Mun oma kisakalenteri eli käytännössä osallistumiset eri juoksutapahtumiin painottuu usein syksyyn. Tänä vuonna en ole juossut vielä yhdessäkään tapahtumassa kun keskittyminen oli suunnattu muualle mutta se vuoden ainoa ja jo kovasti odotettu maraton alkaa hetken päästä häämöttämään. Jälkikasvun tilanne on tismalleen sama, kisakausi on kovin lyhyt ja painottuu syksyyn.
Lapsilla jotka eivät ole mukana seuratoiminnassa on ainakin täällä meillä todella vähän mitään urheilukilpailuja, käytännössä Hippo-kisat ovat ainoa täky kalenterissa. Melkein jokaisessa maakunnan pitäjässä pidetään kisat parin viikon aikana joten teoriassa voitaisiin olla viivalla melkein joka ilta mutta ihan niin kahjo en ole :D Kahdet hipot riittää, omat ja naapurikaupungin.
Joku voi kysyä pitääkö lapsille edes olla urheilukilpailuja? Mun mielestä pitää jos lapset niistä itse pitävät. Meillä ainakin ollaan onnesta soikeana kun joskus pääsee itsekin juoksemaan eikä vain katsomaan kun iskä on mukana jossain tapahtumassa. Kilpailut jännittää eikä jonossa malttaisi millään odottaa omaa vuoroa mutta hienoahan se on kun saa lopulta kuunnella ihan oikean starttipistoolin pamausta ja lähteä katsomaan miten hurjaan lentoon vauhti kiihtyy. Eikä sillä ole ollut koskaan väliä onko sijoitus viides vai kolmaskymmenesviides, kisamehu riittää palkinnoksi.
Monista lajeista on yritetty häivyttää lapsilta kilpailullisuutta, mm. jalkapallossa ainakin joskus oli puhetta jopa siitä että maaleja ei laskettaisi. Se tuntui aika hullulta pelissä jossa ideana on tehdä maaleja. Jos jollekin lapselle on kova paikka se ettei voita tai tee maalia niin pitääkö sääntöjä muuttaa vai lapsen opetella käsittelemään pettymyksiä? Jos kilpailemisesta tulee liian rumaa tai raadollista niin syy on kyllä aikuisissa, vanhemmissa ja valmentajissa, eikä itse kilpailussa tai lapsessa.
Kahdesta kisaillasta on riittänyt meille iloa ja hauskoja tarinoita uskomattoman paljon. Toisessa kisassa oli mukana pari 6-7 vuotiasta jotka juoksivat hirveää vauhtia ja superjunnu pysyi silti aika hyvin peesissä. Myöhemmin huomattiin että niillä pikkujätkillä oli piikkarit! :D En ollut edes tajunnut että niin pieniä piikkareita tehdään, mutta miksei, onhan meidänkin nappulalla nappulakengät. Toisessa kilpailussa juoksussa hurjinta vauhtia piti poika joka juoksi tartanilla paljain jaloin. Ehkä paljasjalkajuoksu on nouseva trendi myös hippokisojen juoksumatkoilla? ;)
Ikävä kyllä tilanne on tosiaan se että mitään sopivia kisoja tuskin on seuraavaan vuoteen. 3-4 vuotiaana oltiin mukana hippohiihdoissa mutta lumitilanne on ollut viime talvina niin heikko että kisoja ei ole järjestetty. Toivottavasti tulevana talvena pääsisi hiihtämään edes vähän, viime talvena ostetut monot ja uudet sukset olivat käytössä kerran tai pari.
Pojan kanssa liikkuminen ja ulkoilu on yksi asia mikä saa nykyään pitämään paljon kaikista vuodenajoista. Vaikka kelit nyt muuttuivatkin takaisin kesäisiksi niin ei tunnu mitenkään ahdistavalta että parin kuukauden päästä ollaan sirklailemassa tekojääradalla.
Tämä kesä oli mahtava, kun ilma ja uimavedet olivat lämpimiä niin järvissä ja meressä viihtyi tuntikausia ja kuin vahingossa 6-vuotias oppi uimaan ja kellukkeet sai jättää varastoon.
Usein sanotaan että lapsen ekat vuodet on hienoa seurattavaa uusien oppien karttuessa konttaamisesta kävelemiseen mutta mun mielestä se jatkuva kehittymisen ja oppimisen kierre on koko ajan vain jatkunut. Pari viikkoa sitten alkoi eskari, viime viikolla irtosi eka hammas. Mitäköhän temppuja opitaan seuraavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti