keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Avantouintihaaste.

Puolitoista vuotta sitten olimme mökkeilemässä kaupunkimme leirintäalueella. Talviaikana siellä ei juuri muita liikkunut mutta yhtenä iltana alueen saunarakennuksen ja piskuisen järven lähellä oli paljon autoja. Oli se päivä viikosta kun sauna oli lämmitetty avantouimareita varten.

En ollut koskaan ollut avannossa ja kesälläkin menen yleensä luonnon vesiin vasta heinäkuussa ja mielellään hellepäivänä. Päätin kuitenkin että nyt olisi hyvä sauma repäistä ja tehdä jotain ekaa kertaa. Hain pyyhkeen mökistä ja menin kokeilemaan. Kokemus oli positiivinen ja ajattelin että ensi talvena sitten taas uudestaan. No, viime talvi oli ja meni enkä käynyt uusimassa avantokokeiluani.

Viime viikolla leirintäalueen facebook-ryhmästä tuli mainos että avantouintikausi alkaa taas. Päätin että nyt olen messissä, oli keli mikä tahansa niin tämä talvi uidaan ulkona. Avovaimo lupautui lähtemään mukaan, ainakin saunomaan jos ei ihan avantoon asti.


Viime viikolla sataneet lumet olivat jo ehtineet sulaa pois ja keli oli normaalin syksyinen rannikkokaupungissa, myrskyisä tuuli ja muutama aste lämmintä. Pukuhuoneessa vaatteet pois, tassuttelin laiturille ja kastauduin vedessä. Jes! Tästä se lähtee. Saunomista vähän välissä ja kävin lopulta kolme kertaa kastautumassa.

Avantouinti on henkinen juttu. Vesi tuntuu kaikista varmaan yhtä kylmälle mutta asennoituminen ratkaisee miltä se lopulta tuntuu. Itse päätin ekalla kerralla asettautua jääkarhun nahkoihin. Mietin miltä jääkarhusta tuntuu tassutella jäälohkareella ja loikata raikkaaseen mereen nautiskelemaan polskuttelusta.

Jos suhtautuu avantoon suurella pelolla ja jännityksellä, menee varovasti laiturille ja kirkuen kastelee vähän varpaita veteen niin kokemus tuntuu varmasti aika karulta ja vesi järkyttävän kylmältä. Mutta jos kävelee reippain varmoin askelin veteen saakka, niin syvälle että vesi nousee kaulaan asti, ja samalla rauhallisella varmuudella pois, niin saavuttaa todella hyvän olon. Sekä henkisesti että fyysisesti.

Avantouimarit tuntuvat olevan oma ystävällinen heimonsa. Vaikka täysin tuntemattomana ja ulkopuolisena on mennyt mukaan niin aina kaikki moikkaavat ja yhdessä pohditaan keliä, veden lämpötilaa ja "säväreitä". Sitä miten noin 3-asteinen vesi tuntui vielä kylmältä kun ilma oli hieman lämpimämpää mutta talvella kovilla pakkasilla 0-asteinen vesi tuntuu jopa lämpimältä kun ilma on niin kylmä.

En todellakaan ole parin avantouintikerran perusteella mikään konkari enkä asiantuntija mutta muutaman vinkin voin antaa. Kun on riisunut vaatteet, kannattaa mennä heti ulos ja veteen. Saunominen lämmittää niin paljon että on paljon rajumpi juttu mennä saunasta ulos ja veteen kuin suoraan riisumisen jälkeen. Saunan ja avannon väliä ei muutenkaan kannata rampata suoraan vaan viileän tai haalean suihkun kautta. Elimistö kannattaa sekä avantoon mennessä että sieltä tullessa totuttaa lämpötilan vaihteluihin asteittain.

Itse pidän pipoa päässä avannossa eikä pään kastelua jäisessä vedessä muutenkaan suositella. Olen myös vannoutunut uimatossujen käyttäjä, olen jo vuosia käyttänyt Arenan tossuja niin uimahalleissa, rannoilla kuin nyt avannossakin. Uimahalleissa välttyy sieni-infektioilta, rannalla teräviltä roskilta ja mutaiselta tai soraiselta pohjalta vedessä kahlatessa. Reilun kympin maksavat, Italiassa valmistetut tossut kestävät vuosia, estävät liukastumisilta uimahalleissa ja niissä onnistuu saunominenkin mukavasti. Jotkut käyttävät noita uimisenkin aikana mutta itse tykkään ottaa ne pois altaan reunalla.

Joissakin avantouintipaikoissa, kuten tuolla missä itse käyn, kulkee lämmitetty alusta saunalta laiturille eikä tarvitse kävellä lumessa ja jäässä mutta jos tarvitsisi niin uimatossut auttavat siinäkin mukavasti eikä jalat palele ja pistele kylmällä kävelemisestä.

Päätin eilen että käyn kevääseen asti vähintään kerran kuukaudessa avannossa. Haastan muutkin avantouintia kokeilleet ja siitä pitäneet aktivoitumaan ja harrastamaan touhua aktiivisesti tänäkin talvena. Ja jos joku ei ole vielä kokeillut niin eiköhän se tuhansien järvien ja meren rantojen ympäröimässä maassa onnistu helposti? Omaan mieleen rakennettujen esteiden ylittäminen on parasta!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Proteiinin laatu on tärkeämpää kuin määrä.

Olen kirjoittanut muutaman kerran proteiinista ja esitellyt kehittämäni termin proteiinitehokkuus. Tarkoitan sillä sitä, kuinka paljon proteiinia jossain ravintoaineessa on per 100 kalorin annos. Proteiinitehokkuus on erityisen tärkeä asia kalorinkulutustaan ja energiantarvettaan tarkkailevalle treenaajalle. Linkit näihin bloggauksiin: Proteiinin lähteet vertailussa, osa 1. , Proteiinin lähteet vertailussa, osa 2: patukat ja juomat. , Proteiinin lähteet vertailussa, osa 3.

Näissä bloggauksissa, kuten proteiinikeskustelussa yleensäkin, keskitytään proteiinin laskennallisiin määriin. Proteiini, kuten kaikki luonnossa esiintyvät asiat, käyttäytyvät eri tavalla laboratoriossa ja elimistössä. Proteiinin sisältämien aminohappojen järjestys ja kumuloivuus vaikuttavat siihen miten ison osan laskennallisesta proteiinista elimistö todella pystyy hyödyntämään. Tätä proteiinin imeytyvyyttä mitataan PDCAAS-asteikolla. PDCAAS on lyhenne sanoista Protein Digestibility Corrected Amino Acid Score.

Pääsääntöisesti voidaan sanoa että eläinperäiset proteiinit imeytyvät paremmin kuin kasviperäiset, näissäkin on kuitenkin eroja. PDCAAS-asteikolla 1 on suurin ja 0 pienin arvo. Parhaiten imeytyvät maitokaseiini, munanvalkuainen, maitoproteiini ja soijaproteiini saavat täyden ykkösen. En ole alan asiantuntija mutta käsittäisin niin että esimerkiksi lukeman 0.52 maapähkinä imetyisi elimistöön 52 prosenttisesti ja naudanpihvi lukemalla 0.92 imeytyisi 92 prosenttisesti? Voiko joku vahvistaa tai kumota tämän? PDCAAS-listoja löytyy vaikka googlella, tässä linkki wikipedian artikkeliin.

Tänään on salipäivä joten pukuhuoneessa treenin jälkeen join purkin Maximin proteiinijuomaa, kohta syön lounaaksi tonnikalaa ja purkin rahkaa. Kotona lautasellinen possunsuikaleita ja riisiä ja iltapalaksi rahkamättö. Imeytyy sitten miten vain niin eiköhän tuo määrä riitä korjaamaan lihasvauriot ja tekemään kropasta taas vähän vahvemman.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Lumisia polkuja.

Viime viikolla kirjoitin lenkkikuulumisia metsälenkiltä jonka varrella näkyi ensimmäistä kertaa vähän valkoista. Loppuviikolla lunta tulikin jo ihan kunnolla ja lauantaina oli vuorossa syyskauden ensimmäinen todellinen lenkki lumella. Ihan mukavalta tuntui pitkästä aikaa, muutos ei tosin mulla ole niin suuri kun muutenkin juoksen pehmeillä alustoilla mutta asfaltilla viihtyville lumi tuo tähän touhuun uuden aspektin. Toivottavasti kaikki eivät siirry juoksumatoille?

Tänään toinen luminen lenkki, 12 kilometriä, ja oli kyllä todella tukkoista menoa. Minkäänlaista flow-tilaa ei näkynyt missään vaiheessa ja homma oli todella väsynyttä puurtamista. Lunta satoi koko lenkin ajan mutta eipä se mitään haitannut, väsymys taisi tulla sisältäpäin. Eilen oli lepopäivä mutta ehkä tämän kuukauden 132 kilometriä alkavat jo vähän painaa. Tai sitten olen tulossa kipeäksi..


Tasaiseksi tamppautunut luminen maapohja, ei jäätä, joten pito-ongelmia ei ollut mutta vauhti oli silti todella hidasta. Ellen olisi niin ehdoton keskeyttämisen vastustaja niin olisin varmasti puolessavälissä jättänyt homman kesken enkä olisi enää lähtenyt toiselle kutosen kierrokselle.

Ei sovi silti harmitella, mulla ei ole oikein koskaan motivaatio-ongelmia joten ehkä yksi tällainen päivä voi johonkin väliin tullakin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Nämä ihmiset eivät sano "en pysty, en jaksa."

Maailma on täynnä inspiroivia ja motivaatiota pursuavia ihmisiä niin urheilumaailman sisä- kuin ulkopuolellakin. Melkein päivittäin törmään netissä, tv:ssä tai lehdissä ihmisiin jotka ovat tehneet unelmistaan totta ja elävät kuten opettavat. Tänään ajattelin esitellä muutaman.

Slenderella Newman


Laura "Slenderella" Newmanin tarinaa on kummasteltu ja hehkutettu eri blogeissa ja juoksufoorumeilla viime aikoina. Ylipainoinen, heikkokuntoinen amerikkalaisnainen pystyi vielä puolitoista vuotta sitten vain vaivoin kävelemään 5 kilometrin matkan mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon. Newman aloitti kävely- ja juoksulenkit, laihtui treenaamisen ohella 40 kiloa ja pari viikkoa sitten selvitti 100 kilometrin ultrakilpailun. Slenderellan Endomondo-profiili on julkinen, hänen tekemisiään ja ennätyksiään voi seurata vapaasti. Amerikkalaisen tv-kanavan juttu Newmanista löytyy tästä.

Markku Saarinen


Markku Saarinen innostui koulupoikana Arnold Schwarzeneggeristä ja aloitti kuntosaliharjoittelun. Hän on tehnyt jalkakyykyssä 12 toistoa 320 kilolla ja penkkipunnerruksessa 250 kilolla kaksi toistoa - ilman varusteita. Hän ei kuitenkaan ole tyytynyt voimailuun vaan löi vetoa sukulaisen kanssa ja polki pyörällä Suomen päästä päähän. Sen jälkeen hän on niittänyt mainetta yhtensä Suomen tunnetuimmista ultapyöräilijöistä: hän on mm. ajanut USA:n kuumimmissa ääriolosuhteissa Kuolemanlaakson kisoissa 508 mailia, pyöräillyt neljässä päivässä 1450 kilometriä sekä polkenut viime keväänä sadassa tunnissa kuntopyörällä 2687,4 kilometriä vain lyhyillä huoltotauoilla. Mies sopii täydellisesti parin viikon takaiseen bloggaukseeni: Kestävyysjuoksijat näyttävät anorektikoilta.

Saarinen toimii siviilissä personal trainerina ja vetää mm. kahvakuulakursseja, hänen erinomaisen kirjoituksensa voi lukea Optimal Performancen sivuilta. Televisiossa Saarisen treenejä ja suorituksia voi seurata FOX-kanavan mainiossa VO2-urheiluohjelmassa. 


Blogi- ja oikea maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat asettaneet itselleen tavoitteita - puolimaratoneja, maratoneja, ultrakilpailuja, triathloneja, mitä tahansa omia rajoja koettelevaa - ja tehneet kaikkensa niiden tavoitteiden eteen. Jokainen heistä inspiroi minua ja saa pohtimaan että ehkä jonain päivänä juoksen maratonin alle 4 tunnin, 100 kilometrin kilpailun, 24 tunnin kilpailun, triathlonin, juoksen cooperissa 3500 metriä, kyykkään 300 kiloa, nostan penkistä 200 kiloa.. tai ihan mitä vaan. Kaikki on mahdollista!


torstai 25. lokakuuta 2012

Ensimmäisiä merkkejä talvesta.

Vielä viime viikolla kirjoitin shortsikeleistä ja tänään ilmassa oli jo talven tuntua. Aamulla tiet olivat jäässä ja polkupyörää turvallisempaa oli liikkua autolla. Asfaltti oli liukasta ja ikkunoista piti skrapata jäätä pois.

Lenkillä oli täydellinen keli. Pari astetta lämmintä, aurinko paistoi taivaalta jossa oli siellä täällä tummempia syksyisiä pilviä ja samaan aikaan toisella puolella horisonttia isoja valkoisia hattaroita. Vieno merituuli tuntui aukeilla kohdilla. Kuulas, upea päivä. Askel kulki ja viimeinen iso mäki 11 kilometrin lenkin jälkeen meni ylös uskomattoman kevyesti mutta vauhdikkaasti.


Yön aikana oli ilmeisesti satanut hento ensilumi joka oli jo keskustasta ehtinyt sulaa mutta valkoisia pyöreitä kiteitä oli metsässä polun varrella melkein lenkin alusta loppuun.

Sävähdyttävä lenkki, kylmiä väreitä, mutta ei vilun vuoksi. Lokakuussa olen juossut jo 120 kilometriä mikä on enemmän kuin koskaan ennen ja tässä kuussa on vielä toivottavasti kolme lenkkiä jäljellä. Huimaa jos mittariin kertyy lopulta 150-160km!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sielunmaisema.


En pidä kovinkaan paljon pyöräteillä, jalkakäytävillä ja autoteiden pientareilla juoksemisesta. Tänä vuonna juoksemistani vajaasta 800 kilometristä ehkä noin 50-100km on kipitetty asfaltilla. Minun valtakuntaani ovat metsäpolut, pururadat ja soratiet.

Keskustan hälinässä tai autojen läheisyydessä pitää olla aina aistit valppaina. Varoa polkupyöriä, odotella liikennevaloissa, pitää kiinni tieliikennelaissa säädetystä järjestyksestä jonka mukaan autojen tulee aina antaa esteetön kulku suojatielle aikovalle. Haluan lenkkieni olevan hermolepoa ja meditatiivinen kokemus, en stressaavaa taistelua oman olemassaoloni puolesta jalankulkijana.

Metsässä aika pysähtyy. En kohtaa ketään muuta kuin muita kuntoilijoita, tai ehkä oravan tai lintuja. Suosikkimetsäni lähellä on tosin hevostalli joten välillä pitää olla tarkkana ettei törmää yhteen ratsastajan tai raviohjastajan kanssa. On kuitenkin aika mieltäylentävää että voi jäädä lenkillä hevosen, mutta ei auton, alle.

Suosikkimetsäni on täynnä eri pituisia lenkkejä erilaisilla alustoilla. Ulkoilutie, valaistu kuntorata, maastolenkki, hevosura, koirapolkuja, metsätietä, metsäpolkuja.. Valmiita viitoitettuja lenkkejä: 1, 3, 4, 5, 7km.. ja näitä yhdistelemällä loputon määrä erimittaisia ja erityyppisiä etappeja. Metsästä löytyy myös kuntoilupaikka leuanvetotankoineen, vinovatsapenkkeineen ja penkkipunnerruspaikkoineen.

Kun palaa tämän näköisenä takaisin kotiin...







...voi mennä onnellisena lämpimään suihkuun.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Urheilu ei ole minulle viihdettä eikä liikunta ajanvietettä.

Joskus kun esimerkiksi lenkeillä mietin suhdettani urheiluun (katsojana) ja liikuntaan (toimijana) päädyn aika selkeisiin johtopäätöksiin. Vaikka viihdyn urheilun parissa katsojana, se ei ole minulle viihdettä tai viihdykettä, eikä liikunta ole vain ajanvietettä tai harrastus.


I'm made of belief not barriers
I'm made of sweat not swagger
I'm made of many not one
I'm made of the next point not the last
I'm made of blazing trails not following paths
I'm made of every hurdle I've cleared not just the ones on the track
I am made of all the days you don't see not just the one you do
I am made of everything to come not just what has been
I am made of sport

Seuraan urheilua erittäin monipuolisesti taitoluistelusta painonnostoon ja pyöräilystä vuorikiipeilyyn. On kuitenkin lajeja joita en koe omikseni. Melkein aina kyseessä ovat lajit jotka ovat selkeästi yleisölle suunnattua viihdettä, kuten palloilulajit tai moottoriurheilu. En pidä urheilulajeista joissa ottelu katkeaa jatkuvasti muutaman sekunnin pelaamisen jälkeen ja katsojat keskittyvät tanssityttöihin, snackseihin ja kaljanjuontiin. Haluan että urheilu rakentuu aidon kilpailemisen ja voiton tavoittelemisen ajatukselle, ei siihen mitä yleisö haluaa nähdä. Vaikka seuraan jalkapalloa, en halua nähdä ns. viihdyttävää yleisöön menevää peliä vaan peliä jolla joukkue uskoo pystyvänsä voittamaan. Olen nähnyt lukemattomia unohtumattomia 0-0 päättyneitä otteluja ja pitänyt peukkuja altavastaajana lähteneelle joukkueelle joka puolustaa 89 minuuttia ja tekee ottelun ainoan maalin yhdestä hyökkäyksestä. En ole vuosiin katsonut esimerkiksi mestareiden liigan otteluja joissa tuntuvat kilvoittelevat pikemminkin eri seurojen kassavarannot kuin pelaajat. Maajoukkueissa tai vaikka Suomen kakkosdivarissa pelaajat ovat mukana halusta pelata juuri siinä joukkueessa, ei siksi että heidän on edustettava palkanmaksajaansa.

Minulle urheilu on aitoja tunteita: intohimoa itsensä ylittämiseen, rakkautta lajiin, paloa voittamista kohtaan. Hiihtokilpailuja joissa hiki, räkä ja kyyneleet ovat jäätyneet kilpailijan kasvoille tämän ylittäessä maaliviivan. En tiennyt itkeäkö vai nauraa kun Lontoon olympialaisten 50 kilometrin kävelyn jälkeen kilpailijat kaatuilivat maaliviivalla yksi toisensa jälkeen suoraan pyörätuoleihin joita oli tuotu paikalle kymmeniä. Toisaalta koomista, mutta toisaalta ymmärsin hyvin miten paljon he rakastavat sitä tunnetta minkä tuo äärimmäinen suoritus ja kilvoittelu heille tuottaa. Kymmenenneksi tullut saattoi tuulettaa yhtä paljon kuin voittaja.

Liikkujana ja kuntoilijana olen myös itse perusasioiden äärellä. Treenaaminen on minulle paitsi fyysinen, myös henkinen, harjoite jonka aikana olen eristyksessä muusta maailmasta, mentaalisessa tilassa jossa olen vain minä ja askeleeni polulla tai minä ja painonnostotanko. Kun on juossut tunnin, kaksi, kolme tai treenannut tunnin maitohappojen kerääntyessä jatkuvasti lihaksiin, on ehkä lähempänä omaa minuuttaan kuin koskaan muulloin. Kokee aidoimpia tunteita, aivan kuten seuratessa urheilusuorituksia joissa pyritään olemaan kaikkein nopein, kestävin tai vahvin.

Liikunnasta on tullut minulle yhtä tärkeää kuin hengittäminen, syöminen tai nukkuminen. Siksi ei tunnukaan sopivalta puhua vain harrastuksesta. Se on elämäntapa.

En tarvitse kuntosalien vip-huoneita, tasaisia juoksuratoja tai innovatiivisimpia teknisiä vaatteita ja välineitä. Oma keho, mieli ja valtava halu ja palo kehittää niitä riittävät.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Diagnoosi rannekivuille.

Käy kuntosalilla. Oik. ranne kipuilee, kierrossa kipu. Sopii Ligamentum collaterale ulnaren kipuun, jossa erityisesti supinaatiossa kipu ranteen ulnaarisivuun. Yleensä rauhoittuu levolla. Kirjoitan Voltaren tabl. Ellei 2 viikossa parane, voin panna kortisoni + puudute. 

Oma diagnoosini osui siis ihan oikeaan: venähdys. Myös omahoito oli kohdallaan, lääkäri ehdotti tulehduskipugeeliä mutta kun sillä olin jo lotrannut ilman tulosta niin sanoi että tabletit voisivat olla tehokkaampia.

Tämähän on jo vaivannut pari viikkoa mutta kun on välillä tuntunut että olisi paranemaan päin niin menin lääkäriin vasta nyt. Perjantaina yritin tehdä salilla hauiskääntöä, ei onnistunut pelkällä tangolla lisäpainosta puhumattakaan. Juoksin siis suoraan pukuhuoneeseen varaamaan aikaa mutta ei ollut enää vapaita aikoja perjantaille. Onneksi tänään pääsin heti aamupäivällä luottolekurilleni joka on muuten itsekin entinen painonnostaja ja nykyinen urheilulääkäri.


Nyt on lääkettä ja selkeä suunnitelma. Syön kuurin loppuun, pidän taukoa käsitreenistä tuon kaksi viikkoa ja testaan 5. marraskuuta penkkipunnerrusta, hauiskääntöä, leuanvetoa ym. liikkeitä joissa tuo ranne on vihoitellut. Jos kipuilee edelleen niin sitten piikille.

Tuskin yläkroppa surkistuu ja hauis/ojentaja-osasto kuihtuu tämän tauon aikana joten mitäpä tässä murehtimaan sillä juoksu kulkee. Eilen haastava 14 kilometrin maastolenkki, edellisen yön jatkunut kova sade oli tehnyt kapealle polulle taikansa. Neljännes lenkistä olikin vesijuoksua, neljännes suossa tarpomista, neljännes juurakkoa ja kivikkoa ja neljännes ihan tavallista metsäpolkua. Hyvä lenkki siis! Tänään heti lääkärin jälkeen takaisin metsään ja tasaista mutta mäkistä kuntopolkua 12 kilometrin verran. 26 kilometriä 24 tunnissa on ihan hyvä saldo.

Huomasin muuten ennen lenkkiä että molempien juoksukenkieni kärjessä varpaiden päällä oleva verkkomainen päällys alkaa kulumaan puhki ja niissä oli jo reikiä. Eihän noilla ole juostu kuin noin 800 kilometriä. Harmi, pitänee ostaa lähiaikoina uudet. Reebok Zignano ei siis tämän perusteella kestä kovaa juoksukulutusta ja on parempi ehkä salikenkänä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Suomenlinnassa ainutlaatuinen juoksutapahtuma.

Kuulin eilen todella mielenkiintoisesta juoksutapahtumasta johon ehdottomasti osallistuisin mikäli vaikuttaisin pk-seudun lähellä. Ensi viikon sunnuntaina, 28.10., järjestetään kolmas Viaporin Eko ½maraton. Tarjolla on puolimaraton sekä 7km.


Reitti starttaa Iso-Mustasaarelta Kuntomaneesin rakennuksen luota ja puikkelehtii kaikilla viidellä Suomenlinnan saarella. Iso-Mustalta suunnataan Susisaaren kautta kohti Kustaanmiekkaa, matkalla ohitetaan parhaillaan remontoitava sukellusvene Vesikko, Kustaanmiekalla kierretään vallitukset ja palataan Susisaarelle Piperin puiston takaa urheilukentälle ja jälleen kohti Iso-Mustaa. Ennen Varvilahtea reitti tekee silmukan telakalle ja suuntaa Pirunkirkon kautta kohti Pikku-Mustan siltaa.

Sillan ylityksen jälkeen juoksijat rynnistävät Länsi-Mustasaarelle, josta kurvaavat taisin kohti Pikku-Mustaa, jossa reitti koukkaa Merisotakoulun pihan kautta takaisin sillalle ja Iso-Mustalle. Juoksijat palaavat Kuntomaneesille juoksemalla Rantakasarmin ja Suomenlinnan koulun ohi kulkevaa reittiä.

Maailmanperintöjuoksu tulee juostua yhdellä ja puolimaraton kolmella kierroksella.

 

Todella ainutlaatuisessa juoksumaisemassa siis liikutaan. Mukaan mahtuu vain 50 juoksijaa mutta ilmeisesti tilaa vielä on. Lisätietoja Kuntomaneesin sivuilla.

torstai 18. lokakuuta 2012

Shortsikeli lokakuussa!

Onpas erikoinen syksy. Usein lokakuussa on ollut jäisiä katuja, satunnaisia lumikuuroja ja ainakin lämpötila tukevasti nollan tienoilla. Nyt ei kuitenkaan voi pukeutua kalenterin mukaan kun päivälämpötila voi vaihdella melkein kymmenen astetta saman viikon aikana.

Maanantaina otin lenkille ekan kerran tänä syksynä juoksutakin mukaan kun lämpötila oli +4C ja tihutteli vähän sadetta. Ei tullut onneksi kuuma, yleensä tuo +5C on sellainen vedenjakaja sen suhteen laitanko takin vai en.


Äsken oli +10C ja melkein tyyni keli ja tuntui että pitkät juoksutrikoot ja pitkähihainen paita oli melkeinpä liikaa. Shortseilla tai lyhythihaisella juoksupaidalla olisi pärjännyt hyvin! Lokakuussa! Vastaan tuli silti jälleen lenkkeilijöitä pipojen, takkien ja hanskojen kanssa. Mitenköhän he pärjäävät kun on -20C?

En ole todellakaan mikään erityisen lämminverinen kaveri, villasukat, hanskat, pipot, huivit jne. on ollut jo pidempään käytössä kun pyöräilen tai ulkoilen pojan kanssa. Sen, seisoskeleeko paikallaan vai juokseeko puolitoista tuntia, pitää ehdottomasti näkyä pukeutumisessa tai ongelmia on luvassa.

Hanskat on aika hankala juttu. Mulla ei ole varsinaisia juoksuhanskoja, kunnolliset on kalliita ja toisaalta monet omat vaihtoehdot, sormikkaat, lapaset, erilaiset ulkoiluhanskat, muuttuvat kovassakin pakkasessa nopeasti hikisiksi ja hiostaviksi. Ei huvittaisi ostaa 50 euron teknisiä juoksuhanskoja ja huomata että kädet on viiden minuutin juoksemisen jälkeen tulikuumat. Ehkä tänäkin talvena juoksen taas mitkä tahansa kangassuikaleet käsissä ne ekat kilometrit kunnes keho tuottaa jo niin paljon lämpöä että hanskat voi tunkea takin taskuihin.

Tänään tuli lenkillä täyteen 743 kilometriä, 257 vielä uupuu tavoitteesta. Vajaa 30km viikossa siis riittäisi niin tonni täyttyy ennen uutta vuotta!

Sali meni eilen hyvin vaikka taas piti keskittyä lähinnä selkään ja jalkoihin. Viikon takainen tehotreeni oli nimittäin jättänyt vatsalihaksetkin niin aroiksi että niitäkin sai tehtyä vain vähän.. Päätin että testaan tuota rannetta huomenna ihan tositoimissa, onhan se vaivannut välillä ennenkin mutta ei silti ole haitannut salilla. Teen ihan normaaleilla painoilla ja liikeradoilla mutta lyhyillä sarjoilla. Jos on ongelmia niin soitan sitten heti pukkarista lääkärille ettei tilanne pitkity.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Motivaatiota lehtihyllystä: Bodaus.

Kirjoitin keväällä bloggauksen mielestäni parhaista kuntoiluun liittyvistä lehdistä. ProBody ja Juoksija ovat edelleen mielestäni erinomaisia ja suosittelemisen arvoisia mutta lehtikentällä tapahtuu jatkuvasti eikä mainiot lukukokemukset jää noihin kahteen.


Bodaus saattaa mennä monelta ohi ilman lähempää tuttavuutta. Nimestään huolimatta lehdessä on erittäin vähän varsinaiseen kehonrakennukseen liittyviä juttuja, kannessakin jo mainitaan uudistuneen lehden aihepiireiksi: Kuntosali, Terveysliikunta, Painonhallinta. Sisällysluettelossa aihelista vain lavenee: Kehonrakennus, Fitness, Voimailu, Vahvat Miehet/Naiset, Harjoittelu, Kilpaurheilu, Kamppailulajit, Ravinto, Kehonhuolto, Matkailu, Kauneus.. Tästä pitkästä ja vaihtelevat listasta voi siis jo päätellä että ollaan kaukana mistään varsinaisesta bodarilehdestä. Tyyliltään lehti onkin jonkinlainen sekoitus ProBodyn tyyppistä kovaan treenaamiseen keskittyvää aktiivisten salikäviijöiden lehteä ja naisille suunnattua liikuntalehteä a la Fit.

Edellinen lehti, 5/2012, oli todellinen täysosuma ja vähän harmittaakin etten ehtinyt lehdestä vinkata kun sitä oli vielä myynnissä. Toinen toistaan mielenkiintoisempia artikkeleita kuten Painonnoston apuliikkeiden käyttö kiertoharjoittelussa, Kestävyysjuoksijan lihaskuntoharjoittelu sekä Military crosstrainingin esittely. Lisäksi lehdessä esiteltiin liikkuvuutta ja kehonhallintaa edistäviä lajeja jangsua ja asahia sekä haastateltiin mm. Suomen parhaita voimamies/nainen-kilpailijoita, naismoukarinheittäjää, bodyfitness-kilpailijoita, 72-vuotiasta voimanostajaa... Tolkuttoman kiinnostavia artikkeleita ja juttuja, yksi parhaita kokonaisuuksia mitä olen eri lehdistä viime aikoina löytänyt.

Nyt myynnissä oleva numero, 6/2012, on myös mainio ja suosittelemisen arvoinen mutta aihealueiltaan hajanaisempi. Lehden loppupäässä mennään vähän liikaa yhteistyökumppanien mainostamisen suuntaan mutta siitä huolimatta esimerkiksi uusien kuntosalilaitteiden esittely on kiinnostavaa luettavaa. Artikkeleissa on jälleen taattua laatua: Funtionaalinen harjoittelu loikkatreenin muodossa, Boksihyppyihin ym. keskittyvä hyppytreeni, Mentaalinen valmentautuminen.. Ehkä parasta on kuitenkin ultrapyöräilijä Markku Saarisen selkätreeniohjeet. Saarinen on muuten erittäin mielenkiintoinen hahmo, voisinkin blogata hänestä lähipäivinä.

Printtimedian mullistuksesta ja paperilehtien kuolemasta on puhuttu pitkään mutta ainakaan näiden treenilehtien parissa ilmiö ei tunnu kovinkaan akuutilta. ProBody vaihtoi päätoimittajaa kun pitkän uran alalla tehnyt Jouni Virtamo perusti ensi alkuun kaksi uutta lehteä ja myöhemmin on tulossa vielä muita uusia urheilulehtiä. Lokakuun lopussa ensimmäisenä näistä uutuuksista lehtipisteisiin saapuu FitBody ja CrossTraining. FitBody, ProBody, Bodaus, Body.. ei mikään ihme jos sormi menee suuhun kun miettii minkä lehden ostaisi!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kova mäkitreeni kuntosalilla.

Kun ranne on ollut kipeänä olen joutunut miettimään erityisesti saliharjoittelua uusiksi. Tuttujen ja turvallisten harjoitteiden sijaan on pitänyt miettiä koko treeni alusta loppuun uusiksi. Uusia liikeratoja, pidempiä sarjoja, raskaampia toistoja. Viime torstaina treenin päätteeksi päätin vielä kokeilla jo aiemmin miettimääni mäkitreeniä. Erittäin kova ja intensiivinen harjoitus onkin syytä jättää treenin loppuun sillä sen jälkeen voi olla vaikea tehdä mitään muuta kuin ryömiä pukuhuoneeseen.

Treenin voi tehdä millä tahansa aerobisella laitteella jossa on säädettävä vastus. Itse valitsin kuntopyörän mutta juoksumatto tai vaikka crossari käyvät yhtä hyvin.

Mäkitreenini ei ole perinteinen intervalliharjoitus jossa vastus ja syke laskee ja nousee vaan harjoitus vain rankkenee koko ajan. Mieleen piirtyy kuva vuoristotiestä joka jyrkkenee jokaisella polkimen pyörähdyksellä. Mitä pidemmälle etenee sitä raskaampaa on, niin että lopulta jalat lähes lopettavat liikkeen raskaan duunin uuvuttamina.


Omalla salillani on Technogymin kuntopyörät joissa on säädettävä vastus asteikolla 1-25. Liikkeelle lähdetään ykkösestä ja kymmenen sekunnin välein vastusta nostetaan yhdellä pykälällä. Otan alkulämpöä usein kuntopyörällä liikkuen vastuksissa 1-10 välillä, parhaimmillaan noin 200-250 watissa. Mäkitreeni alkoi tuntuakin vasta kun tuo tuttu alue oli ohitettu. Vaivaisen kahden minuutin jälkeen ollaan vastuksessa nro 13 ja kohta alkaa usko loppua. Kun 15 on mittarissa jalat alkavat olla jo lievästi hapoilla ja tuntuu mahdottomalta päästä huipulle asti, sinne vastukseen nro 25. Kymmenen sekuntia on kuitenkin lyhyt aika ja aina kun tuntuu jo liian raskaalta otetaan vielä yksi pykälä ylöspäin. Neljän minuutin täyttyessä ollaan lopulta perillä, täysin hiestä märkänä ja loppuunajettuna. Fiilis on kuin maratonin maalissa. Loppuun vielä minuutin verran kevyttä rullailua, jos nousisi heti huipulla pois pyörän päältä niin varmaan putoaisi tajuttomana maahan. Yleensäkin suosin intervalliharjoitteissa sykkeiden laskua liikkeessä, en kävele tai pysähdy juoksuvetojen jälkeen vaan hölköttelen hitaasti. Se palvelee paremmin sykkeen vaihtelun sietokykyä pitkissä treeneissä ja juoksukisoissa.

Vaikka annoin tämän nimeksi mäkitreeni, niin kyseessä on ehkä kuitenkin enemmän testi. Mitä pidemmän välin pystyy pitämään vastusten nostamisessa niin sitä kovempi kunto on. Tuo kymmenen sekuntia on varmaan ihan turvallinen aloitus, kovakuntoisimmat voivat nostaa vastusta vaikka minuutin välein. Jos se onnistuu niin suosittelen ottamaan yhteyttä ammattilaispyöräilytalleihin!

Juoksumatolla testin voi tehdä vaikka niin että vaihtelee vuorotellen kaltevuutta ja nopeutta, katto ei tule vastaan kuten kuntopyörällä, joten on syytä tajuta milloin lopettaa eikä lennä päin seinää.

Varoitetaan kuitenkin nyt vielä että ihan aloittelijan ei kannata takoa niin että sydän pomppaa ulos rinnasta ja henki salpautuu.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Nihkeän viikon jälkeen uuteen nousuun.

Viime viikko oli aika vaikea, ranne jatkoi kipuilua ja rankka salitreeni vaati pitämään ylimääräisiä lepopäiviä. Viikon saldo näytti lopulta tältä:

MA Lepopäivä
TI Lepopäivä. Molemmat oli ihan suunniteltuja.
KE 12km lenkki
TO Salitreeni. Improvisoitu vatsa/jalkatreeni.
PE Lepopäivä. Helsingin reissun takia tämäkin oli suunniteltu juttu.
LA Lepopäivä. Tämä EI ollut suunnitelmissa.
SU 11km lenkki

Kolme treeniä on hävettävän vähän. Lauantaina piti mennä illalla salille mutta torstain kova, ilman yläkroppaa tehty treeni tuntui edelleen luita ja ytimiä myöten... ja tuntuu itse asiassa vielä tänäänkin ennen kaikkea vatsalihaksissa. Jalat ovat jo lenkkien myötä vähän palautuneet.


Toisaalta pyrin ajattelemaan toiselta kantilta enkä harmistu tuostakaan saldosta.Viime viikko oli aikataulullisesti haastava ja neljä laadukasta treeniä oli maksimi johon olisin venynyt. Keskityn mieluummin siihen että olen viimeisen 24 tunnin aikana juossut kaksi lenkkiä, yhteensä 24 kilometriä, joista iso osa raskailla metsäpoluilla mudan, juurakoiden ja kivikoiden keskellä, kuin murehdin jotain yhtä ylimääräistä lepopäivää. Mielenkiintoista nähdä miten jalat reagoi kahteen peräkkäiseen juoksupäivään, yleensä aina lenkkieni välissä on joko lepo- tai salipäivä.

Ranne tosiaan edelleen vaivaa. Se ei särje eikä tunnu juuri miltään levossa mutta kun väännän, kierrän, vedän tai työnnän, tuntuu epämukavalta. Jos se ei ala paranemaan parin seuraavan päivän aikana niin varaan ajan kaupungin parhaalle urheilulääkärille jonka avulla selätin viime talvena muodottomaksi turvonneen polven ja mykoplasman.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Huomenna hurja spektaakkeli Crossfit Invitational USA vs Europe

Crossfit on erinomainen laji paitsi harrastaa itse niin myös katsojan ja seuraajan kannalta. Laji tarjoaa valtavan määrän inspiraatiota ja ideoita omaankin saliharjoitteluun. Olen ollut katsomassa crossfitin ensimmäisiä SM-kisoja viime talvena ja seurannut netin välityksellä MM-kisoja eli Crossfit Gameseja.


Huomenna Lontoossa järjestetään ensimmäinen Reebok Crossfit Invitational-kutsukilpailu johon on kutsuttu Euroopan ja USA:n kovimmat kilpailijat. Jenkkien joukkueen kapteenina toimii maailmanmestaruuden vuosina 2011 ja 2012 voittanut Rich Froning jr ja Euroopan kapteenina naisten tittelin samoina vuosina vienyt islantilainen Annie Thorisdottir. Suomesta mukana on hallitseva suomenmestari, Euroopan kärkikolmikkoon ja Crossfit Gameseihin selviytynyt Mikko Aronpää Jyväskylästä ja viime vuoden Euroopan ykkönen, Porin Tuomas Vainio.

Tapahtumaa voi seurata huomenna lauantaina alkaen klo 22 Eurosportilta kahden ja puolen tunnin suorana lähetyksenä.

 
Rich Froning jr


Annie Thorisdottir


 Mikko Aronpää


Tuomas Vainio


Ennen tuota riittää vielä toinen taistelu hoidettavaksi, lähden nyt Helsinkiin kaatamaan Georgiaa. 

torstai 11. lokakuuta 2012

Juoksukengät rakastavat mutaa, vettä ja kuraa.

Tämä vuosi ja erityisesti syksy on ollut poikkeuksellisen sateinen. Meille jotka juoksemme asfaltin sijaan pääasiassa epätasaisilla ja pehmeillä alustoilla kuten sorateillä, metsäpoluilla ja pururadoilla, se on tarkoittanut märkiä kilometrejä. Onneksi keho tuottaa niin paljon lämpöä että vaikka pulahtaisi kesken lenkin polvea myöten ojaan niin vilustumaan tai kylmettymään ei pääse, lenkin jälkeen pitää tietysti saada vaihdettua heti kuivat sukat ja kengät jalkaan.

Juoksukengät eivät mene pilalle mudasta, vedestä tai kurasta. Ne rakastavat niitä.



Hyvän syyslenkin jälkeen kenkien pitäisi näyttää tältä, tai ainakin omani näyttivät eilen. Ensimmäiset 3 kilometriä hyväkuntoista tasaista kuntopolkua, sitten kuusi kilometriä maapohjaista lehtien ja mudan sävyttämää metsäväylää, ja päälle vielä pari kilometriä kuntopolkua ja puolisen kilometriä asfalttia.

Välillä vähän ihmetyttää lenkkipoluilla vastaan tulevat vitivalkoiset lenkkikengät. Ehkä ne on ensimmäisiä kertoja käytössä tai pesty pesukoneessa vaikka valkaisuaineen kera mutta jotenkin ne vähän pistävät silmään kun itse on polviin asti täynnä rapaa.

Pehmennyt ja kostunut pururata on todella raskas alusta ja sillä juokseminen tuo tuttuunkin lenkkiin maistuvan lisävivahteen. Joku lyhyempikin lenkki tuntuu kunnon työnteolta varsinkin jos mukana on vähän mäkiäkin.

Tänään kävin aamupäivällä tekemässä sen kädettömän salitreenin. Oudolta tuntui kun mukana ei ollut tuttua salivihkoani johon olen kirjannut satoja treenejä. Oikeasti se ei muuten ole edes mikään vihko vaan todella ryvettyneen näköinen nippu yksittäisen aanelosia jotka on tungettu muoviseen säilytystaskuun. Tein tunnin verran vatsarutistuksia, boksihyppyjä, askelkyykkyjä, selänojennuksia ja loppuun vielä mielisairaan mäkitreenin kuntopyörällä. Voisin kirjoittaa tuosta mäkitreenistä lisää kun ehdin, se voisi olla monelle mielenkiintoinen testattava omalla kuntosalilla.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Raajat rikki, voiko treenata?

Mulla on ollut viime aikoina pieniä ongelmia kropan kanssa vaikka yleensä olen välttynyt aika hyvin krampeilta ja nyrjähdyksiltä. Viikko sitten lenkin jälkeen lantion ja oikean pakaran/reiden yhtymäkohta tuntui omituiselta ja sattui kävellessäkin. Tämä erikoinen vaiva meni kuitenkin onneksi nopeasti ohi ja pari päivää myöhemmin juoksin jo normaalisti ilman ongelmia.

Samoihin aikoihin alkoi ikävä kyllä muistuttaa myös vanha rannevammani. Vajaa vuosi sitten olin vaihtamassa salia, kävin testaamassa paikallisen urheilutalon mahdollisuuksia ja tein vierailla laitteilla ja painoilla hieman oudompia liikeratoja. Oikea ranne kipeytyi ja vihoitteli muutaman viikon enemmän ja pari kuukautta hieman vähemmän mutta onneksi pystyin kuitenkin harjoittelemaan käsillä normaalisti. Silloin tällöin tuo ranne on hieman muistuttanut vanhoista ongelmista mutta tuntemukset ovat kadonneet nopeasti. Nyt eivät ole. Neljä-viisi päivää ranne on kipuillut aina kun kierrän, käännän, vedän tai työnnän oikealla kädellä. Olen lotrannut siihen ahkerasti tulehduskipugeeliä mutta se ei ole vaikuttanut juuri lainkaan. Tuskin sieltä mitään rikki on, luultavasti ranne venähti kun tein salilla alkulämmittelyheilutuksia tutun 24kg:n sijaan 32kg:n kuulalla... Tiesin että 8kg:n hyppäys on aika raju mutta kun 28kg kuulia ei ollut tarjolla ja halusin pikkuhiljaa päästä lämmittelyssäkin eteenpäin enkä vain tehdä aina samaa sarjaa 16kg-20kg-24kg joten riski oli tietoinen mutta ei ehkä tarpeeksi harkittu.


Toivottavasti tämä menee ohi itsekseen viikossa tai parissa, jos ei mene, niin pitänee konsultoida urheilulääkäriä. Lenkkeilyynhän ranne ei tietenkään vaikuta mutta entäs kuntosali? Treenaan lähes pelkästään yläkroppaa ja monissa alavartalon liikkeissäkin mukana on painoja ja kädet joutuvat myös töihin. En ole kuitenkaan jäämässä sohvalle voivottelemaan vaan käyn salilla juuri niin päivinä kuin olin suunnitellutkin. Iso osa tutuista liikkeistä jää tekemättä mutta teen keskivartaloa ja jalkoja sitten entistä pidemmillä ja monipuolisemmilla sarjoilla ja liikeradoilla.

Jalka- tai käsivaivat ovat siitä "kivoja" vammoja että ne eivät estä treenaamista. Jos jalka sattuu, nostele puntteja. Jos kädet oireilee, kyykkää. Sen sijaan esimerkiksi flunssa ja kuume ovat liikkujan perivihollisia, kun syke nousee jo vessassa käymisestä  tai sängystä ylösnousemista niin on selvää että mitään ylimääräistä ei tehdä vaan kaikki energia käytetään pöpön nujertamiseen ja kehon hoitamiseen levolla ja ravinnolla.

Joskus voi olla vaikea tietää onko oikeasti vilustunut ja flunssassa vai voiko pienen köhän tai limaisuuden kanssa liikkua. Oma sydän on tässä tilanteessa tosiaan paras mittari, kun syke nousee korkealle pienestäkin aktiivisuudesta on kyllä ihan oikeasti kipeä ja levon tarpeessa. Talvikaudella kuitenkin niiskuttavan nenän tai yskän kanssa liikkuminen on normaalia eikä yleensä mikään ongelma kropalle, päin vastoin liikunta kirpeässä ulkoilmassa saa liman liikkeelle ja erittymään eikä olo jämähdä tukkoiseksi.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Juoksutapahtumien superviikonloppu takana.

Viime viikonloppuna järjestettiin paljon hienoja tapahtumia ympäri Suomea joista moniin myös bloggaajat osallistuivat: Hangon Itämerimaraton, Vaarojen maraton Kolilla, Vierumäen 24h ultra, Pirkan hölkkä, Espoon Keskuspuistojuoksu jne. Vaikka en enää tänä syksynä aio juosta missään kisassa niin omakin juoksuharrastus saa uutta pontta kun seuraa muiden valmistautumista eri juoksutapahtumiin.


En ole vielä ehtinyt lukemaan bloggauksia ja raportteja kisoista mutta tarkistin kuitenkin heti että kaikki ovat päässeet maaliin. Se on kuitenkin tärkeintä kun juostaan ekoja kokonaisia ja puolikkaita maratoneja tai osallistutaan ultra- tai muihin haastaviin tapahtumiin.

Itselläni on ollut hieman vaivoja viime päivinä, kirjoitan niistä tarkemmin huomenna, mutta heitetään vielä loistava linkkivinkki loppuun. Juoksija-lehden Maratontilasto kertoo kaikkien suomalaisten tulokset eri kotimaisista ja ulkomaisista kisoista vuosilta 2005-2012. Kyllä, olen itsekin nyt vihdoin siellä mukana yhdellä maraton-loppuajallani ja niin näyttää olevan iso joukko muitakin tuttuja ja kavereita. Ei muuta kuin tutkimaan omia tilastoja ja tietoja!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Jäinen helvetti.

Vuoden 1988 Giro d'Italia, Italian ympäriajo, on jäänyt mieliin paitsi ensimmäisestä amerikkalaisesta voittajasta, Andrew Hampstenista, myös äärimmäisistä sääolosuhteista. Italian Alpeilla Lombardiassa ajetulla neljännellätoista etapilla iski lumimyräkkä. Kesäkuussa! Naama lumisessa hyhmässä pyörillä liikkuvat alppikauriit taistelivat läpi pyryn kohti Gavian solan huippua.

 Sisu alkaa näkyä 30 sekunnin kohdalla

Täällä on annettu varoituksia rankkasateista ja vettä on tosiaan tullut. Eilen päivällä alkoi ja maanantaihin pitäisi kestää. Kävin eilen lenkillä ja vasta viimeisillä kilometreillä alkoi sataa vähäsen, kun pääsin töihin niin taivas repesi ja kaduille muodostui puroja ja lammikoita. Tänään päätin mennä kaikesta huolimatta pyörällä kuntosalille ja töihin ja puin sadetakin päälle. Vaikka kuntosalilta työpaikalle on vain kilometri niin vastatuulessa ja rankkasateessa tuli mieleen Passo di Gavia ja vuosi 1988. Pyörä ei tuntunut liikkuvan mihinkään ja vettä tuli niin paljon ettei meinannut eteenpäin nähdä. Onneksi matkaa oli tosiaan vain kilometri, eikä 120. Ja taivaalta tuli vettä eikä lunta.

En pidä talvella pyöräilemisestä joten aion polkea mahdollisimman paljon niin kauan kuin tiet jäätyvät. Talvella ehtii huristelemaan autolla ihan tarpeeksi ja kuluttamaan bensaa joten en anna kelien häiritä sen enempää juoksemista kuin pyöräilyäkään.

Kun auto ja pyörä ovat käytössä ja taivaalta sataa kaatamalla, tai kun kerrostalossa on valittavana hissi tai rappuset ja käsissä on pari-kolme painavaa kauppakassia, punnitaan päättäväisyyttä pitää kiinni omista valinnoista ja päätöksistä. Niin monta vuotta hissi oli aina valintani mutta nyt sitä ei tule ikinä edes vilkaistua. Kun hyppii kahta, kolmea askelmaa kerralla ylöspäin ja huomaa ettei enää hengästykään tulee hyvä fiilis. Arki- ja suunnitelmallinen treeniliikunta tukevat loistavasti toisiaan.

torstai 4. lokakuuta 2012

Kestävyysjuoksijat näyttävät anorektikoilta.

Kestävyysjuoksijat ovat polttaneet kaikki lihaksensa, rasvansa ja nesteensä juoksemalla, jos niitä on kropassa koskaan ollutkaan. Loppuunjuoksutettuja ajokoiria. Näännyksiin itsensä rääkänneitä ihmispoloja.

Ehkä, ehkä ei.

David Goggins oli Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen jäsen joka näki liian monen ystävänsä kaatuvan Afganistanissa ja ryhtyi juoksemaan kerätäkseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2005 Goggins osallistui 24 tunnin kisaan ja juoksi 100 mailia - siis 160 kilometriä - alle 19 tunnissa vaikka ei ollut koskaan juossut edes maratonia. Hän on ainoa ihminen joka on läpäissyt erikoisjoukkojen äärimmäisen fyysisen testin, Navy Seals Hell Weekin, kolmesti. Vuonna 2007 Goggins juoksi 10 sadan mailin kilpailua, tuli kolmanneksi Yhdysvaltain kuumimmissa olosuhteissa, Kalifornian Death Valleyssa, käydyssä Badwaterissa, 135 mailin kisassa jota pidetään ehkä maailman armottomimpana. Kerran Goggins juoksi 203.5 mailia 48 tunnissa, siis kahden vuorokauden ajan tauotta lähes 7 kilometriä tunnissa.


Viime perjantaina David Goggins yritti rikkoa leuanvedon maailmanennätyksen joka on 4021 leukaa vuorokaudessa. Siis 168 leukaa joka tunti 24 tunnin ajan. Ikävä kyllä mies epäonnistui. Reilun 13 tunnin ja 2588 toiston ja rajujen kipujen jälkeen oikean ranteen ihon läpi työntyi paha pullistuma ja röntgen paljasti murtuman ranteessa.

Aika moni bloggaaja on laittanut kuvan Gogginsista blogiinsa tietämättä kenestä ja mistä on kyse. Niin minäkin.

 

Minusta Goggins tai esimerkiksi Sports Illustratedin ja GQ:n seksikkäimpien urheilijoiden listoilla esiintyvä, ehkä maailman tunnetuin ultrajuoksija Dean Karnazes eivät näytä anorektikoilta vaikka lienevät kestävyysjuoksijoita kovimmasta päästä.


Ihminen ei ole vain sitä mitä syö, vaan myös sitä miten liikkuu, miten lepää ja miten hoitaa ja huoltaa itseään. Ennen kaikkea ihminen on sitä miten itsensä näkee ja kokee. Olympiatason maratoonarit eivät varmasti näe mitään syytä hankkia yhtään ylimääräistä sekuntia tai minuuttia tuloksiinsa ylimääräisten lihasten tuoman painon vuoksi mutta me muut.. Ei kai meillä ole mitään tekosyytä? Maratoneja voi juosta 50, 100 tai 150-kiloisena, lihaksikkaalla kropalla tai rasvattuna salamana. Kun liikkuu ja harjoittelee monipuolisesti, kehittyy monipuolisesti. Goggins ja Karnazes ovat esimerkillään osoittaneet että vähän kaikessa voi olla vähän hyvä. Eivät hekään ole parhaita mutta ei kai tarvitsekaan?

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syyskuu ja mainio treeniviikko paketissa.

Syyskuu oli mulle ennalta vuoden odotetuin liikuntakuukausi maraton-debyytin takia. Vaikka se on jo mennyttä niin olo ei ole tuntunut yhtään tyhjältä eikä liikunta tarkoituksettomalta, olenhan kova kehittämään koko ajan uusia tavoitteita. Syyskuussa tuli hyvien treenipäivien lisäksi myös taukoja juuri tuon maran takia, treenasin vain noin 15 päivänä normaalin 20 treenipäivän sijaan.

Viime viikolla jäähdyttelin vielä vähän ja palasin varovasti lenkkipoluille ja kävin sen sijaan kolme kertaa salilla.

MA Kuntosali. Penkkipunnerrusta, leukoja, vastarutistuksia ym. tunnin verran. Testasin myös OHS-kyykyn maksimia kyykkyohjelmaa varten.
TI 6 kilometrin kevyt lenkki.
KE Lepopäivä.
TO Kuntosali. Jalkatreeniä ja vähän yläkroppaa 1½ tunnin verran.
PE 12 kilometrin lenkki. Jalat aivan tukossa edellisen päivän treenistä. Reidet ja pakarat huutelee aina kun kävelee tai nousee sohvalta/sängystä/mistä vaan.
LA Lepopäivä. Piti käydä salilla tekemässä penkkiä ja eka treeni kyykkyohjelmasta mutta jalat olivat edelleen aika huterat joten lepoa vain.
SU Kuntosali. Penkkiä ja kyykkyä tunnin verran. Tarkoitus oli mennä joka tapauksessa aikaisin treenaamaan mutta kun poika päätti herätä poikkeuksellisesti ennen seitsemää niin olinkin salilla jo 9.30. Hyvä treeni ja hieno ilmapiiri. Kymmenen maissa alkoi lapata koko ajan enemmän väkeä ja lopulta oli varmaan vajaa 30 ihmistä, kun puoli kympiltä oli vasta ehkä viisi.

Hieno viikko, oli kiva tehdä pitkästä pitkästä aikaa kolme salitreeniä. Nyt keskitytään vielä vähän juoksuun mutta tammikussa siirryn joksikin aikaa tuohon 3x sali / 2x juoksu rytmiin. Varmasti tuo taas piirun verran lisää vääntöä ja intoa tekemiseen.

Syyskuussa kilometrejä kertyi 74. Pettymys, varsinkin kun maratonilta en merkannut juoksukilometrejä kuin 26. Nyt aletaan jahtaamaan niitä 30-40 kilometrin viikkoja ja hyvin alkoi kun tänään kävin jo köpöttelemässä 12 kilometriä metsässä, vuorotellen maapohjalla ja nurmettuneella ja umpeen kasvaneella pururadalla. Sadetta, mäkiä, puurtamista. Täst se lähtee, lokakuu!