torstai 22. toukokuuta 2014

Giro-juoksuhaaste: 12. etappi - 4 kilometriä paahtoa.

pe 9.5. Etappi 1: 2 kilometriä
la 10.5. Etappi 2: 22 kilometriä
su 11.5. Etappi 3: 19 kilometriä
ma 12.5. Lepopäivä
ti 13.5. Etappi 4: 11 kilometriä
ke 14.5. Etappi 5: 20 kilometriä
to 15.5. Etappi 6:  25 kilometriä
pe 16.5. Etappi 7: 21 kilometriä
la 17.5. Etappi 8: 18 kilometriä
su 18.5. Etappi 9: 17 kilometriä
ma 19.5. Lepopäivä
ti 20.5. Etappi 10: 17 kilometriä

ke 21.5. Etappi 11: 25 kilometriä
to 22.5. Etappi 12:  4 kilometriä
pe 23.5. Etappi 13: 16 kilometriä
la 24.5. Etappi 14:  16 kilometriä
su 25.5. Etappi 15: 23 kilometriä
ma 26.5. Lepopäivä
ti 27.5. Etappi 16: 14 kilometriä
ke 28.5. Etappi 17: 21 kilometriä
to 29.5. Etappi 18: 17 kilometriä
pe 30.5. Etappi 19: 3 kilometriä
la 31.5. Etappi 20: 17 kilometriä
su 1.6. Etappi 21: 17 kilometriä

Yhteensä 201 / 345 kilometriä.

Tämän päivän lyhyen, vaivaisen 4 kilometrin etapin piti olla vähän kuin yksi ylimääräinen lepopäivä. Heti kun pääsin polulle niin mieleen kuitenkin tuli ajatus että eiköhän tässä ole joka päivä hölkötelty ihan tarpeeksi. Ei muuta kuin kunnolla kaasua!

Oli melko erikoinen fiilis juosta noin 7 minuutin kilometrien jälkeen arviolta 5 minuutin kilometrejä, se on lopulta valtavan iso ero. Syke nousi tottakai ihan eri tavalla kuin aikoihin mutta oli silti yllättävän helppoa juosta reippaasti. Vauhti pysyi mielestäni melko tasaisena eikä laskenut loppua kohden.

200 kilometriä haasteen aikana on nyt siis rikottu. Tulevina päivinä on edessä mukavalta kuulostavia 16 kilometrin etappeja, ihan kiva ettei joka päivä tarvitse juosta 2-3 tuntia vaan tässä haasteessa on näitä vajaan kahdenkin tunnin lenkkejä mukana.

Varsinaista Giro d'Italiaa johtaa australialainen Cadel Evans ennen tämän päivän maratonin mittaista henkilökohtaista aika-ajoa. Periaatteessa mulla ei ole mitään suuria suosikkeja kisan voittajaksi mutta kuudennen etapin tapahtumat olivat sellaisia että toivon että voittaja ei ainakaan ole Evans.

Tuolla kuudennella etapilla nimittäin ajettiin isolla pääjoukolla kohti maaliviivaa kunnes 9 kilometriä ennen maalia tuli hirveä kasa, yli puolet pääjoukosta eli  monta kymmentä ajajaa kaatui kahdessa eri kolaritilanteessa muutaman sekunnin välein. Myös monta ennakkosuosikkia ja kilpailun kokonaisvoitosta taistelevaa pyöräilijää kaatui ja menetti paljon aikaa, osa loukkaantui vakavasti eikä pystynyt edes jatkamaan kilpailua. Kolareilta välttynyt Evans lähti yhdesssä BMC-tallinsa kanssa ajamaan täysillä kohti maalia. On makuasia olisiko Evansin ja kumppaneiden varsinaisesti pitänyt hidastaa ja odotella muita mutta vähintäänkin rehtiä ja reilua kilvanajoa olisi ollut jatkaa samalla nopeudella kuin ennen kolaria.

Maantiepyöräilyssä on paljon erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä ja yksi niistä on ehdottomasti se että kolme viikkoa ja 3500 kilometriä kestävää suurta etappikilpailua ei pyritä voittamaan hyötymällä kun kaverilta pomppaa ketjut pois paikoiltaan ylämäessä, hajoaa rengas tai tapahtuu kolari. Kilpailut on kunniakasta voittaa ajamalla, olemalla nopeampi kuin muut, ei onnekkaampi. Kun kilpailu kestää 80-85 tuntia ja ratkeaa muutamalla sekunnilla tai korkeintaan parilla minuutilla, on ihan selvää että ajajat haluavat vähentää onnen merkitystä suuressa kokonaisuudessa.

Ehkä olisi epäurheilijamaista toivoa Evansille epäonnea tulevilla etapeilla. Mies on hirveän kova aika-ajaja ja voi tehdä tänään reilusti lisää eroa muihin. Mutta jos Evans kohta itse epäonnea, on vaikea olla ajattelematta että niin pitikin tapahtua ja tilit on tasattu.


Rehtiä kilpaa ja solidaarisuutta urheilijoiden välillä - sitä urheilu mulle tarkoittaa vaikka se onkin lopulta aina ihan yhtä kaukana ihanteista ja täydellisyydestä kuin ihminen muutenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti