjapainoja joita lähden nyt työntämään itsevarmana ja hyvällä fiiliksellä. Monipuolinen progressiivinen treenaus pitää kehityksen koko ajan tasaisena eikä paikallaan junnaamista ole tapahtunut pitkään aikaan.

Tänään oli tarkoitus juosta noin kympin lenkki mutta kun ilma oli lähes täydellinen ja tossu hyvällä syönnillä niin pistelin menemään 15 kilometriä. Se oli vuoden pisin siivu ja viikkosaldo, 3 lenkkiä ja 29 kilometriä, on myös tämän vuoden paras. Kasassa on nyt 176 kilometriä, eli keskimäärin 10.4km/viikko. Jotta tonnin tavoitteeni täyttyisi täytyy vuoden loput 35 viikkoa pistellä 23.5 kilometrin viikkotahdilla. Onnistuu aivan varmasti ilman isompia loukkaantumisia ja sairasteluja.

Nyt duunit pakettiin ja kotiin venyttelemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti