tiistai 21. elokuuta 2012

Treenin teho ja laatu ratkaistaan pään sisällä.

"Ei taida tänään oikein kulkea", joku saattaa ajatella lähtiessään lenkille tai salille. Ja voi olla melkein varma siitä että on oikeassa. Ehkä tuollaisella asenteella olisi jopa parempi jäädä sohvalle hakemaan terävämpää motivaatiota. Vaikka päivä olisi ollut vaikea ja mieli maassa, treeniin kannattaa aina lähteä sillä asenteella että "minä olen vahva, pystyn mihin vain, tänäänkin otan ison askeleen eteenpäin" koska juuri se ratkaisee sen minkälaisen palkinnon työlläsi ansaitset. On tehty jopa tutkimuksia siitä miten positiivinen ajattelu vaikuttaa esimerkiksi juoksemisessa. Henkilö joka koko lenkin ajan keskittyy siihen miten väsyneeltä tuntuu juoksee selvästi heikommin kuin henkilö joka hokee päässään positiivista mantraa, "juoksen miten paljon tahansa, tämä on kevyttä" jne.


Mielikuvaharjoittelu on tärkeä osa kovia treenejä. Viimeiset raskaat nostot ja toistot voivat tuntua salilla aavistuksen kestettävimmiltä kun unohtaa oman itsensä ja ajattelee itsensä vaikka Iso-Arskaksi tai tonneja siirteleväksi nosturiksi. "Light weight, baby", niin kuin Roddy Coleman sanoisi ja paiskoisi rautaa kuin höyheniä.

Mielikuvilla ja ajatusleikeillä voi suoriutua melkein mistä tahansa hankalalta tai pelottavalta tuntuvasta asiasta. Kun kokeilin pari vuotta sitten avantouintia ensimmäisen kerran, en keskittynyt siihen miten kylmä ilma tai vesi on. Ajattelin että olen jääkarhu joka pulahtaa jäälautalta hyiseen mereen ja nautiskelee kylvystä. Sillä mielellä se ei tosiaan tuntunut juuri miltään, ei ainakaan pahalta. Jos seisoo kesäkuun alussa järven rannalla kiljuen miten ei varmasti pysty menemään jäätävään veteen niin ei varmasti pystykään. Veden kylmyys ei ratkaise, ajattelutapa ratkaisee.


Pitkillä lenkeillä törmää usein jonkinlaiseen epämukavaan tunteeseen tai kipuiluun. Mitä enemmän ajattelet sitä, sitä pahemmalta se tuntuu. Kokeile seuraavalla kerralla työntää hiipivä paha tunne sivuun ja keskittyä johonkin muuhun. Kuin taikaiskusta tuo tunne usein katoaa kokonaan.

Mitä tahansa lajia harjoittavan liikkujan tärkein ominaisuus on kyky keskittyä asioihin jotka ratkaisevat ja työntää epäolennaisuudet ja negatiiviset ajatukset pois mielestä. Positiivinen ajattelu ja itsesuggestointi ovat tärkeässä asemassa kun haluaa kehittyä ja päästä kiinni omiin tavoitteisiinsa. Negatiivinen ajattelu on askel kohti epäonnistumista ja keskeyttämistä. Mitä parempi itsetunto ja itseluottamus, sitä varmemmin onnistuu. Ihmiset jotka aliarvioivat ja vähättelevät itseään eivät todennäköisesti koskaan edes aloita yrittämistä koska ovat omassa mielessään tuomittuja epäonnistumaan jo etukäteen.

Kun ajattelet kuin mestari, olet mestari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti