tiistai 28. tammikuuta 2014

Kausiliikuntaa.

Tulipa hassu olo. Tajusin just miten vähän olen kirjoittanut juoksemisesta viime aikoina, varmaan vähemmän kuin kertaakaan tämän blogin historian aikana. Salitreenejä, painonnostoa.. niitä on kyllä ollut ohjelmassa aika paljon ja ne ovat tietysti myös omassa mielessä pyörineet. Painonnostossa ja crossfitissa on myös ehkäpä vuoden kovin kisakausi joko jo menossa tai alkamassa ja kun urheilutapahtumia paljon seuraan niin myös ne aiheet on selvästi pinnalla. Juoksuharrastajat, koittakaa kestää. Juoksuaiheisia juttuja on tulossa takuulla niin paljon että kukaan ei jaksa niitä lukea! :)

Syy juoksuun liittyvien ajatusten vähyyteen on ihan selvä, olen juossut nyt tammikuussa vähemmän kuin kertaakaan viimeisen kahden vuoden aikana. Se on aika jännää koska tämä on ollut treenikertojen perusteella ehkä paras harjoituskuukauteni koskaan.

Kausiliikunta ei mun kohdalla tarkoita sitä että talvella haetaan peruskuntoa vaikka hiihtämällä vaan sitä että nyt alkuvuodesta keskityn voimaharjoitteluun enkä juuri tuijota juoksukilsoja. Olen kyllä juossut pk-lenkkejä joka viikko keskimäärin yhden mutta niiden pituus on noin 5-6 kilometriä. Viikon toinen juoksuharjoitus on ollut aina kova intervalli, niitä on vielä jäljellä kaksi tai kolme jonka jälkeen alkaa juoksukilometrit kasvamaan. Intervallitreenien aikana kilometrejä kertyy 2-4 joten määrällä ei tosiaan voi kehua. Mutta kun 90% vuodesta tuijotan volyymiä niin ehkä siihen laatuunkin kannattaa välillä keskittyä vaikka edes sen yhden kuukauden verran?


Aloin viime viikolla ajamaan sisään uusia työkaluja eli juoksutossuja. Kirjoitan tarkempia fiiliksiä sitten kun takana on kymmenen kilsan sijaan satanen tai pari. Ensivaikutelma on kyllä tosi positiivinen.


Se fiilis kun olet keskellä tietä joka tuntuu jatkuvan molempiin suuntiin loputtomasti, et enää muista koska lähdit liikkeelle tai osaa kuvitella koska pääset perille, vuorotellen tuntuu että olet niin loppu että voisit itkeä ja toisaalta olet enemmän läsnä ja tietoinen itsestäsi ja kyvyistäsi kuin koskaan ja tiedät ettet oikeasti haluaisi että tää loppuu koskaan. Sitä fiilistä on jo vähän ikävä mutta kohta sitä saa melkein enemmän kuin kestää.

2 kommenttia:

  1. "niin paljon että kukaan ei jaksa niitä lukea" Onko tämä haaste? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on niin uskallatko tarttua siihen? :D

      "ei.. enää... yhtään.. Mikan... juoksu..jorinaaaaarrrgh"

      Ainakin varoitin!

      Poista