torstai 23. toukokuuta 2013

Sateinen lenkki illan kääntyessä yöksi.

Sää kääntyi eilen koko ajan sateisemmaksi ja sateisemmaksi. Olin tyytyväinen, tarkoitus oli lähteä vielä päivän päätteeksi juoksemaan ja kunnon sadekeleistä on jo aikaa.

Katseltiin pojan kanssa Marathon des Sablesin koostetta, syötiin iltapala ja pikkukaveri meni nukkumaan. Vaihdoin juoksukamat päälle ja säntäsin ulos kellon näyttäessä yhdeksää. Sade ei ollut kovaa, juuri sellaista tihkua joka ärsyttäisi pyöräillessä kauppaan tai kävellessä töihin mutta ei juostessa. Kun juoksee, sadetta ei edes huomaa ellei se ole kohtuullisen kovaa.


Ensin pari kilometriä asfalttia, sitten viisi kilometriä hiekkapohjaista lenkkipolkua. Sade taisi välillä jopa tauota, ainakaan pettymyksekseni se ei yltynyt missään vaiheessa. Yhdessä kohdassa siirryin pääpolulta pienemmälle, se oli kapea, vihreän lehtomaisen puuston joka puolelta suojaama. Linnut lauloivat ja fiilis oli kuin pohjosmaisessa versiossa sademetsästä. Hetken päästä näin rekkitangon, juoksin sen luo, vedin nautiskellen kolme leukaa ja jatkoin matkaa. Muutama kilometri vielä hiekkatietä ja lähdin kiertelemään ja kaartelemaan jalkakäytäviä ja pyöräteitä kotia kohti. Ilta hämärtyi asteittain mutta silti oli valoisaa, aurinkokin laskisi vasta hetken päästä vaikka kello oli jo yli kymmenen. Oli hieno fiilistellä ja miettiä että joskus juoksulenkilläni tulen näkemään sekä auringonnousun että -laskun. Nytkin tuntui kuin olisi voinut jatkaa loputtomiin. Vielä koittaa se päivä jolloin juoksen niin pitkään että sitä on vaikea edes käsittää.

Matkaa kertyi reilut 12 kilometriä ja samalla tuli täyteen vuoden ekat 300 kilometriä. Ennen lenkkiä kasassa oli 299 joten nyt tarkalleen ottaen kilsoja on kerääntynyt 311. Viime vuonna eka kolmesatanen tuli täyteen 9. kesäkuuta joten olen yli kaksi viikkoa edellä viime vuoden tahtia. Se on ihan sopiva vauhti, olen tyytyväinen jos 400 kilometriä tulee täyteen vaikka perinteisellä juhannuslenkillä. Noin 25 kilometrin viikot riittävät siihen että 1100 kilometriä tulee vuoden loppuun mennessä täyteen ja se varmasti onnistuu. Elo-syyskuussa aion valmistautua maratonille juoksemalla 40-50 kilometrin viikkoja. Viime ja toissalauantain välillä juoksin 47 kilometriä mikä taitaa olla ennätykseni. Ihan hyvin siis kulkee!

En koskaan treenaa kahdesti päivässä mutta nyt se tavallaan toteutui. Ennen iltalenkkiä tehtiin pojan kanssa ne hauskat 22 kyykkyä ja tänään olin jo ennen aamukymmentä salilla. Harjoitusten väliin jäi siis noin 12 tuntia - iltapala, unet ja aamupala. Salillakin vuorossa oli kyykkyjä ja kun olin lähdössä pyöräilemään töihin toinen pohje kramppasi pahasti. Aika kivisiltä pohkeet tuntuvat muutenkin.

Tällä viikolla juoksen vielä yhden lenkin mutta muuten on aika taas ottaa vähän iisimmin ja lepäillä.

3 kommenttia:

  1. Siinä oli otsikossa miun kaksi lempparia kesällä juostessa: vesisade ja myöhänen ilta. Kesällä paras aika käydä lenkillä on sen jälkeen kun muksut on unilla, ei oo enää kauheen kuuma, pienessä sateessa ilmakin tuntuu happirikkaalta ja askel yleensä rullaa yllättävän kevyesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tämän kommentin takana oli siis meikäläinen :D

      Poista
    2. Just noin :) Pitääkin alkaa kyttäämään sääennusteita ja merkitä juoksulenkit tästä lähtien kalenteriin niille päiville kun on luvattu eniten sateita :D

      Poista