tiistai 20. marraskuuta 2012

Uusi treenipaita.

Vaikka käytänkin lähes pelkästään teknisiä treenipaitoja niin välillä tulee salilla pukeuduttua myös vanhaan kunnon puuvillaan, ainakin silloin kun nuo varsinaiset treenipaidat ovat hikisinä likapyykkikorissa. Tämä uutukainen on siis tavallinen t-paita mutta sopii aika hyvin salille.


Huom! Kuvassa en ole minä vaan joku paitamalli. Näytän muuten samalta mutta hikipantani on neon-vihreä, mulla ei ole tatuointeja enkä käytä salilla ruskeita sammareita. Toki tangossakin on paljon enemmän rautaa!

Treenit sujuu hyvin, kroppa vaan alkaa olemaan aika väsynyt. Edelliset lepopäivät oli viime viikon tiistai ja keskiviikko joten nyt on takana kuusi peräkkäistä treenipäivää. Vielä pitäisi jaksaa nimittäin suunnittelin lepääväni lauantain ja sunnuntain. Yhdeksän harjoittelupäivää putkeen ilman taukoa... Katsotaan miten käy, varsinkin pohkeet ovat iltaisin kipeät vähän samalla tavalla kuin kasvukivuissa. Ehkä pohkeeni kasvavat ihan järjettömiksi? Sunnuntaina piti juosta 12km mutta jo kolmen kilsan jälkeen pohkeet alkoivat polttelemaan, juoksin lopulta kuusi kilometriä. Äsken juoksin 7km eikä olisi hirveästi enempää huvittanut talsiakaan.

Nyt on kasassa 886 kilometriä ja olen selkeästi tiputtanut lenkkien pituutta kun olen tajunnut että tonni menee kyllä tänä vuonna rikki. Paitsi jos tulee jotain ongelmia.. Peukut pystyyn, pysytään kaikki kunnossa!

4 kommenttia:

  1. Blogisi on kyllä huippuhyvä! Aina tulen iloiseksi tai inspiroituneeksi tai vähintäänkin hyvin mietteliääksi kirjoituksistasi. Nyt aloin miettiä, mikä olisi realistinen kilometritavoite itselleni. Aloitin juoksemisen aika nollasta kesäkuussa (edellistä tekstiäsi lukiessa muuten mietin, etten varmaan olisi ikinä rakastunut juoksemiseen, jos sen aloittaminen olisi ollut joku tyhmä uudenvuodenlupaus) ja nyt on Heiaheian mukaan 268 kilometriä kasassa. Luku ei sataprosenttisen luotettava ole, koska alkuun lenkkini sisälsivät paljon kävelyä, mutta olen silti päättänyt elää tuon mukaan, taisi joku lenkki nimittäin jäädä merkitsemättäkin.

    Ajattelin, että 400 voisi olla realistinen ja nyt kun sanon sen "ääneen" täällä minun on vielä pakko saavuttaa se :D

    -keltainenkilometri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät lukea :)

      Toi tonnihaaste on ollut mulle ainakin tosi hyvä juttu, samalla kun olen yrittänyt saada sitä täyteen olen saanut treenattua puolimaratonille ja maratonille. Varsinkin meille aloittelijoille on mun mielestä tärkeämpää saada säännöllisesti kilometrejä alle, juoksuohjelmien sykealueet ja aikatavoitteet eivät ole hirveän tärkeitä kehityksen kannalta kun ei olla vielä mitään superjuoksijoita.

      Ehkä joku 400-500km voisi olla sopiva määrä? Ei kannata laittaa liian kovaa tavoitetta ettei lannistu jo keväällä. Mulla oli alkuvuonna tosi paljon ongelmia, sairastumisia ja muuta ja esimerkiksi tammikuussa juoksin 10 kilometriä ja helmikuussa 41km. Siinä vaiheessa tuhat kilometriä tuntui tositosi kaukaiselta ja vaikealta asialta mutta kunhan terveys ja motivaatio on kunnossa niin kyllä se siitä.

      Poista
  2. Siisti paita! Peukut pystyssä tonnille, kyllähän se sieltä nasahtaa!

    VastaaPoista