Maraton halki, poikki ja pinoon.

Juoksusta on nyt aikaa neljä päivää ja palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Olo on itse asiassa sellainen kuin ei olisi mitään maratonia juossutkaan. Tarkoitus oli huilata koko viikko mutta sille ei liene mitään syytä, ainakin palauttelevasti voisin liikkua.

Mielestäni ravitsemus meni nappiin niin kisan aikana kuin sitä ennenkin. Juoksun aikana ei ollut kertaakaan jano, nälkä tai vessahätä joten pötsi kesti hyvin tälläkin kertaa. Join vettä noin 1.5 litraa maratonin aikana ja energiaa tuli sisään noin 1000 kaloria joka koostui kahdesta isosta geelistä ja kahdesta proteiinipatukasta. En usko että olisin jaksanut tokaa kierrosta yhtään paremmin vaikka olisin syönyt tai juonut enemmän.

Mitään kipuja tai kramppeja ei ollut missään vaiheessa. Mulla ei ole tainnut koskaan krampata mikään paikka juoksemisen aikana mikä on kyllä suuri onni, niin moni joutui lauantainakin keskeyttämään tai pysähtymään kun kivulias kramppi iski. En ole kuitenkaan koskaan ottanut esimerkiksi suolaa sen enempää harjoitusten kuin maratonienkaan aikana. Ehkä mulla vain ei ole krampeille alttiita lihaksia.

Juoksun jälkeen olin lähes täysin ehjänä, jalkapohjissa ja varpaissa oli muutama kivulias hiertymä ja rakko. Lauantaina ja vielä sunnuntainakin kävely oli vähän kankeaa, maaanantaina jo lähes normaalia ja eilen ja tänään täysin tavallista. Erikoisin juttu oli että vaikka juoksin shortseilla ja alushousuilla joita olen käyttänyt satoja kertoja lenkillä sain takapuoleeni todella rankat hiertymät. Juoksun jälkeen suihkussa vedellä suihkuttelu tuntui kuin olisi istunut nuotioon. En ehtinyt tehdä asialle mitään nimittäin sekin vaiva parani päivässä. Ainoa pysyvämpi ongelma oli yhden varpaan kynnen lähelle tullut paukura joka oli todella kivulias ja hankaloitti kävelyä vielä maanantaina ja vähän eilenkin, sen varpaan alla iho oli myös halkeillut. Nyt sekään ei tunnu miltään.

Maraton on jo sellainen matka että se helposti jättää jälkiä muutenkin kuin henkisesti. On hyvin erikoista että vaikka juoksin ekaa kertaa tänä vuonna muutamaa kilometriä pidemmän matkan asvaltilla niin se ei juuri tuntunut miltään. Ehkä se parin päivän kankea kävely johtui asvaltin kovasta iskutuksesta, toisaalta voihan silti olla että olisi tuntunut samalta vaikka olisin juossut noin pitkän matkan tutuilla metsäpoluilla tai purtseilla, vaikea sanoa.

Juoksun aikanakin tuska oli lähes pelkästään henkistä ja johtui siitä että jalat eivät jaksaneet liikkua. Mutta mikseivät ne jaksaneet?

Katsotaanpas puolikkaiden aikoja: ensimmäinen puolikas 1:56, toinen puolikas  2:18. Eroa on ihan käsittämätön 24 minuuttia 21 kilometrin matkalla! Ekan puolikkaan ajan nakutin keskimäärin tasan 5m 30s kilometrejä. Toisella puolikkaalla vauhti olikin täysin toisenlainen eli keskimäärin 6m 32s. Vauhti putosi yli minuutin jokaisella kilsalla. Koko matkalla keskimääräinen kilometri kulki ajassa 6 m 1s.

Käsittämättömintä tässä kaikessa on etten tosiaankaan ollut ainoa joka romahti täysin! Siitä kertoo pelkästään jo se että puolimatkassa sijoitukseni oli miesten sarjassa 24. ja maalissa 25. Esimerkiksi juoksija joka oli puolimatkassa ajassa 1:54 tuli lopulta maaliin kolme minuuttia mua myöhemmin. Toinen mies joka oli puolimatkassa ajalla 1:55 tuli lopulta maaliin ajassa 4:21.

Meitä oli yhteensä 12 miestä jotka juoksimme ekan puoliskon ajassa 1.50 - 2.00 ja vain kolme pääsi lopulta maaliin alle neljässä tunnissa. Samanlaisen alun, noin 1:56, juosseista en romahtanut lähellekään eniten. En tee tätä vertailua siksi että haluaisin osoittaa jotenkin että pärjäsin hyvin, en nimittäin pärjännyt. Tämä vertailu ja tilastointi vain osoittaa hyvin selvästi miten maraton alkaa vasta ekan puoliskon jälkeen. Negatiivinen splitti eli se että toinen puolisko olisi nopeampi kuin eka on erittäin harvinaista. Useimmilla se on hitaampi ja kuten mulla, todella paljon hitaampi.

Tiedän ihan hyvin mistä johtuu etten kestänyt toista puolikasta. Juoksin ehkä osittain jalat alta 1:56 aloituksella mutta eihän 5m 30s kilometrit ole mulle mitään yltiöpäisiä. Kuitenkin ne ovat jotain muuta kuin ne hölkät mitä harjoituslenkeillä läpi vuoden vedän. Kestän kilometrejä jos ne ovat hitaita. Kun vauhti nousee, jalat loppuvat yleensä ennemmin kuin myöhemmin. Tällä kertaa paletti kesti noin 25 kilometriä ja loput 17 kilometriä oli todella tylyä reissaamista, ankarimpia kilometrejä joita olen koskaan kokenut.

On mitaleita joita annetaan kaikille ja sitten niitä joita annetaan vain harvoille.

Vuoden 2012 debyyttimaratonini aika 5:14 on nyt parantunut kahdessa vuodessa tasan tunnin. Silloinhan katkesin myös 25 kilometrin kohdalla koska evästä ei ollut käytännössä lainkaan mukana eikä energia riittänyt mihinkään muuhun kuin kävelyyn ja köpöttelinkin kolme tuntia maaliin. Viime syksyn toiseen maratoniin käytin aikaa 4 tuntia 28 minuuttia.

Aikaparannukset on isoja mutta nekin saa järkeistettyä prosenteilla. Toka maraton Vammalassa vuosi sitten sujui 14.6% nopeammin kuin debyytti. Lauantaina suoriuduin matkasta vähän yli 5% nopeammin kuin Vammalassa. Neljän tunnin aloitus tarkoittaisi seuraavalla kerralla taas noin 6% nopeampaa juoksua. Se ei kuulosta lainkaan mahdottomalta.

Ehkä se kaikista suurin yllätys lauantain maratonilla oli miten hyvän ajan sain vaikka se toinen puolisko oli niin umpisurkea. Toisaalta eka puolikas oli aika rento ja helppo vaikka se sujuikin yllättävän reipasta tahtia. Mulla on vahva tunne että hyvänä päivänä, ja jos takana harjoituspoluilla on pidempiä ja ennen kaikkea kovempivauhtisia juoksuja, nelosen alittaminen on mahdollista.

Alle nelosen maraton on ehdottomasti tavoitteena mutta tämä rento tapani harjoitella ja antaa tien viedä ei välttämättä sitä vielä ensi syksynä tuo. Mutta sehän on just siistiä ja jännittävää, aina kun juoksen maratonin se on kuin avaisi 42 joulukalenterin luukkua ja maalissa olisi sen viimeisen vuoro kun kuulee mitä kello näyttää.

Hangon Itämeri Maraton oli hieno tapahtuma jota voin suositella kaikille. Se muistuttaa paljon Yyteri Maratonia jossa olen juossut useammankin kerran lyhyempiä matkoja. Hangossa nähdään merta ja juostaan ihan oikeasti rannalla, Yyterissä reitillä ei näy vilaustakaan merestä tai hiekkarannasta vaikka se onkin vain muutaman sadan metrin päässä. Yyterissä juoksu alkaa ja päättyy leirintäalueelle, Hangossa leirintäalueella käydään juoksemassa lenkki. Molemmissa reitti on tasainen ja asvalttipohjainen ja se kulkee pyöräteillä ja autoteiden reunoilla. Maisemat ovat myös hyvin identtiset, eli ympärillä näkyy lähes pelkästään mäntymetsää.

Jos matkustatte Hankoon juoksemaan tai ihan muuten vaan - se on tosi hieno ja kaunis kaupunki - niin suosittelen lämpimästi Hotel Bulevardia. Usein hotelleissa on hyvää palvelua mutta Bulevardissa se oli ihan erityisen ja poikkeuksellisen hyvää. Käytävillä oli tilavat oleskelutilat jossa sai syödä viimeiset pasta-ateriat, jääkaappi, pakastin ja mikro löytyi kisaeväiden valmistamista ja säilyttämistä varten. Meidän perheelle varattu saunavuoro järjestyi maratonin jälkeen. Hotellin sijainti on keskellä keskustaa, kisakeskuksena toimivalle koululle oli matkaa noin viisisataa metriä, meren rantaan puolet siitä.

Sillä aikaa kun söin pastasalaattia kisan jälkeen ja odoteltiin saunavuoron alkamista tukijoukot olivat käyneet tekemässä täsmäiskun hotellin seinälle :D