torstai 28. elokuuta 2014

Painonnostoa, Kulmatanko-Pena ja 17 kilometriä palauttelua.

Jos oli maanantain voimaharjoitus väsynyttä touhua ja viime viikon lenkit raskaita ja väkinäisiä niin nyt on onneksi päästy paremmille energiatasoille. Homma toimii!

Eilisten painonnostotreenien alkuun otettiin ekana harjoituksena tempauksia riipusta polven alapuolelta, jokaisessa sarjassa kolme toistoa. Toisena liikkeenä tietysti työntöä, siinäkin rinnalleveto otettiin riipusta polven alapuolelta x 3 ja sarja loppui aina kahteen työntöön. Lopun voimaosuudessa takakyykkyä - kutosina!

Tanko tuntui kevyemmältä kuin ennen ja sarjapainoja sai nostaa. Tuntuu hyvältä huomata että vaikka näissä erittäin hankalissa ja teknisesti haastavissa liikkeissä kehitys on hidasta niin sitä kuitenkin tapahtuu. Jokainen toisto ja harjoitus muovaa liikeratoja vähän paremmiksi. Esimerkiksi tempauksen lähtöasennossa pieni pään asennon korjaaminen ja pysyminen tangon etupuolella sen sijaan että juuri ennen vetoa vetäytyisi taaksepäin auttoi selvästi ja veto oli kevyempi ja helpompi.

Tunnin painonnoston jälkeen siirryttiin vielä parin treenikaverin kanssa voimailusaliin ottamaan leuanvetopyramidia. Eli ensin ykkönen, sitten kakkonen, kolmonen jne. kunnes ei enää pääse ottamaan yhtä enempää ja sen jälkeen palataan samaa kaavaa noudattaen takas ykköseen. Pari viikkoa sitten kaveri joutui auttamaan jo kolmosessa kun se ei meinannut millään tulla, nyt kolmonen oli erittäin kevyt. Olen alkanut tekemään vähemmän toistoja leuanvedossa kuin ennen mutta paljon puhtaampina, ennen ekaa leukaa roikun muutaman sekunnin kädet suorina ja jokaisen toiston välissä myös sekunnin vapaa roikunta. Kehittää selvästi enemmän kuin vauhdikkaampi ja samalla myös epäpuhtaampi vetäminen jossa ei käydä ihan täysin pohjalla.

Toinen kavereista alkoi leukomisen jälkeen tekemään penkkiä erikoisella mutkatangolla. En ollut koskaan nähnyt kenenkään penkkaavan sellaisella, se ei siis ollut mm. hauiskäännöistä tuttu kulmatanko vaan siihen oli keskelle tehty suorakulmainen mutka. Ideana on että rinta kaarella penkkavat kaverit joutuvat laskemaan tangon alemmaksi kun se ei ota heti rintaan kiinni, tuo mutkakohta on selvästi ylempänä kuin muu osa tangosta ja kädet ovat siis selvästi alempana kuin rintaan osuva kohta. Tuntui hassulta mutta ei siitä mulle mitään hyötyä ollut kun teen muutenkin penkkiä tiukasti selkä kiinni penkissä ilman rinnan työntämistä ulospäin.

Vaarallinen laite muuten tuo erikoistanko, se keskikohta kun voi pyörähtää alaspäin ja osua naamaan. Tarkkana ja varovasti jos päädytte testaamaan.

Tänään aamupäivällä lähdin juoksemaan lenkkiä, mietin vielä lenkin aikana että juoksenko 13 vai 17 kilometriä mutta päädyin jälkimmäiseen. Tossu oli hyvällä syönnillä ja askel kevyen rullaava, tuntui tosi hyvältä juosta. Voisi kuvitella että kyykkyihin painottuvan painonnostoharjoituksen jälkeen jalat olisivat tukossa mutta eivätpä olleet, sen sijaan yläkroppa meinasi puutua ja piti lenkin loppuvaiheessa roikotella käsiä kuin kypsiä spagetteja jotta käsivarret eivät kipuilisi. Nyt, muutama tunti lenkin jälkeen, koko ylävartalo olkapäistä alaspäin on ihan jumissa :o

Kymmenen kilometrin jälkeen taivaalta alkoi tihuttaa reilusti vettä. Tuntui raikkaalta ja piristävältä. Hieno lenkki ja mahtavia harjoituksia! Toivottavasti huomenna ja viikonloppuna sama meno jatkuu, olisi hienoa saada kova ja energinen kuukausi alle ennen maratonia.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Perustason hankkiminen juoksutapahtumiin.

Syksy on mielestäni parasta aikaa juoksemiselle. Ilman lämpötila on lähes täydellinen, 10-15 astetta ja happea riittää. Ei ole enää pelkoa helteistä mutta tiet eivät ole myöskään jäisen liukkaita. Moni on varmaan eri mieltä ja monet isot juoksutapahtumatkin järjestetään kesällä. Itse olen juossut kaksi ekaa maratoniani syksyllä ja seuraava, kolmas, on edessä lokakuun alussa.

Varmasti hyvin moni debytoi nyt syksyllä juoksutapahtumissa tai on ottanut tavoitteekseen kevään tapahtumat. Omia ja kavereiden juoksuja seuratessani olen päätellyt minkä verran pitää harjoitella eri matkoja varten jotta pääsee tavoitteisiinsa.

KYMPPI

Kymppi oli aikoinaan eka matkani johon osallistuin noin viiden kuukauden liikuntaharrastuksen jälkeen. Kymmenen kilometrin yhtämittaiseen juoksuun riittää aika vähäinen harjoittelu jos vauhdilla ei ole merkitystä. Pari noin viiden kilsan lenkkiä viikossa riittää. Jos on vankka liikuntatausta niin varsinaista juoksuharjoittelua ei tarvitse olla lainkaan, vanhoilla muista lajeista hankituilla pohjilla matkan jaksaa kyllä juosta.

Jos haluaa hyvä ajan, on se sitten alle 50 minuuttia tai noin 40 minuuttia, kilometrejä ei silti tarvitse tahkota hirveitä määriä. Vauhtileikittelyt ja intervallit korvaavat määrän ja parikymmentä kilometriä juoksua viikossa riittää.

PUOLIMARATON

Puolikas on jo kymppiä selvästi pidempi matka ja sen läpäisemiseksi olisi hyvä olla kokemusta vähän pidemmistäkin lenkeistä. Mielellään vähintään noin kymmenen kilometrin lenkkejä viikoittain ja siihen päälle yksi tai kaksi vaikka reipasvauhtista vitosen lenkkiä. 20-25 kilometriä viikossa on hyvä juoksumäärä, jos juoksee ne tasavauhtisina hitaina peruskestävyyslenkkeinä niin suorituskin on samanlainen diesel-juoksu kahteen tuntiin tai sen päälle omasta pk-vauhdista riippuen, jos osa harjoituskilometreistä koostuu kovavauhtisista vedoista tai eri sykealueilla tapahtuvasta treenistä niin loppuaikakin paranee.

MARATON

Maraton vaatii mielestäni joko kahta asiaa: pitkäjänteistä harjoittelua tai kovaa kuntopohjaa. Huipputulokset vaativat molempia. Sami Hyypiä juoksi hyvin vähäisellä kestävyysjuoksuharjoittelulla Helsinki City Maratonin alle neljään tuntiin vaikka lähes käveli viimeiset 10 kilometriä kovien kramppien takia. Jos minä kävelisin viimeisen kympin niin aika painuisi yli viiteen tuntiin! :D

Hyypiän esimerkistä käy ilmi se että pelkkä ammattiurheilijan huippukunto ja tausta eivät riitä loppuun asti. Kun takana ei ole useita pitkiä lenkkejä ja riittäviä kilometrimääriä, kroppa ei kestä kovaa iskutusta eikä elimistö ota vastaan energiaa. Molempia pitää harjoitella.

Oma nyrkkisääntöni maraton-harjoitteluun on sama kuin lyhyemmillekin matkoille, kilometrejä olisi hyvä juosta viikoittain suunnilleen tavoitellun matkan verran. Eli maratonille tähdätessä 40-45 kilometriä viikossa olisi passeli. Jos on kaltaiseni juoksija jolle riittää kohtuullisilla sykkeillä läpijuostu maraton, lenkit voivat olla vaikka tasapitkiä ja tasavauhtisia. Itse juoksen 3x 10-15km viikoittain kun valmistaudun maratonille. Parempi jako kovia aikoja ajatellen voisi olla vaikkapa 5-10 kilometriä kovaa, 10-15 kilometriä intervalleilla ja erilaisilla vauhdeilla ja sykkeillä leikitellen ja 15-20 kilometriä tasavauhtista peruskestävyyslenkkeilyä.

Kun juostu matka on pidempi kuin harjoituksissa - harva juoksee 40 kilometrin treenilenkkejä - on todella tärkeää testata ja miettiä tarkkaan juoksun aikaista taktiikkaa. Missä kohdissa reittiä on huoltopisteitä, mitä niissä on tarjolla, mitä niistä kannattaa tankata ja mitä ei? Ottaako mukaan omia eväitä joita voi testata treenilenkeillä tai oman juomavyön? Miten juosta ylämäet, alamäet, ohitetaanko huoltopisteet juoksemalla, kävelemällä vai pysähdytäänkö niihin jne. Vain kokemus auttaa löytämään itselle sopivan taktiikan, eka kerta on aina pakostikin hyppy tuntemattomaan.

ULTRAMATKAT, kuten 100 KM

Näistä mulla ei ole omakohtaista kokemusta enkä niihin voi tietenkään mitään vinkkejä tai ohjeita myöskään antaa. Pääpiirteittäin harjoittelumäärien nyrkkisääntöni pätee kyllä niihinkin, kaverini debytoi viime viikonloppuna ultramatkoilla juoksemalla 100 kilometriä tapahtumassa ja päätyi erinomaiseen aikaan, reiluun kymmeneen tuntiin. Hän harjoitteli hyvin pitkälti juoksemalla tavoitematkan mukaisia harjoitusviikkoja eli noin 100 kilometriä viikossa. Juoksutaktiikan, huollon ja ravitsemuksen suunnittelu on jälleen monta pykälää tärkeämpää kuin maratonilla ja jokainen ylimielinen virhe todennäköisesti kostautuu armottomalla tavalla.


Maraton tai mikä tahansa juoksutapahtuma ei todellakaan ole vain yksi päivä ja matka pistoolin pamahduksesta maaliviivan ylitykseen, se on ennen kaikkea sitä mikä edeltää sitä päivää. Jokainen harjoitus ja lenkeillä otettu askel valmistaa osaltaan tulevaan koitokseen ja parantaa mahdollisuuksia onnistua. Mitä paremmin harjoittelee, sitä itsevarmempana voi lähteä kisareissuun. Kestävyysjuoksu on hyvin pitkälti henkinen koitos ja luotto omaan tekemiseen on tärkeässä asemassa. Jos tietää että on kunnossa ja kaikki on hyvin, on iso nautinto nostaa kytkintä ja antaa askeleen rullata kohti uusia seikkailuja.

maanantai 25. elokuuta 2014

Kuin raivo härkä? Ei tänään.

Ysärillä telkkarissa pyöri mainos jossa intiaanivanhus kiipeää vuorelle. Ukko sanoo että tämä on hyvä päivä kuolla ja käy makaamaan vuoren huipulle, lopulta kuitenkin taskusta otettu Mars-patukka saa mielen muuttumaan. Olisin halunnut että salilla mulla on tänään sama fiilis. Ei siis se että tänään on hyvä päivä kuolla vaan että olisi hyvä päivä. Mulla oli myös Mars-patukka salilaukussa mutta se ei oikeastaan liity tähän sen enempää, kyseessä on puhdas sattuma.

Mutta Hiawatha ei kävellyt salin ovella vastaan eikä päivä ollut kovinkaan hyvä. Treeni oli pitkä ja olo oli väsynyt. Haukottelin moneen kertaan sarjojen välillä vaikka aamutreeni tarkoitti tällä kertaa kello kahtatoista.

Voimaa ja energiaa olisi tosiaan tarvittu sillä tarkoitus oli istahtaa soutulaitteelle treenin päätteeksi, edellisestä kerrasta oli kulunut jo pari kuukautta. Tavoitteena oli tehdä kova maksimiveto 1000 metrillä, mielellään 3:30 pintaan, kuitenkin vähintään alle 3 minuutin ja 40 sekunnin. Edellisen kerran olin ottanut maksimitonnin kymppisäädöllä keväällä, siis melkein puoli vuotta sitten!

Periaatteessa tuntuma ei ollut kadonnut, soutaminen tuntui ihan samalta kuin ennenkin. Mutta kroppa oli väsynyt, lihakset väsyneitä. Syke pysyi aika pitkään hallussa mutta lähti tottakai lopun lähestyessä laukkaamaan. Tänään olisi pitänyt olla kuin raivo härkä ja haastaa kroppa ihan todenteolla mutta paukkuja ei ollut. Maksimitonni on silti aina maksimitonni jos tekee hommansa täysillä. Lopputulos ajallisesti vain on erilainen kuin parhaina päivinä.

Kello pysähtyi aikaan 3:45:2. Hohhoijaa. Nousin vielä soutulaitteesta reippaasti ylös mutta pukuhuoneessa heikotti ja oksetti. Istuin penkillä paita kädessä enkä tajunnut miten se puetaan päälle. Katse oli tyhjä kuin Jake La Mottalla joka on saanut kehässä pari liian kovaa jabia leukaperiin.

Päässä eivät aivosoluneet siis liikkuneet mutta olo oli silti pettynyt. Olenko oikeasti noin heikossa iskussa?

En välttämättä. Viime syksynä, 2. syyskuuta, soudin saman vedon aikaan 3:48:8. Siis vielä pari sekuntia hitaammin kuin tänään. Yhdeksän päivää myöhemmin tein nykyisen voimassaolevan ennätykseni 3:33:1.

Ehkä ensi kerralla on hyvä päivä kuolla soutaa.

perjantai 22. elokuuta 2014

7.5 tuntia liikuntaa viikossa pitää tiellä.

Hyvä treeniviikko tuli tänään päätökseen. Maanantaina nostelin omatoimisesti painoja, tiistaina juoksin 18 kilometriä, keskiviikkona illalla oli painonnostreenit, eilen fillaroin 38 kilometriä ja tänään juoksin 13 kilsaa.

Meno tuntui tänään aamupäivän juoksulenkillä jo aika tukkoiselta, ehkä en ollut palautunut edellisten päivien treeneistä. Keskiviikkoillan painonnostorääkki ja seuraavana aamupäivänä tapahtunut kropalleni täysin outo pyörälenkki olivat paitsi ajallisesti lähekkäin toisiaan niin myös aika haastavia jaloille, erityisesti etureisille.

Painonnostotreeneissä otettiin mm. 3+3 yhdistelmänä työntöä, ensin siis kolme rinnallevetoa syvän kyykyn kautta ja kolme työntöä saksauksella. Sitten tempausta 3+3+3 yhdistelmänä, alkuun kolme tempausta syvän kyykyn kautta, sitten kolme valakyykkyä ja lopussa painot vielä niskan taakse ja kolme vauhtipunnerrusta. Tunnin lopussa oli voimaosuutena oli etukyykkynelosia.. Eh heh. Painonnostoharjoittelu on rakkaudentunnustusta jalkalihaksille.

En tiedä avasiko vai tukottiko parin tunnin polkimien tikkaus eilen lihaksia. Illalla etureidet tuntuivat aika loppuun tuutatuilta, lihasharjoittelu tuo mulle domseja eli viivästynytttä lihassärkyä yleensä just tasan 24 tunnin kuluttua treenin päättymisestä mutta saattoihan se pyöräilykin vaikuttaa.

Ei ollut siis erityistä herkkua tämänkään päivän juoksulenkki mutta loppuun tuli sekin tassuteltua. Viime viikkojen sateet olivat kastelleet maaston tosi märäksi, en muista koska maastopolut olisivat olleet noin vettyneitä. Ehkä viime syksynä? Kevätkin oli todella kuiva, samoin kesä. Tasainen maapohja oli muuttunut liukkaaksi mudaksi mutta onneksi en kaatunut. Eniten tykkäsin niistä osuuksista joissa polku oli kasvanut melkein umpeen ruohoa ja heinää, sellaisessa on nautinnollista juosta jos alustaan voi luottaa. Jos umpeenkasvaneella polulla on kivikkoa, juuria ja kantoja niin se on ihan hirveää etenemistä kun ei yhtään tiedä mihin astuu ja miten nilkat muljahtelevat. Todellinen hyppy tuntemattomaan. Tämän päivän tyyppisessä, aika luotettavassa maastossa fiilis on positiivisempi, vähän sellainen tunne kuin uudisraivaajana loisi omaa polkuaan.

Harjoittelua kertyi viiden päivän aikana 7.5 tuntia, tosi mukava määrä. Kyllähän tällä kunnossa pysyy, ehkä vähän kehittyykin.

Viikonlopun aion käyttää lepäilyyn ja palautteluun, ehkä vihdoin mennään pojan kanssa metsään poimimaan marjoja. Katsoin tänään juoksulenkin aikana parhaat spotit joissa oli reilusti sekä puolukkaa että mustikkaa.
Lihaksia pitää tietysti rullailla jotta ne olisivat iskussa taas uuden harjoitusviikon alkaessa maanantaina.

Ehkä jotain urheiluakin pitää vähän seurata... ;) TV2 esittää lauantaina klo 17.50 koosteen Endurance Questista, Suomen rankimmasta seikkailu-urheilukilpailusta. Eurosportilla puolestaan alkaa pyöriä Espanjan ympäriajo Vuelta a Espana. Niin ja alle 20-vuotiaiden naisten jalkapallon MM-kisat saadaan päätökseen Saksa-Nigeria-finaaliottelun myötä. Hienot kisat ovat olleet nekin. Berliinin uinnin EM-kisoja ja Swansean vammais-yleisurheilun EM-skaboja sen sijaan en ole juuri yksittäisiä suorituksia tarkemmin ehtinyt tarkkailemaan.

Usein urheilua ja urheilijoiden tarinoita seuratessa tulee mietittyä sitä mitä erilaisista koettelemuksista voi ammentaa. Rion 2016 paralympialaisiin tähtäävä paratriathlonisti Jussi Lotvonen esimerkiksi kirjoitti eilen oman tarinansa blogissaan, http://www.lotvonen.com/blogi/tieni-vammaisesta-vammaisurheilijaksi/ Pysäyttävää mutta samalla henkeä nostattavaa luettavaa.

Mielestäni esimerkiksi ultraurheilijoiden kertomukset eivät ole mitään itsensä muiden yläpuolelle nostamista vaan päinvastoin. Niitä tarinoita ei kerrota siksi että osoittaisi muille olevansa ylivertainen pystyessään juoksemaan satoja kilometrejä vaan siksi että se kasvutarina antaa uskoa myös muille. Harva on alussa pitänyt mahdollisena sitä mihin tie on lopulta vienyt. Jokainen haluaisi istuttaa sen saman uskalluksen ja uskon oman tahtotilan kantamiseen muihin, jotta myös nämä voisivat päästä kokemaan samoja huikeita elämyksiä ja onnistumisen tunteita.


Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 21. elokuuta 2014

Elämäni pisin pyörälenkki.

Elämäni pisin pyörälenkki on noin kymmenen vuoden takaa. Ajoin kotoa työpaikalle joka silloin vielä sijaitsi naapurikaupungissa. Matkan pituus oli noin kymmenen kilometriä. Ekan kilsan ajoin raivopäänä jonka jälkeen väsähdin ja matelin perille. Kotiin tulin auton kyydissä, en jaksanut enää takaisin kotiin. Ei tarvitse varmaan erikseen selittää että siihen aikaan liikuntasuoritukseni olivat rankimmillaan kilpakävelyä sohvalta jääkaapille ja takaisin ennen mainoskatkon loppumista.

Tänään päätin polkea tuon vanhan pyörälenkkiennätykseni unholaan. Pyörä ei ollut noista ajoista vaihtunut vaan alla oli sama vanha sotaratsuni, todellinen pyöräteiden Ferrari Testarossa.

Tähtipyörä Sirius, Pohjanmaan lahja pyöräilevälle maailmalle.
Menopeliksi ei ollut vaihtoehtoja mutta mitä pukisin päälleni? Mitään fillarikamppeita ei tietenkään kaapeista löydy joten päädyin pitkähihaiseen juoksupaitaan, juoksutakkiin, vanhoihin raitaverkkareihin ja juoksukenkiini.

Pistin polkimet liikkeelle ja ketjut pyörimään. Turhauttavien kaupungin katujen ja liikennevalojen jälkeen pääsin vihdoin loputtoman pitkän pyörätien alkuun.

Tuuli oli puuskittaista ja pyöri vähän joka suunnasta, sadetta ei tullut niskaan vaikka ennusteet sitä lupailivat ja kovia kuuroja on saatu tällä viikolla päivittäin. Keli oli siis aikalailla ihanteellinen.

Yksivaihteinen pyörä oli tyly lenkkikaveri. Heti kun lopetti polkemisen pyörä melkein pysähtyi ja jotta matka olisi edennyt joten kuten joutuisasti tahdin piti olla aika reipas. Oli pakko laittaa jalat tikkaamaan kuin ompelukone.

Koska aiemmat pyörälenkkini ovat olleet parin kilometrin kauppa-, työ- ja treenimatkapyöräilyjä niin vähän oudoksutti miten kroppa reagoi ajoasentoon. Selkä jomotti vähän pari kertaa ja takapuoli puutui mutta se ei oikeastaan pahentunut missään vaiheessa vaan pysyi samana. Snadisti inhottavana mutta ei häiritsevänä. 

Pääsin kääntöpaikalle noin 58 minuutissa ja lähdin paluumatkalle. Se sujui yllättävän nopeasti, paluumatka on jostain syystä aina henkisesti joutuisampi kuin menomatka, on kyseessä sitten juoksulenkki tai vaikka autoreissu.

Vastaan tuli jonkin verran vanhemman ikäpolven maantiepyöräilijöitä ajoasuissaan. Yleensä pyöräilyharrastajilla on tapana moikata toisiaan tien päällä mutta kukaan ei tehnyt niin, olivat ilmeisen hämmentyneitä siitä että rullasin yksivaihteisella pappapyörälläni lujempaa kuin he.

Olin töissä noin 1 tunnin ja 55 minuutin kuluttua lähdöstäni. Naputtelin kartalle etappini ja matkaksi kertyi 38 kilometriä. Keskari oli siis noin kaksikymppiä tunnissa.

Ei pyörälenkki tuntunut mitenkään raskaalta, pikemminkin vain vähän rasittavalta koska tiukkatahtista polkemista ei voinut lopettaa hetkeksikään jotta pyörän vauhti ei lopahtaisi tyystin. Vähän sellainen olo kuin hamsterilla juoksupyörässään.


Toukokuussa juoksin 345 kilometriä kolmessa viikossa kunnianosoituksena kestävyysurheilun kuninkaille ja samaan aikaan ajetulle Giro d Italialle. Lauantaina alkaa maantiepyöräilykauden viimeinen suuri ympäriajo, Vuelta e Espana. Olkoon tämä "kaikkien aikojen pyörälenkkini" kunnianosoitus sille. Kahdenkympin keskarilla ja Tähtipyörä Siriuksella ei kannata ehkä lähteä pääjoukkoon pyörimään mutta tää oli ihan passeli päivän avaus mulle!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mustikkapalauttelulla pitkikseen.

Viime viikolla juoksin ekan pitkikseni sitten touko-kesäkuun vaihteen. Puhuin siitä vähän häpeillen pitkänä lenkkinä koska sen pituus oli vaivaiset 13 kilometriä. Eilen päätin palata ihan kunnolla oikeille kilometriluvuille ja juoksin 18 kilometriä. Se oli pisin juoksumatkani sitten Giro-juoksuhaasteen etapin numero 17.

Vähän piti taistella itseni kanssani että lähdin juoksemaan tuota pitkää lenkkiä. Eikö 12-13 kilometriä riitä? Vielä lenkin alkutaipaleella mietin että jos vaikka 16 kilometriä. Ihan älyttömiä ajatuksia. Varsinainen juoksu sujui kyllä helposti mutta pieni henkinen kynnys alkaa aina kasvaa kun pitää taukoa jostain. Sitten kun sen tekemisen aloittaa, eli lähtee sinne juoksemaan, ei se tunnu juuri miltään. Haastavinta oli että päätin sateen vuoksi juosta hiekkapohjaista ulkoilutietä metsäpolkujen sijaan joten kipitin kuusi kertaa saman kolmen kilometrin tien. Kasvattaahan se tietysti henkistä kestävyyttä mikä on fyysisen kestävyyden kanssa yhtä tärkeä asia mutta aika tylsää se oli. Jos on juossut 500 kertaa saman pätkän niin sama metsä alkaa maistua puulta.

Illalla hain lisää juoksumotivaatiota katsomalla viime vuonna valmistuneen, erittäin mielenkiintoisen dokumentin Desert Runners - Juoksijat äärirajoilla. Se kuvaa läheltä juoksuharrastajia jotka pyrkivät tekemään aavikko-ultrajuoksujen grand slamin eli juoksemaan samana vuonna Atacamassa, Gobissa, Saharassa ja Etelämantereella. Mainio dokkari, harmikseni en nähnyt sitä aivan alusta asti, pitänee paikata vahinko Areenassa. Linkki sinne löytyy tästä: http://areena.yle.fi/tv/2257172 .  Yle ikävä kyllä esitti dokumentista vajaan tunnin tv-version, mieluummin katsoisin virallisen elokuvaversion joka kestää yli puolitoista tuntia. Ehkä juuri tästä syystä moni kohtaus vaikutti pelkältä pintaraapaisulta.

Olen yrittänyt kiinnittää viime aikoina enemmän huolta harjoittelusta palautumiseen. Alkuvuoden ja kevään aikana rullailin joka ilta lihaksiani mutta kesällä se on jäänyt.. Jotenkin olen ajatellut että kun juoksee vähemmän niin lihashuoltoonkin voi panostaa vähemmän. Eihän se niin mene. Pieniä kiputiloja onkin jo alkanut näkyä joten rullailu on pakko ottaa välittömästi jälleen joka iltaiseksi touhuksi.

Ravintoonkin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, proteiinia tulee varmaankin syötyä riittävästi mutta edelleen kaloreita tulee liian vähän ja/tai ne painottuvat liiaksi iltaan, pitäisi syödä tuhdimpia aterioita myös päivällä.

Yksi viime aikojen suosikkini on ollut mustikkaherkku.


Purkillinen rahkaa lautaselle, päälle kumotaan jugurttia (tässä tapauksessa mustikka kalinkaa) ja tuoreita mustikoita. Tosi hyvää. Tätä on mennyt niin aamu- kuin iltapalaksikin.

Marjat on melkein parasta mitä tiedän ja pakastimet onkin jo täynnä mansikoita, vadelmia ja herukoita. Mustaherukkaa ei ole ainakaan täällä juuri yhtään ja ne vähäisetkin marjat ovat olemattoman pieniä. Punaherukkaa on yhtä paljon kuin aina, pidän siitä paljon enemmän kuin mustista vaikka ne kai sisältävätkin selvästi enemmän vitamiineja ja antioksidantteja. Punaisessa on enemmän potkua ja persoonaa!

Mustikoita saatiin iso purkillinen sukulaisilta, niitä on naposteltu ihan sellaisenaan ja rahkan lisäksi puuron kanssa. Pitää käydä poimimassa lisää  ennen kuin loppuvat. Eilisellä pitkiksellä bongasin tämän kauden ekat puolukat, toivottavasti niitäkin riittäisi reilusti poimittavaksi. Tyrnikin kelpaisi mutta sitä on ärsyttävä kerätä. Eräs suo- ja rämealuekin houkuttelee, avovaimo on patikkaretkillään nähnyt siellä lakkaa. En ole koskaan nähnyt sitä luonnossa mutta olisi kyllä melkoinen superlöytö jos sitä siellä oikeasti vielä on.


Välipalaksi kävin poimimassa myös tällaisia pienen vasullisen. Sopivasti mustikan kuviakin kyljessä.

maanantai 18. elokuuta 2014

Stalkkereita, onko heitä?

Joskus salilla tulee juteltua tuttujen kanssa niitä näitä, yleensä kuitenkin melko vähän aikaa koska keskityn mieluummin painoihin ja jutellessa huomio siitä mitä on tekemässä katoaa turhaan ja tauot venyvät ja venyvät. Kompakti tunnin treeni voisi kasvaa eeppisiin mittoihin jos juttelisi rauhassa vähän kaikkien kanssa. Ne joilla salitreeniin kuluu parikin tuntia varmaan käyttävät ison osan ajasta höpöttämiseen tai vaikka kännykän näpräämiseen, kahden tunnin painojen nostelusta kun olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Yksi tällainen salilla käyty keskustelu viime viikolta jäi pyörimään mieleen. Treenataan sattumalta saman hepun kanssa melkein joka kertaan samaan aikaan ja sillä viime viikon treenikerralla vieläpä melkein koko ajan pyörittiin samojen laitteiden ja tankojen kimpussa. Tavallisella pienehköllä salilla se olisi normaalia mutta meidän kuntokeskusmegakompleksissa on useita tuhansia neliöitä tilaa ja painoja voi nostella viidessä eri salissa.

Juteltiin siitä että luultaisiin varmaan stalkkeriksi jos toinen meistä olisi ollut nainen ja toinen aina ilmestyisi viereen ähisemään. Kaveri sanoi että hän välillä vaihtaa suunniteltua treenijärjestystään jos näyttää siltä että hän olisi aina menossa saman naisen viereen punttaamaan, ettei miksikään stalkkeriksi luultaisi.

Tuo jäi vähän vaivaamaan. Itse en koskaan mieti mitään tuollaisia enkä todellakaan olisi vaihtamassa mitään järjestystä sen takia että ilmestyisin aina kuin tyhjästä saman naisen viereen treenaamaan. Ehkä se tuntuisi siitä toisesta oudolta mutta mua ei juurikaan kiinnosta ajatella mitä muut ajattelevat tuon tyyppisissä tilanteissa. Mulla on papereilla mukana aina kaikki toistot ja painot jotka teen juuri siinä järjestyksessä kuin olen suunnitellut enkä ala muuttamaan järjestystä sen takia kuka siinä lähellä sattuu treenaamaan, vaikka sitten olisi koko ajan sama ihminen eri puolilla isoa kuntokeskusta. Vaihdan järjestystä jos ne painot joita halua käyttää on varattuna, en siksi että siinä vieressä on joku toinen laite varattuna!

Pääasiassa käytän vain jotain monista vapaiden painojen alueista mutta välillä käyn myös tekemässä laitepuolella vaikkapa vatsoja. En ole koskaan miettinyt että voinko mennä laitteeseen x koska joku nainen levittelee haarojaan sen edessä reidenloitontaja-vemputtimessa.

Jos tällaisia rupeaa pyörittelemään päässään niin se altistaa melko vainoharhaiselle kehälle omissa ajatuksissaan siitä mitä joku muu ajattelee. Ei mua ainakaan kiinnosta sen enempää salilla kuin missään muuallakaan alkaa miettimään että voinko tässä olla vai vetääkö joku tästä nyt jotain johtopäätöksiä.

Ehkä tuo on se syy miksi on olemassa vain naisille tarkoitettuja kuntosaleja? Se tuntuu vähän hassulta nykyaikana mutta ehkä on edelleen ihmisiä jotka menevät salille esittämään ja näyttelemään itseään ja toisaalta kyyläämään muita. Ei mua kiinnosta arvailla salilla kenenkään motiiveja mutta aika moni täällä netissäkin kirjoittaa ihan suoraan valitsevansa strategisesti parhaat harjoittelupaikat sopivia kuvakulmia varten.

Mun mielestä tärkeintä siellä salilla olisi keskittyä omaan tekemiseen. Mitä enemmän prosentteja keskittymisestä käyttää johonkin turhaan, vaikka siihen olenko jonkun mielestä stalkkeri kun treenaan koko ajan vastapäisessä kyykkypaikassa - tai sitten sen arvuutteluun seuraako joku toinen omia tekemisiäni - on se kaikki pois harjoittelusta. Minkälainen harjoitusvaste ja teho on treenissä jossa selaillaan lehtiä, näprätään kännykkää, otetaan saliselfieitä instagramiin ja kyylätään muita? Aika monta pykälää alempi kuin jos olisi täydellä sielullaan läsnä siinä varsinaisessa harjoituksessa.

Ehkä omasta meiningistäni kertoo toinen kohtaaminen viime viikolta. Vieressä oli ollut pitkään joku joka hetken päästä kysyi että enkö enää moikkaa. Olin ollut niin keskittyneenä valmistautumassa seuraavaan sarjaan etten ollut yhtään tajunnut kuka hyvä vanha tuttu siinä vieressä on - vaikka hänet siis näinkin.

Ne hetket mitä salilla vietän olen yleensä niin uppoutunut sinne harjoitukseen että kaikki muu ympärillä katoaa tai menettää merkityksensä. Ehkä se on jonkinlainen flow tai transsendenssi joka yleensä on liitetty vain juoksuun tai muihin pitkäkestoisiin ja/tai yksitoikkoisiin suorituksiin.

torstai 14. elokuuta 2014

Koulu alkoi ja 900 juoksukilometriä mittarissa.

Kelit alkoivat sopivasti viilenemään kun koulut alkoivat, myös mulla. Aikuisten painonnostokoulussa oli eilen ekat treenit kesän jälkeen, oli mukava nähdä taas tuttuja parin kuukauden tauon jälkeen. Osalla oli pientä kremppaa suven aktiviteeteista, joillakin paikat kipeytyivät kun takana oli pitkä tauko harjoittelusta ja meillä muillakin hiki virtasi jälleen hurjaa tahtia. Mukana oli pari uuttakin kokeilijaa mikä oli tietysti hieno juttu.

Painonnostoliikkeet on aika rankkoja aluksi erityisesti kyynerpäille, ranteille ja olkapäille ennen kuin ne saadaan lämmiteltyä hyvin ja liikkuvuutta paremmaksi. Mulla oli ongelmia alkuvuodesta kun punttikoulussa aloitin mutta sen jälkeen paikat ovat pysyneet hyvässä iskussa.

Kesän jälkeen ei löysäilty vaan ohjelma oli kova. Ensin parikymmentä minuuttia tempausta, 1+1+1 yhdistelmänä jossa ensin yksi raaka tempaus, sitten yksi puoliraakana ja loppuun aina yksi tempaus syvään kyykkyyn. Tempaus on pirun haastavaa enkä tehnyt sitä kesän aikana juuri ollenkaan joten aika hukassa olin taas. Puoliraakana nostaminen tuntui oudolta, olisi paljon selvempää temmata ilman kyykkyä tai kyykyn kautta eikä jäädä siihen välille.

Työnnössä tehtiin kova setti, 3 + 3 + 3 eli kolme rinnallevetoa kyykyn kautta, kolme etukyykkyä ja päälle vielä kolme työntöä saksauksella. Tämä sujui jo vähän paremmin, kesän aikana tuli otettua etukyykkyä ahkerasti ja riveä myös. Eipä se veto edelleenkään järin nopea ole ja muutenkin veto jää kovin puolittaiseksi. Saksauksessa mulla jää työntö usein liian eteen, sen kanssa on vielä paljon töitä että tanko tulisi kunnolla lavoille.

Lopun voimaosuudessa 5x5 takakyykkyä, olipahan myrkkyä. Takakyykky ei vain suju vaikka niskassa olisi pelkkä tanko. Tulevaisuudessa voidaan nähdä niinkin omituinen tilanne että mulla on etukyykyssä tuplasti painoa verrattuna takakyykkyyn.. Onneksi takakyykky ei ole painonnostossa kovinkaan merkittävä liike, sillä haetaan vain voimaa jalkoihin, vaan nimenomaan tuo etukyykky on tärkeä hallita.

Kelien viilennyttyä on alkanut tehdä mieli juosta pidempiä lenkkejä ja tänään aamupäivällä olikin ohjelmassa ensimmäinen vähän pidempi siivu yli kahteen kuukauteen. Juoksin 13 kilometriä, tuntuu hassulta että se oli nyt pitkän lenkin asemassa kun yleensä tuo on ollut mulla keskimääräinen juoksulenkin pituus. Heinäkuussa juoksin tasan yhden kerran kympin, muuten kaikki lenkit olivat lyhyempiä.

Aamupäivän hilpaisun jälkeen tämän vuoden juoksutilastot näyttävät tasan 900 kilometriä! Viime vuonna tässä kohdassa mulla oli kasassa 700 kilometriä joten komeasti on menty eteenpäin määrässä, tämä toki pitkälti hurjan toukokuun vuoksi.

Nyt otan pari päivää vähän rennommin ja sitten treenit jatkuu. Pe ja la lepoa, su juoksua, ma salitreeni, ti juoksua, ke painonnostoa, to juoksua... Hieno viikonloppu ja viikko taas luvassa!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Etukyykkykesä ohi ja punnerrustreeneistä tehoa.

Kesäkuussa aloitin kyykkykesän, tein 16 harjoituksen etukyykkyohjelman jonka pitäisi olla valmis kahdessa kuukaudessa eli kahdella harjoituksella viikossa. Kyykyt on nyt kyykätty ja on aika todeta että rutiinia etukyykkyihin on tämän johdosta tullut reilusti lisää, varmaan jonkin verran myös voimaa jalkoihin. Tein maanantaina viimeisessä sarjassa viisi toistoa sillä painolla jolla pystyin tekemään yhden toiston kesäkuun alussa.

Kehitys kuulostaa hurjalta mutta se johtuu yksinkertaisesti siitä että olen aiemmin kyykännyt todella vähän. Kaikessa harjoittelussa tuloksia tulee sitä nopeammin mitä alhaisempi lähtötaso on. Prosentuaalisesti etukyykkymaksimi nousi kahdessa kuukaudessa reilut 10%.

Samaan aikaan kun etukyykkyohjelma päättyi, pääsin maaliin myös keväällä aloittamani 16 treenin pystypunnerrusohjelmalla. Kun samaan aikaan testissä oli kehittelemäni lähtölaskentapyramidipenkkipunnerrusohjelma (!) on ollut mielenkiintoista tarkastella miten kaksi erilaista tangolla tehtävää punnerrusliikettä vaikuttavat. Ja voin jo nyt vakuuttaa että on tehnyt erittäin höpöä! Eilen mietin mikä käsivartta vaivaa mutta ojentajalihashan se oli yllättäen päättänyt kesken työpäivän mennä tiukkaan pumppiin.

Penkkipunnerrus ja pystypunnerrus (tangolla, seisoen, sarjat vuorotellen rinnalta ja niskan takaa) tukevat näköjään erinomaisesti toisiaan ja muodostavat positiivisen kehän jossa molemmat liikkeet kehittävät toista ja vievät yhdellä kertaa molempia eteenpäin.

Pystypunnerusohjelmana on ollut perinteinen nouseva ja progressiivinen 5x5, nousua keväällä kokeiltuun maksimiin tuli maanantaina messevät 15%. Nää on just sellaisia kehitystahteja joita voikin odottaa kun takana on jo pari vuotta punttailua mutta kyseessä ei ole mikään ykköslaji vaan sitä tehdään hyvin vastakkaisen harjoittelun eli kestävyysjuoksun ohessa.

Aina kun kehittyy jollain mittarilla se antaa lisää potkua omaan tekemiseen, tänäänkin on taas uusi päivä pistää töpinäksi treenisalilla. Siitä lisää huomenna!

tiistai 12. elokuuta 2014

Yleisurheilun EM-kisat alkoivat, mikä riittää vai riittääkö mikään?

Yleisurheilun arvokisat ovat olympialaisten tapaan aina vuoden urheilutapaus ainakin Suomessa. Miten pitkälle keppi lentää? Kuka on loukkaantunut? Kenen pitäisi olla huippukunnossa mutta karsintarajat eivät vaan millään mene rikki? Pelkästään jo erilaiset joukkueiden valinnat, erityisesti juuri keihäänheitossa, ovat sen kovan luokan viihdettä meille sivusta seuraajille että popcornit on syytä laittaa tulille ja alkaa seuraamaan.

Urheilijoille kyseessä on ihan eri mittaluokan asia jota on vaikea käsittää näin penkkiurheilijana. Sohvalta on helppo arvostella ja vitsailla kun koko ikänsä kovaa töitä tehneen urheilijan maailma romahtaa ja mieli mustenee.


Kisaturistiksi leimaaminen ja lähes kaikkien muiden paitsi mitalistien ja huippuonnistujien leimaaminen luusereiksi kertoo yleensä enemmän siitä arvostelijasta kuin urheilijasta. Huippusuoritus koostuu tuhansista pienistä osasista joiden saaminen kohdalleen kovien paineiden alla on erittäin kova tehtävä, erityisesti debytanteilla ja nuorilla urheilijoilla.

Kaikki eivät tietenkään edes lähde hakemaan mitalia tai edes finaalipaikkaa. Jokaisen urheilun polku ja lähtökohdat ovat erilaisia ja ne tulisi tuntea jotta kokonaisuuden voisi nähdä oikeassa valossa.

Yksi Zurichin yleisurheilun EM-kisojen suomalaisista on pikajuoksija Hannu Hämäläinen. Hämäläinen oli 2010-luvun alussa lupaavimpia ja kohutuimpia pikajuoksijoita, hän juoksi mm. Barcelonan EM-kisojen välierissä vuonna 2010. Seuraavana kesänä tuloskehitys hiipui ja terveys alkoi reistailla. Lääkärit olivat pitkään ymmällään mutta lopulta diagnoosiksi varmistui imusolmukesyöpä. Hämäläinen taisteli sairautta vastaan, parantui ja on jälleen Suomen kärkipikajuoksijoita.  TV2 esittää hänestä kertovan dokumentin Paluu radoille huomenna keskiviikkona 13.8. klo 18 ja uusintana torstaina klo 9.30.

Urheilussa on kyse aina paljon isommista asioista kuin vain mitaleista, sekunneista ja metreistä. Teilaaminen ja jalustalle nostaminen tehdään kuitenkin yleensä juuri niiden pohjalta.

Kisat alkoivat jo suomalaisittain todella komeasti: Minna Nikkanen selviytyi seiväshypyn finaaliin, Jussi Kanervo ja Oskari Mörö juoksivat 400 metrin aitojen välieriin, Hanna-Maari Latvala sileällä satasella omalla ennätyksellään välieriin, Jukka Keskisalo ja Janne Ukonmaanaho 3000 metrin esteiden finaaliin - Keskisalo vieläpä todella kevyellä ja helpon näköisellä juoksulla. Juuri juoksussa maailmankärki on aika kaukana suomalaisista, pikamatkoilla amerikkalaiset ja jamaikalaiset ja kestävyysjuoksussa afrikkalaiset. EM-kisoissa päästään mittaamaan vähän paremmin omaa tasoaan ja menestystäkin on tullut, Janne Holmenin maratonin euroopanmestaruus vuonna 2002 ja Keskisalon EM-kulta Göteborgissa 2006 3000 metrin esteissä tuovat vieläkin kylmiä väreitä.


Välillä odotukset ja hype eivät ole ihan linjassa realismin kanssa. Satasen aitajuoksu on ollut kesän puhutuin laji kun peräti neljä nuorta naista juoksi kisarajan alitse. Mopo on karannut käsistä kun on uumoiltu mahdollista finaalipaikkaa ja useampaa välieriin selviytyvää juoksijaa. Ehkä oli jotenkin kuvaavaa ja osuvaa että vaikka tänään avauspäivänä nähtiin tukku komeita suorituksia niin juuri aitajuoksijat jäivät alkueriin. Harmillinen juttu, olen treenannut usein sattumalta Nezirin kanssa samoissa paikoissa useamman vuoden ajan ja nähnyt sen kovan ja määrätietoisen työn mitä he ovat valmentajansa kanssa tehneet. Se tinkimättömyys on jo vienyt hänet pidemmälle kuin kenenkään muun suomalaisen naispika-aiturin koskaan aiemmin mutta arvokisoissa on ollut hankalaa.

Tulee mitalisadetta tai ei, uskon että näistä tulee jälleen kerran loistavat kisat!

perjantai 8. elokuuta 2014

Soundtrack hienvuodatukselle - treenibiisien parhaimmistoa.

Tämä bloggaus on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Vaikka en juuri koskaan musiikkia tietoisesti kuuntelekaan harjoittelun ohessa niin musiikki kyllä näyttelee todella isoa osaa elämässäni. Ennen tai jälkeen treenien on hienoa joko virittäytyä sopivaan mielentilaan tai palautella ja fiilistellä tehtyjä harjoitteita.

Syy siihen miksi tämän kirjoittaminen on siirtynyt aina kuukausi kuukaudelta eteenpäin johtuu siitä että aina on tuntunut etten voi kirjoittaa koska joku olennainen biisi jää valitsematta. Tai toisaalta ehkä joku tulee laitettua tähän liian heppoisasti. Jahkaamiselle ei meinannut tulla loppua mutta päädyin kuitenkin valitsemaan nipun erilaisia lauluja.

Ajatuksena oli etten ota suoraan mitään biisejä suosikkibändeiltäni, pääpaino on nimenomaan yksittäisissä lauluissa ja ennen kaikkea niiden temmossa ja rytmeissä, eteenpäin työntävissä lyriikoissa jne. Näiden tahtiin on helppo nähdä raudan liikkuvan ja hien virtaavan. En ole valinnut erityisesti uusia biisejä, varhaisimpia näistä taisin kuunnella ala-asteella.

Pidän kaikenlaisesta musiikista mutta rytmiikaltaan parasta rautojen heiluttelumusiikkia on erilaiset jumputukset ja rock. Lähdetään liikkeelle elektronisen tanssimusiikin puolelta:



Chemical Brothersilla on todella kattava katalogi erittäin tiukkoja biisejä joista on vaikea valita vain yhtä tai kahta. Don't think, just let it flow on aikalailla passeli mantra kun pitää mennä äärirajoille ja puskea eteenpäin. Todella mahtava poljento!



Toisella saman aikakauden brittiduolla eli Basement Jaxxilla on myös useampi hyvä biisi joista monen video on jäänyt mieleen. Take Me Back To Your House esimerkiksi on ihan huikea ja tuo mieleen muistoja niiltä ajoilta kun MusicTV:lta tuli vielä musiikkivideoitakin. Rytmiltään ja svengiltään Good Luck on ihan ylittämätön, todella kova draivi ja palo potkia vauhdilla eteenpäin. Hassu sattuma että tolla videollahan muuten penkataan!



Olikohan No Good (Start the Dance) ysärin paras megahitti? Ajatonta klassikkomatskua, Voodoo People pääsee lähelle mutta jää kuitenkin lopulta aika kauas tästä täydellisyyttä hipovasta helmestä.



Pakko valita vielä toinen Chemical Brothersilta.

If you think about it too much, you may stumble, trip up, fall on your face - Don't hold back!  
You think its time you get up, crunch time, like a sit up, come on keep pace - Don't hold back!
Put apprehension on the back burner, let it sit, dont even get it lit - Don't hold back!


Viittaakohan back burner kyykkäämiseen? Nää jätkät saa saletisti jotain provikkaa Britannian kuntosaliyrittäjien liitolta.




Mos Def vaikuttaa coolilta jätkältä niin muusikkona kuin näyttelijänäkin mutta pakko myöntää etten ole hirveästi kuunnellut sen levyjä. Tämä biisi on kuitenkin timanttia! I against I - Flesh of my flesh and mind of my mind.



The Roots on mielestäni maailman paras hiphop-kokoonpano. Todella tarkasti soitettuja, räpäytettyjä ja ennen kaikkea hienoa sisältöä omaavia lauluja. Olen nähnyt bändin pari kertaa livenäkin ja ne on olleet huikeita kokemuksia, energia on räjäyttänyt yleisön melkein katosta ja seinistä läpi. Kun keikka alkaa yhden bändin jätkistä kävellessä lavalle järjettömän kokoisen vaskipuhaltimen kanssa niin se on menoa. Tästä biisistä tuo energia välittyy ehkä parhaiten.

Sitten siirrytään pikkuhiljaa rokimpaan suuntaan:



No niin, nyt jyrätään. Foo Fightersilla on monta isoa hittiä enkä ihmettele yhtään, joku Everlongkin on niin hieno että voisi hyvin olla tässä mutta tämä sopii paremmin rytmiltään rautojen kolisteluun.



Pakko myöntää etten ole mikään QOTSAn suurin fani mutta tämä on kyllä tiukkaa menoa.



Myöskään Arctic Monkeys ei suuremmissa mittakaavoissa innosta mutta tämä on mainio tykitys. Do I Wanna Know? on toki myös todella hieno.



Hei kuka muistaa Shinedownin? No en minä ainakaan! Täysin nevöhööd-bändi joka teki yhden järkyttävän kovan rypistyksen jota edelleen onneksi soitetaan satunnaisesti radiokanavilla. Devour on hämmentävän toimiva.



Hetkinen, meneepä tämä nyt oudoksi. Paramorekaan ei muuten innosta eikä kiinnosta yhtään mutta Now on pirun kova. Hyvä tikitys ja kertsistä potkii kunnolla.



No nyt onkin jo erinomainen bändi lauteilla. Ruotsista tulee tolkuttoman hienoja bändejä ja artisteja The Cardigansista Veronica Maggioon eikä The Sounds ole poikkeus. Outlaw on hieno, Better Off Dead kenties vielä pari pykälää parempi.



Hieno klassikkobiisi parinkymmenen vuoden takaa legendaariselta bändiltä. Tämä sopii treenimusiikiksi kaikille jotka punttaavat meleeratussa harmaassa hupparissa, mielellään vielä huppu päässä ja narut niin tiukalla ettei muut treenaajat näe edes silmiä. Hardcore style!



Saman aikakauden bändejä ja biisejä kuin edellinenkin. You! Can't! Bring! Me! Down! On muuten nähty tämäkin biisi ja bändi livenä.



Jälleen hieno ruotsalaisbändi. Raised Fistiltä olisi voinut valita melkein minkä tahansa biisin. Kaikki toimii monessakin tilanteessa ja ihan ehdottomasti salilla aggrea nostattamassa. Ainakin 2-3 kertaa nämäkin nähty keikalla, toimii erinomaisesti, hardcoren energisyys pääsee ehdottomasti valloilleen paikan päällä.



Mistähän maasta tämä Nine tulee? :D Linköpingistähän nämä on. Killing Angels vuodelta 2004 on erinomainen levy, se kelpaa ehdottomasti laittaa salin cd-soittimeen soimaan alusta loppuun. Tein niin joskus vanhalla salillani jossa kävi vähän porukkaa ja oli mahdollista soittaa omia levyjä.



Oiskohan aika lopetella biisien valitseminen? Eihän tästä tule loppua millään. Kaikista tylyin (ruotsalais!)bändi lopuksi. Totalt Jävla Mörkerillä on hyvä lopettaa tämä livelesoilukin, olin mukana bändin viimeisillä keikoilla nelisen vuotta sitten. Tolkuttoman kovat kiksithän tällaisesta saa niin keikalla kuin vaikka treenin ohessa kuunneltunakin.


Aika paljon jäi hienoja biisejä ja artisteja pois, toisaalta mietin pitkään sopiiko osa näistä valitsemistani rytmiltään tähän tarkoitukseen. Biisin joka soi kovan treenin taustalla pitää edetä kuin höyryjuna ja työntää alta kaikki niin todelliset kuin kuvitellutkin esteet, juuri niin kuin hyvää jälkeä tekevä harjoittelijakin tekee. Fiiliksen ja mielialan nostattajia löytyy musiikista loputon määrä, tässä oli sellainen kattaus jonka parissa itse tekisin melkein mitä tahansa.

torstai 7. elokuuta 2014

Mökkijuoksuja.

Lisääntynyt lomailu ja reissailu on tehnyt harjoittelusta vähän hankalampaa, onneksi juoksukengät voi ottaa mukaan minne tahansa. Kesän ekat mökkijuoksut tulikin tehtyä viime viikonloppuna ja otettua jo tiistaina uusiksi toisella mökillä.

Lauantaina mentiin kaveriperheen mökille, tarkoitus oli viettää koko päivä järvessä polskimassa. Itse vaihdoin ensin juoksukamat päälle ja juoksin läheisiä sorateitä. Soratie oli kuuma, päivä oli todella helteinen ja ajankohta oli jälleen tuttu kuumottava keskipäivä. Koska paikat oli vieraita enkä osannut arvioida reittien ja teiden pituuksia niin otin maastogepsin käteen, juoksin kolme kilometriä ja palasin takaisin. Puolisen tuntia ja 6 kilometriä oli juuri sopiva etappi niin paahtavaan päivään. Juoksuvaatteet vaihtui salamana uikkareihin ja ei muuta kuin järveen virkistymään.

Sunnuntaina kävin tekemässä salitreenin, odotetun hiljaista oli kuuman kesäviikonlopun sunnuntaiaamupäivänä. Oliskohan ollut kymmenisen henkeä vääntämässä rautoja solmuun.

Maanantaina lähdettiin meren rannalle mökille ja siellä juoksin tiistaina. Oltiin oltu samassa paikassa useampana kesänä mutta edellisestä kerrasta oli jo pari vuotta. Oli hieno nostalginen fiilis juosta tuttua tietä ja katsella merimaisemia ja piskuista satamaa jossa kävin kääntöpaikalla.


Tuli mieleen eka kerta kun juoksin siellä, kolmisen vuotta sitten. Olin vain vähän aikaisemmin aloittanut liikunnan ja juoksemisen ja sama 4 kilometrin matka tuntui silloin tosi raskaalta ja mäkiseltä. Nyt niitä mäkiä ei juuri edes huomannut ja kesän kuumimmista päivistä lukuunottamatta juoksu rullasi ihan hyvin. Nämä tosiaan oli kuumia hetkiä, samoihin aikoihin lähistöllä mitattiin koko kesän ja koko Suomen kovimmat celsiukset, lähes +33C.


Ja voi pojat miten hyvältä tuntuikaan mennä saman tien lenkin jälkeen mökille, juosta kuumaa hiekkaa pitkin kohti rantaviivaa ja sukeltaa mereen. Mikään ei virkistä näillä ilmoilla paremmin kuin luonnonvesiin pulahtaminen, ja sama pätee vielä satakertaisesti hikiseen ulkona tehtyyn harjoitukseen!

Vieläkään ei ainakaan mua huvita juosta pitkiä lenkkejä. Tänään käyn heittämässä 6-7 kilometriä. Maraton lokakuun alussa on varmistunut mutta en stressaa. Kovassa helteessä juostu lyhyempi lenkki on harjoitusvaikutukseltaan matkaansa kovempi, onhan se paljon raskaampaa. Sitten kun lämpötila laskee, askel on nopeampi ja kestävyys parempi meillä jotka olemme helteistä huolimatta jaksaneet treenata sinnikäästi - tavalla tai toisella.

Jos olisi käyttänyt helteitä (teko)syynä liikkumattomuuteen niin olisi tullut melkoisen pitkä tauko!