torstai 8. toukokuuta 2014

Lomaa koulusta - juoksu voi alkaa!

Giro-juoksuhaaste alkaa huomenna.

Mulla piti olla eilen viimeinen treeni ennen haasteen alkamista. Maanantaina salitreenissä vasen pohje kramppasi pahasti tehdessäni yläkropan treeniä (!) ja on ollut vähän omituinen pari päivää joten päätin jättää aikuisten painonnostokoulun väliin. Harmittava juttu, se on ollut aina viikon kohokohta.

Kävin kuitenkin salilla sanomassa päävalmentajalle eli opettajalle että olen poissa koko toukokuun. Koulussa piti aina viedä vanhempien allekirjoittama lappu poissaoloista, punttikoulussa asia kävi vähän helpommin. Siinä oikeassa koulussa poissaolot ja lomat oli aina hieno juttu mutta painonnostokoulusta en haluaisi olla kertaakaan pois. Tokolan Milko ja Everin Anna ja kaikki koulukaverit jäi sinne kolistelemaan rautoja kun lähdin pois.. Onneksi tämän koulun kesäloma ei ala niin aikaisin kuin muissa kouluissa vaan kesäkuussakin  jatketaan vielä ihan juhannukseen asti. Ehdin siis juoksuhaasteen jälkeen pari-kolme kertaa punttikouluun - jos vain kroppa on siinä kunnossa. "Syyslukukausi" starttaa sitten taas elokuussa.

Tää on aika odotettu viikko paitsi juoksuhaasteen (ja Giro d'Italian) alkamisen takia, niin myös siksi että telkkarista tulee kolmena iltana vuoden kovin viihdepläjäys.



 Jos ja kun joskus osallistun 10 tunnin juoksutapahtumaan niin tiedän minkä haluan soundtrackiksi.

4 kommenttia:

  1. Haha. Kiitos kun toit tän pätkän takas mun elämään. Olin jo unohtanut tän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa esityksessähän oli myös Epic Violin Guy https://www.youtube.com/watch?v=-oxQMwoJiGg , kaiken kaikkiaan erittäin eeppinen esitys! :)

      Poista
  2. Pysy rentona. Keskity ympäristön tarjontaan - luontoon, ääniin, visuaaliseen horisonttiin, kaikkeen, mikä vie pois itse tekemisestä - juoksusta. Varmasti ajatus palaa pyytämättäkin tuskaisiinkin askeliisiin. Päätös kaiken kestämisestä on hyvä tehdä ennen kuin leikki alkaa. Kuitenkin tulee kipua, tulee tuskaa. Silloin ei-tosi-päätöksellä projektiin mennyt ajattelee jossain kohtaa tuskan jatkuessa, että eihän minusta tietysti vielä ihan tällaisiin ollutkaan. Sinä olet päättänyt. Nyt teet vain kaiken sen toteuttamiseksi. Älä jätä ovea raolleen lähtiessäsi matkaan. Muista olla ylpeä taakse jäävästä matkasta.

    Projektisi on mittava sinulle, mutta uskon fyysisen puolen riittävän. Henkinen lujuus ratkaisee. Tsemppaan siihen tällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä samoja ajatuksia olen päässäni jo pitkään miettinyt. En usko että henkisestä puolesta tämä jää kiinni, lopetan vasta sitten kun olen valmis.

      Kiitos Onni viisaista sanoista ja tsempeistä!

      Poista