tiistai 7. tammikuuta 2014

Onnistumisten superviikonloppu.

Joskus kaikki natsaa kohdalleen, niin kävi suomalaisilla urheilijoilla laajalla rintamalla pitkän viikonlopun aikana.

Erittäin raskaassa Tour de Skissä kolme suomalaisnaista oli kuuden parhaan joukossa. Innsbruckissa Anssi Koivuranta voitti mäkihypyn maailmancup-kisan, kukaan suomalainen ei ollut päässyt edes palkintopallille yli kolmeen vuoteen. Suomi voitti ringeten maailmanmestaruuden ja kultaa alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa. Ehkä kaikista kovin juttu isossa mittakaavassa oli miesten lentopallomaajoukkueen selviytyminen syksyn MM-kisoihin 32 vuoden tauon jälkeen. Kilpailut järjestetään neljän vuoden välein kuten vaikkapa jalkapallossa ja kisoihin pyrki 159 maata eri maanosissa järjestettävien karsintojen kautta.

Itselleni yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista ja sykähdyttävimmistä suorituksista tapahtui porvoolaisella kuntosalilla. Ultrajuoksija Sakari Haka päätti tempaista Uuden Lastensairaalan puolesta ja painoi lauantaiaamuna klo 10 juoksumaton päälle ja tarkoitus oli edetä mahdollisimman pitkä matka 48 tunnin aikana. Loppiaisaamuna klo 10 matto sammutettiin ja mittarissa oli tarkistuslaskennan jälkeen älyttömät 321.27 kilometriä! Se on uusi pohjoismaiden ennätys ja maailman kaikkien aikojen viidenneksi kovin juoksumattotulos kahdessa vuorokaudessa. Lisää tietoa Sakarin suorituksesta ja keräykseen osallistumisesta löytyy Endurancen sivuilta: http://endurance.fi/wp/?p=3727 .

Toivottavasti tämän viikonlopun jälkeen kukaan ei jaksa mussuttaa ikuista itkuvirttä siitä miten suomalaisurheilijat epäonnistuvat aina. Pää ja kroppa kestää suomalaisilla takuuvarmasti kovassa paikassa siinä missä muillakin. Ikuisina onnistujina ja jonkinlaisina super-urheilijoina pidetyt ruotsalaiset osoittivat ikävämpää puoltaan kun sinikeltaisten pelaajat sanoivat olevansa suomalaisia parempia ja haukkuivat suomalaisten pelityyliä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä kun häviäjä sanoo olevansa parempi kuin voittaja. Jos olet parempi, näytä se siellä kentällä. Jos häviät, onnittele voittajaa ja tunnusta olevasi heikompi.

Itse otin viikonlopun pääosin levon kannalta mutta eilinen oli jo aika aktiivinen päivä. Menin aamupäivällä salille ja ilmeisesti moni muukin oli pitänyt loppiaista hyvänä treenipäivänä, porukkaa oli paljon enemmän kuin vaikkapa tavallisena sunnuntaiaamupäivänä. Vuoden ekan viikon aikana salilla on näkynyt poikkeuksellisen paljon erilaista ohjausta ja valmentamista, joko salilla jo pidempään käynyt kaveri tai ammatti-PT on ohjannut ja opastanut uusia kuntoilijoita treenaamisen saloihin. Tällaisia parivaljakkoja oli eilenkin useita.

Sain vedettyä hyvän voimatreenin, ihan kuin tihentynyt voimaharjoittelu alkaisi purra jo viikossa. Treenin lopussa vedin 1000 metrin maksimisoudun neljän kuukauden tauon jälkeen. Aika oli ihan kelvollinen, taisi olla kolmanneksi tai neljänneksi paras koskaan.

Heti salin jälkeen kävelin kotiin ja lähdettiin perheen kanssa patikoimaan luontoon. Avovaimo oli löytänyt retkeilykartoistaan hauskan paikan jossa vain reilun kilometrin kävelyllä pääsee tutustumaan kahden eri järven rantoihin ja komeaan taukopaikkaan laavuineen ja tulentekopaikkoineen.



 
Tämä on tammikuinen Suomen luonto!

Retkeilyn jälkeen ehdittiin vanheta kotona noin tunti jonka jälkeen suunnattiin vielä tekojääradalle luistelemaan :) Loppiainen olikin siis lopulta todella täynnä aktiviteettia.

Tänään olen menossa kuukauden tauon jälkeen avantoon, vieläkään ei näy lunta eikä jäätä mutta ilmeisesti viikonloppuna olisi vihdoin luvassa talvisempaa säätä. Se ois hieno juttu, haluaisin jo kovasti päästä luistelemaan omalle lähikentälle, pulkkamäkeen ja hiihtelemään. Ja oishan se ihan oikea avantokin kiva kokea vielä tänä talvena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti