torstai 30. lokakuuta 2014

Next Goal Wins - maailman huonoin joukkue keskiössä.

FIFA ranking lienee maailman tunnetuin paremmuusjärjestys. Se listaa kuukausittain maailman kaikki jalkapallomaajoukkueet parhaasta heikoimpaan. Fifa ranking ei ole mikään absoluuttinen mittari mutta antaa suuntaviivoja eri joukkueiden tasosta ja voimasuhteista. Tuoreimmalla listalla Saksa on ykkösenä, Argentiina toisena ja Kolumbia kolmantena. Suomi on sijalla 63. Kongon ja Montenegron välissä. Listan häntäpäästä löytyy mm. San Marino, Bhutan ja Amerikan Samoa.


Niin, Amerikan Samoa. Piskuinen Tyynenmeren saari nousi kaikkien urheilua seuraavien puheenaiheeksi huhtikuussa 2001 kun se hävisi MM-karsinnoissa Australialle 31-0. Se oli kaikkien aikojen suurinumeroisin tappio kansainvälisen jalkapallon historiassa ja hetkessä amerikan samoalaiset olivat jalkapalloilevan maailman naurunaihe. Pelaajille kyseessä ei ollut mikään vitsi. Tuossa ottelussa maalivahtina pelannut Nicky Salapu herää vielä tänäkin päivänä keskellä yötä painajaiseen jossa hän poimii pallon maalista yli kolmekymmentä kertaa yhden ottelun aikana.

Tuore brittidokumentti Next Goal Wins alkaa kesästä 2011. Kaikkien aikojen nöyryytyksestä on kulunut kymmenen vuotta ja on aika startata karsinnat Brasilian vuoden 2014 MM-kisoihin. USA:n jalkapalloliitto pyrkii auttamaan Amerikan Samoan liittoa ja lähettää saarelle avuksi kokeneen valmentajan, Thomas Rongenin.

Elokuvan nimi Next Goal Wins on viittaus koulujen välituntifutikseen jossa seuraavan maalin tehnyt joukkue on voittaja. Amerikan Samoalaiset ajattelevat samoin. Voitosta tai edes tasapelistä ei uskalleta haaveilla, yksikin maali tuntuisi upealta saavutukselta vaikka ottelu lopulta päättyisikin kymmenen maalin tappioon.

Kun USA:n jalkapalloliitto julkaisi työpaikkailmoituksen Amerikan Samoan valmentajan pestistä, hakemuksia saapui vain yksi, Thomas Rongenin. Hollantilainen valmentaja on ehtinyt nähdä ja kokea elämässään monenlaista ja on selvää että MM-karsintoihin osallistuminen juuri tämän joukkueen kanssa muodostuu hänelle yhdeksi elämän kohokohdista. Amerikan Samoan kanssa ei ehkä päästä parrasvaloihin ja tosissaan taistelemaan paikasta MM-kisoissa mutta joukkueen mukana on ehkä mahdollista tavoittaa jotain olennaisempaa ja aidompaa, urheilun todellista ydintä - sydäntä.

Rongenin saapumisen myötä palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Saarella on vähän töitä joten monet pelaajista ovat muuttaneet Amerikkaan, osa on värväytynyt armeijaan. Perheelliset miehet ovat päättäneet käyttäneet kaikki vuoden lomapäivistään maajoukkueeseen. Rakkaudesta lajiin.



Next Goal Wins ei naureskele tai vitsaile maailman heikoimman jalkapallomaajoukkueen kustannuksella. Silti se ei myöskään tee hölmöllä tavalla huonoudesta jaloa piirrettä. Kun resurssit ovat pienet, toiminta on helposti amatöörimäistä puuhastelua. On vaikea pysyä nahoissaan kun urheilupsykologi valaa joukkueeseen uskoa kertomalla tarinan sokeasta miehestä joka kiipesi Amerikan korkeimmalle huipulle Mt. Everestille.  Joukkueen heikot suoritukset ymmärtää hyvin  kun näkee valmentajan opettavan pelaajille vain pari viikkoa ennen MM-karsintojen alkamista sitä mitä suoritetaan liukutaklaus tai pallonriisto. Yli 50-vuotias tupakkaa polttava valmentaja miettii patikoituaan parin tunnin ajan maan korkeimmalle huipulle että osa joukkueesta tuskin pystyisi samaan. Pelaajista vain harva on 90 minuutin pelikunnossa, osa ei jaksa edes yhtä puoliaikaa.

Next Goal Winsin arvo on tietysti hienossa tarinassa ja arvoissa joita se haluaa nostaa esiin. Rohkeudesta olla oma itsensä, tahdosta yrittää ja pyrkiä aina parhaaseensa vaikka se ei lopulta kovin korkealle riittäisikään. Intohimosta ja palosta siihen mitä tekee.

Urheilujournalismissa keskitytään yleensä menestyjiin ja mestareihin. Jokaista huippua kohti on tuhansia joiden tarinaa kukaan ei kerro. Next Goal Wins osoittaa että aito ihminen on aina kiinnostava ja arvokas, urheilullisesta menestyksestä tai gloriasta riippumatta.



Next Goal Wins julkaistiin hiljattain Suomessa dvd:llä joten se pitäisi löytyä hyvän valikoiman omaavista kirjastoista ja kaupoista. Suosittelen lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti