perjantai 23. marraskuuta 2012

Yhdeksän päivän treeniputki päätökseen.

Jos voisi suunnitella liikkumiset täysin vapaasti niin mieluiten treenaisin viisi päivää ja lepäisin kaksi. Vaihtoehtoisesti sopisi hyvin myös 2-3 treenipäivää ja yksi lepopäivä. Joskus elämä kuitenkin tyrkyttää toisenlaista kalenteria.

to 15.11. 10 kilometrin juoksulenkki
pe 16.11. kuntosalitreeni
la 17.11. 8 kilometrin juoksulenkki
su 18.11. 6 kilometrin juoksulenkki
ma 19.11. kuntosalitreeni
ti 20.11. 7 kilometrin juoksulenkki
ke 21.11. kuntosalitreeni
to 22.11. 12 kilometrin juoksulenkki
pe 23.11. 9 kilometrin juoksulenkki

Reilun viikon saldona siis kolme salitreeniä ja kuusi juoksulenkkiä, yhteensä 52 kilometriä.

En suosittele tällaista toimintatapaa, kroppa tarvitsee lepoa palautuakseen ja kehittyäkseen. Varsinkin kun en ole tämänkään savotan aikana tehnyt juuri mitään lihashuoltoa kuten venyttelyä. Paikat tuntuvat kuitenkin kestäneen, mitään ongelmia ei ole oikeastaan ollut. Viikonloppuna pohkeet polttelivat iltaisin kun lepäsin, sunnuntaina piti juosta 12 kilometriä mutta reipasvauhtisen ja mäkisen kolmosen jälkeen pohkeet alkoivat polttelemaan ja lopetin 6 kilometrin kohdalla.

Tämä oli jonkinlainen sunnuntaikuntoilijan ultrahaaste. Henkisesti on ollut jo vähän aikaa vaikea tikata kilometrejä päivästä toiseen, lokakuun 154 kilometriä lopettivat sen suurimman palon joka alkoi viime vuodenvaihteessa. Aika pitkään se kestikin! Eipä tämä silti mitään pakkopullaa ole, nautin siitäkin kun eilen ton 12 kilometrin lenkin viimeisellä kilometrillä ja viimeisessä kunnon ylämäessä purin hampaita yhteen ja sihisin perkelettä.

Tänään loppui paitsi yhdeksän kilometrin treeniputki niin tuli myös 900 kilometriä täyteen. Saldo on nyt 907 km! Jes!

Monenlaista kilometriä ja ajatusta on noihin 907 kilometriin mahtunut, aikaa niihin on mennyt arviolta 100-110 tuntia. Lopulta aika yksinäisiä siivuja, mukana ei ole ollut juttukaveria tai ipodia. Olen mennyt monen sillan yli ja monen sillan ali. Miettinyt ja nähnyt kaiken, maallisen ja maan alaisen.






2 kommenttia:

  1. Lepo tosiaan on yhtä tärkeää kuin treenikin! Mut hienosti näyttää tossu kulkevan! :) Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tänään oli mukava mennä täynnä virtaa taas salille kun viikonlopun levännyt.

      Poista