lauantai 30. toukokuuta 2015

300 km täyteen, kauas haaveet karkaavat?

Kävin eilen perjantaina juoksemassa 3 kilsaa ja nyt lauantaina oli vuorossa seiska. Tälle viikolle kertyi suunnittelemani 20 kilometriä paluuohjelmani kolmannen viikon mukaisesti. Vuoden juoksukilometreiksi rapsahti samalla 301.

Olen siis juossut tasan 60 km kuukaudessa. Tasaisella tahdilla se tekisi 720 kilometriä tänä vuonna. Olen juossut niin vähän vain vuonna 2011 kun otin ensimmäisiä askeliani liikunnan harrastajana. Tämän vuoden määrätavoite, 1300 kilometriä, on todella kaukana. Vuotta on kuitenkin vielä yli puolet jäljellä.

Olen pyöritellyt päässäni loppuvuoden harjoitussuunnitelmaa ja olen päättänyt yrittää juosta kesäkuussa reilut 100 kilometriä ja sen jälkeen vuoden kuusi viimeistä kuukautta tasaisesti 150+ kilometriä. Nyt kun laitoin nämä lukemat exceliin niin se tarkoittaisi tasan 1300 kilometriä!

Muttana on tietysti nämä takapakkikuukaudet joiksi huhtikuu ja toukokuu muodostuivat. Toisaalta jos juoksee vaikkapa yhtenä kuukautena 50 kilsaa vähemmän kuin oli suunnitellut niin jos vuotta on vielä reilusti jäljellä sen voi lisätä viidelle kuukaudelle 10 kilometrin satseina. Ja sehän ei olekaan juuri mitään.

Isoissa tavoitteissa on syytä pitää pää kylmänä. Maratonia ei ratkaista ekoilla sadoilla metreillä. Jokainen minuutti ja kilometri on tosi asiassa yhtä pitkä kisan alussa kuin lopussa.

Viime vuonna kevät meni täysin nappiin ja olin takonut tammikuun alusta toukokuun loppuun 700 kilometriä. Vuonna 2013 kasassa oli tässä kohtaa vain hieman enemmän kuin nyt, 350 kilometriä. Vuonna 2012  mittarissa oli touko-kesäkuun vaihteessa 250 kilsaa. Kaikesta huolimatta joka vuosi olen määrätavoitteisiini päässyt kun joulukuun viimeinen päivä on koittanut.

Syksyn maratonia ajatellen tämän vuoden tahti on tosi hyväkin juttu. Jos olisin juossut paljon jo keväällä, olisin saattanut alkaa löysäilemään syksyllä ja mennyt maratonille heikommalla kestävyyspohjalla. Nyt tavoitteena on tikata jopa reilun 200 kilometrin kuukausi juuri ennen maratonia. Se on kova määrä kun lenkillä käy keskimäärin kolmesti viikossa.


Oon parhaimmillaan juossut kalenterivuoden aikana kuusi 100+ kilometrin kuukautta, se oli vuonna 2013. Viime vuonna niitä oli vain viisi. Voisin siis tänä vuonna vielä lyödä pöytään ennätykseni ja takoa sellaisia peräti seitsemän. Toivottavasti kesäkuu on sen tarinan alku.

perjantai 29. toukokuuta 2015

CrossFit Meridian Regional 2015 - taistelu MM-paikoista.

Kansainvälinen crossfit-kisakalenteri rakentuu kolmen merkittävän ajankohdan varaan. Alkuvuodesta on CrossFit Open johon kuka tahansa harrastaja voi osallistua. Toukokuussa on alueelliset kilpailut, Regionalsit, joissa kilpailee Openin parhaat. Heinäkuussa Kaliforniassa käydään loppuhuipennus, CrossFit Games, eli lajin MM-kisat joissa eri maanosien ja alueiden parhaat kohtaavat.


Ensimmäiset viisi regionals-kisaa on käyty edeltävinä viikonloppuina ja tänään on käynnistynyt viimeiset kolme. Luoteis-USA:n ja Länsi-Kanadan parhaat kohtaavat Washingtonissa, keskisen USA:n pohjois- ja itäosien kilpailijat Minnesotassa ja Euroopan ja Afrikan crossfittaajat Tanskassa. Viisi parasta naista ja miestä jokaisesta aluekilpailusta saa kisalipun Gameseihin.

Tanskan kisoissa on mukana neljä suomalaista, kaksi miestä ja kaksi naista. Mikko Aronpää on moninkertainen suomenmestari ja Games-kilpailija joka viime vuonna jäi ikävä kyllä rannalle kisapaikoista osallistuttuaan Aasian karsintaan. Jonne Koski voitti Euroopan karsinnan viime vuonna vasta 19-vuotiaana ja debytoi Gameseissa. Kaksi edellistä suomenmestaruutta voittanut Saara Laaksonen on mukana kolmatta kertaa ja toinen turkulainen Emilia Leppänen toista kertaa.

Tätä kirjoittaessani kisat ovat juuri alkaneet ja ensimmäinen laji on takana niin miehiltä kuin naisilta.

LAJI 1

75 tempausta aikaa vastaan, miehet 34 kg, naiset 25kg

Kevyet painot - tottakai - kun tehdään valtava määrä tempauksia kelloa vastaan. Jonne Koski oli miesten ykkönen ja Mikko Aronpää neljäs joten suomalaisittain kisa alkoi erinomaisesti. Openin voittanut ja ennakkosuosikeihin lukeutuva britti Steven Fawcett oli yllättäen vasta yhdestoista. Jonne oli lajissa täysin ylivoimainen, hänen aikansa oli 2 minuuttia 17.5 sekuntia mikä on yli 17 sekuntia parempi tulos kuin kakkoseksi tulleella.

Naisten puolella lajin voitti kaksinkertainen maailmanmestari Annie Thorisdottir muutamalla sekunnin kymmenyksellä ennen toista islantilaista Sara Sigmundsdottiria, kova ennakkosuosikki hänkin. Annie ja Sara olivat myös Open-vaiheessa lopulta Euroopan ykkönen ja kakkonen. Saara Laaksosen sijoitus avauksessa 21. ja Emilia Leppäsen 30.

LAJI 2

Perjantain toinen laji käydään iltapäivällä, miesten startti klo 15 ja naisten klo 16.30.

21 thrusteria (miehet 52 kiloa, naiset 34 kiloa)
12 köyden kiipeämistä 4.5 metriin
15 thrusteria
9 köyden kiipeämistä
9 thrusteria
6 köyden kiipeämistä

Aikaraja 16 minuuttia.

LAJI 3

Lauantaina käydään kolme lajia. Ensimmäinen alkaa klo 12.45.

1600 metriä juoksua
50 valakyykkyä (miehet 61, naiset 43 kiloa)
100 vatsapenkissä tehtyä istumaannousua
150 tuplanaruhyppyä
50 korkeita sumomaastavetoja (miehet 61 kiloa, naiset 43 kiloa)
100 boksin yli hyppyä (miehet 60cm, 45cm)

Aikaraja 26 minuuttia.

LAJIT 4 +5

Startti viideltä.

Ensin 76 metriä käsilläkävelyä, aikaraja 3 minuuttia. Sen jälkeen 1 minuutti ja 40 sekuntia taukoa. jonka jälkeen maksimitempaus, kaksi yritystä.

LAJI 6

Sunnuntaina kisataan viimeiset kaksi lajia. Näistä ensimmäinen alkaa klo 13.15.

Viisi kierrosta aikaa vastaan:

25 kaloria soutua
16 rinta-tankoon leuanvetoa
9 suorin vartaloin tehtyä käsilläseisonta punnerrusta, ns. jalkapotku ei siis ole sallittua. Kädet ovat miehillä 11.5 senttiä ja naisilla 7.5 senttiä korkeiden tasojen päällä, pää siis dippaa näiden väliin.

Aikaraja 16 minuuttia.

LAJI 7

Suuri finaali starttaa klo 16.20 miesten kilpailulla ja noin klo 17.10 mittelevät naiset.

25 muscle-uppia (voimavetoa) renkailla
1 rinnalleveto kyykkyyn (miehet 93kg, naiset 61kg)
1 rinnalleveto kyykkyyn (miehet 102kg, naiset 66kg)
1 rinnalleveto kyykkyyn (miehet 111kg, naiset 70kg)
1 rinnalleveto kyykkyyn (miehet 116kg, naiset 75kg)
1 rinnalleveto kyykkyyn (miehet 120kg, naiset 79kg)

Usein aiemmin rivet on saanut vetää raakana jonka jälkeen on voinut tehdä etukyykyn, nyt liikestandardi määrittelee että tanko pitää vastaanottaa kyykkyyn josta noustaan ylös.

Kisoja voi seurata parhaiten osoitteen http://games.crossfit.com/ kautta, sieltä löytyy niin suorat nettilähetykset kuin tuloslistatkin.

Jonne on omien tietojeni mukaan hyvässä kunnossa. Hän osallistui pienen tauon jälkeen painonnostokisoihin huhtikuun lopussa, tuloksena oli tempaus 120 kiloa ja työntö 147 kiloa. Jonnen tuoreen radiohaastattelun voi kuunnella osoitteessa http://www.eazy101.fi/uutiset/urheilu/nuori-crossfit-urheilija-metsastaa-em-mitalia .

Toivotaan että meikäläiset pystyy laittamaan kisoissa parastaan ja Games-lippuja irtoaisi mielellään vaikka useammallekin urheilijalle!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ylämäki, alamäki, urheilulääkäri.

Kahdeksan viikon paluuohjelma juoksupoluille on sujunut hyvin näiden ekojen viikkojen ajan. Toissaviikolla yhteensä kymmenen kilsaa, viime viikolla viisitoista. Hyviä rentoja lenkkejä eikä polviongelmista tietoakaan. Perjantaina oli eka lenkki shortseilla enkä muista koska juokseminen olisi tuntunut niin hyvältä. Siisteintä mitä voi olla.

Tällä viikolla piti juosta kaksikymmentä kilometriä kolmeen lenkkiin jaettuna. Olin niin hyvissä fiiliksissä että tein jo aika isoja päätöksiä ja sanoin avovaimolle eilen ennen lenkille lähtöä että harjoittelen nyt kesän ja syksyn sillälailla että neljä tuntia alittuu syksyllä maratonilla. Tähän asti mulle on riittänyt että maralla parannan aikaa minuutilla tai parilla mutta nyt haluan mennä kunnolla seuraavalle tasolle ja tiedän että se onnistuu jos ja kun sitoudun oikeanlaiseen harjoitteluun.

Lähdin juoksemaan viikonloppuna avattua ihan uutta ulkoilureittiä. Seutu on todella tuttua mutta just tota osuutta en ole juossut aiemmin. Kymmenen kilsan lenkura josta suurin osa todella miellyttävää alustaa eli soratien pohjaa, irtokivet ovat vuosien saatossa kadonneet ja jäljellä on vain tiivis pohja. Vähän kuin elävä asvaltti.

Jossain seitsemän kilsan kohdalla alkoi oikeassa polvessa kiristää, samalla tavalla kuin huhtikuussa kun luovutin puolimaratonjuoksuhaasteen kanssa. Tuntia aiemmin olin sanonut ääneen vuoden ison tavoitteen.. Eipä ollut kovin juhlava fiilis. Toisaalta edelleenkään en tuntenut varsinaista kipua vaan pientä painetta ja kiristystä.

Totesin että hoidetaan homma kuten olin päättänyt ja varasin ajan tutulle urheilulääkärille. Jos siellä polvessa muhii joku aikapommi joka jossain vaiheessa räjähtää niin tutkitaan se nyt sitten kerralla kunnolla. Vaatisin kaikki mahdolliset röntgenit, magneettikuvat, tomografiat, varjoainekuvaukset ja kaupanpäälle kännykkäkamerallakin vähän kuvia.

Ei otettu kuvan kuvaa. Lääkäri tutki polvea ja sanoi että tilanne on selvä. Mielessäni tiesin jo vastauksen. Näillä polvilla ei juosta enää koskaan -  tai jotain yhtä hienoa. Se oli sitten bursitis praepatellaris. Joku pieni kolhu oli tuonut polveen just sen verran nestettä että se ei vaivaa normaalielämässä mutta kun lenkit pitenee niin alkaa kiristää. Lääkäri, joka oli muuten aikoinaan maajoukkuetason painonnostaja ja juossut useita maratoneja, sanoi että treenejä ei vähennetä yhtään. Illalla painonnostokouluun ja lenkkiä normaalisti.

:-) Jos tämä nyt menee viikon tulehduskipulääkekuurilla ja kipugeelillä ohi niin on kyllä todella helpottunut olo. Lääkäri ei innostunut ajatuksestani ottaa kaikki mahdolliset kuvat ja tutkia polven rakenteet läpikotaisin :D Jos ei neste katoa niin tyhjennetään se pois.

Kevyesti puhaltanut vastatuuli taisi just kääntyä sivutuuleksi ja lopulta toivottavasti kunnon myötätuuleksi. Tästä taitaa ehkä tosiaan tulla kaikkien aikojen juoksukesä!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kananlihalla.

En juurikaan syö kanaa, ehkä kerran tai pari vuodessa. Pari viikkoa sitten kaveri kertoi kuitenkin mielenkiintoisesta tarjouksesta, hänen kauttaan voisi ostaa erään lähistön kanalan luomukanoja, pakastettuina ja kokonaisina. En ollut koskaan valmistanut kokonaista kanaa mutta hinta oli sen verran halpa (6 euroa per kana) ja kun sain hyvät ja helpot ohjeetkin matkaan niin kaupat syntyi.


H-hetki koitti viikonloppuna. Kana suli jääkaapissa perjantai-illasta lähtien ja sunnuntaina aloin kokkailemaan. Perusohjeet valmistukseen otin tästä reseptistä. Pesin kanan huolellisesti sisältä ja ulkoa hanan alla ja kuivasin. 



Pilkoin uunivuokaan bataattia, porkkanaa ja timjamia. Poika valutteli reilusti oliiviöljyä vuokaan kasvisten päälle.


Kanan sisälle viipaloin kokonaisen sitruunan ja rouhin suolaa ja mustapippuria sen sisälle ja päälle.


Kananen viipyi 175-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. Sitten käärin sen folioon ja jätin pöydälle.

Lopulta fiilis oli hyvin pitkälti sama kuin kaupan palvelutiskistä ostetussa kokonaisessa grillatussa broilerissa. Lihan irrottaminen luista oli mun mielestä jonkun verran kovemman työn takana mutta enpä ole noita broilereitakaan syönyt moneen vuoteen joten ehkä muistan väärin. Samoin lihaa oli tässä luomukanassa vähemmän. Jäinen kana painoi reilun kilon, lihaa jäi lopulta lautaselle reilun 300 gramman verran.

Itse lihaan asti ei juuri ollut päätynyt makua mausteista joten niitä sai lopulta ripotella reilusti lisää. Parasta oli kanan alla ollut peti, tulee varmasti jatkossakin tehtyä useammin tällaisia uunikasviksia. Timjami tuoksui tolkuttoman hyvältä. Olen todella huono käyttämään yrttejä ja mausteita joten tämä kokemus varmasti saa vähän skarppaamaan.

Erinomainen puoli tässä kokkailussa oli myös se että kun käsitteli kokonaista kanaa niin lihan valmistamisesta ja syömisestä tuli konkreettisempaa. Kun ostaa kaupan valmiin lihapaketin jauhettuna tai fileenä niin eipä se miltään osin näytä tai muistuta siitä että kyseessä olisi ollut elävä eläin. Itsekin on varmasti aika vieraantunut ruuan alkuperästä ja nykyajan lapset varmasti vieläkin enemmän.

Voisinpa valmistaa kokonaista kanaa uudestaankin, pitäisi varmasti vain rohkeammin laittaa tuoreita yrttejä ja mausteita myös sen sisälle.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kansallisen tason tuomarointia.

Perjantai-iltana alettiin kasaamaan kilpailupaikkaa painonnoston alle 17-vuotiaiden SM-kisoja varten. Tämä oli eka kerta kun kisatalkoot sopivat aikatauluihini ja olikin hyvä päästä näkemään miten nostolava rakennetaan. Pehmusteita ja vanerilevyjä sopivassa suhteessa pala kerrallaan niin nostajilla on jalkojen alla tukeva alusta mutta sisäpalloilulajien kenttä ei kärsi vaurioita kun toistasataa kiloa tiputetaan suorilta käsiltä alas. Seuran väkeä oli paikalla kiitettävästi ja hommat sujui nopeasti, itse laittelin mielenkiinnolla kuntoon mm. tuomarivalojärjestelmää joka taitaa olla Suomen ainoa. Esimerkiksi alkuvuodesta Tampereen SM-kisoissa oli käytössä tämä meidän valojärjestelmä. Pienemmissä kisoissa mennään perinteisten punaisten ja valkoisten laikkojen kanssa joita nostetaan näkyville noston jälkeen.

Kisat alkoi lauantaina punnituksella klo 9-10, itse tulin mestoille vasta noin puoli yhdeltätöista eli hieman ennen nostojen alkamista. Olin sopinut olevani paikalla koko päivän ja tekeväni toimitsijan hommia tai vaikka levynvaihtoa, ihan mitä vain olisi tarjolla ja mihin apua tarvittaisiin. Kilpailunjohto oli kuitenkin päättänyt laittaa minut tuomariksi.

Aivan uudet, erinomaiset 2.5 kilon kisalevyt. Vanhat kevyimmät isot kiekot olivat erittäin huteria mutta näillä kelpaa junioreiden tai vaikka vähän vanhempienkin harjoitella ja nostaa kisoissa!
Olen ollut tuomarina aiemmin vain parissa pienemmässä salikisassa joten tämä olisi eka kerta näin isossa tapahtumassa ja sähköisen tuomarijärjestelmän kanssa. Tässä kävi siis vähän samoin kuin viime syksynä kun menin katsomaan Etelä-Suomen mestaruuskisoja ja päädyinkin levynvaihtajaksi. Se on muuten yllättävän raskasta hommaa, niin henkisesti kuin fyysisesti kun pitää koko ajan laskea ja suunnitella oikeaa kuormausta ja sitten heitellä levyt vielä mahdollisimman nopeasti paikoilleen. Näissä nuorten SM-kisoissa oli 46 osallistujaa ja kun jokainen nostaa 6 nostoa se tarkoittaa tangon kuormaamista peräti 276 kertaa!

Kisojen avausnosto ja elektroninen valojärjestelmä joka näyttää niin katsojille, toimitsijoille kuin kilpailijoille jäljellä olevan ajan ja tankoon kuormatun painon.
16 tyttö- ja 30 poikanostajaa oli jaettu viiteen nostoryhmään. Yhdessä ryhmässä oli siis noin kymmenen nostajaa. Tuomaroin kolmannen ja neljännen ryhmän eli poikien kevyimmät ja keskimmäiset painoluokat.


Painonnostossa on kolme tuomaria, nosto joko hyväksytään tai hylätään äänin 3-0 tai 2-1. Suurin osa päätöksistä on yksimielisiä mutta yksittäisissä nostoissa tulee välillä hajontaa kun toinen tuomari pitää esimerkiksi käsien suoristumista puutteellisena jolloin syntyy kiellettyä punnertamista.


Pienemmissä kisoissa tuomarit ovat normaaleissa vaatteissa mutta näissä isommissa kisoissa pukeudutaan viralliseen tuomariasuun, käytännössä Suomessa tällaiseen tummansiniseen tuomaripuseroon. Kansainvälisissä kisoissa ollaan tarkempia ja asuna on beiget housut ja tummansininen puvuntakki. Nämä meidän pusakat eivät olleet mitään mittatilaustöitä vaan one size fits all-hengessä hukuin omaan XXL-mallin puserooni.

Itse tuomarointi sujui hyvin. Hieman olin alussa hukassa siitä miten tiukka tuomarilinja on, on tietysti selvää että EM- tai MM-kisoissa suurennuslasi on eri luokkaa kuin esimerkiksi 14-vuotiaan nostossa. Jokunen tuomio meni 2-1 jompaan kumpaan suuntaan.

Jonkun verran kaverit ja tutut kyselivät tuomaroinnista katsomon puolella tauoilla. Näissä isommissa kansallisissa kisoissa on esimerkiksi tapana että kaikki tuomarit edustaisivat eri seuroja, aina se ei ole mahdollista mutta pääasiassa lauantainakin onnistui. Pakko kuitenkin sanoa että ei mulla ainakaan ole minkäänlaista kynnystä hylätä nostoa vaikka lavalla olisi tuttu jonka kisoja ja harjoitusnostoja on nähnyt paljon. Tuomaroin noin 120 nostoa eikä siinä juuri tule mietittyä kuka siihen tankoon tarttuu. Ei ole mitään järkeä päästää läpi epäpuhtaita nostoja vaan tarkalla linjalla ohjata kilpailijoita teknisesti parempaan suorittamiseen. Oli palkitsevaa miten äänin 2-1 hylätyn noston jälkeen kisaaja tuli uusimaan saman raudan paremmalla asenteella ja teki hienon, teknisesti mainion suorituksen.


Kun omat tuomaroinnit oli ohi testasin uutta luuriani jossa on mainio 20 kuvan kuvasarjan toiminto. Tässä kisojen kovimmat tempausraudat, 17-vuotias Roni Peltonen ja 127 kiloa. Se on hurja paino kiskaista maasta pään yläpuolelle suorille käsille ilman että tanko pysähtyy liikkeen aikana missään kohdassa! Kyseessä on uusi ikäluokan suomenennätys. Muistan Ronin jo parin vuoden takaa jolloin hän eräissä näkemissäni kisoissa 14-vuotiaana tempasi 78 kiloa ja työnsi 112 kiloa! Sen jälkeen tanko onkin liikkunut hurjaan tahtiin niin painonnostossa kuin voimanostossa, keväällä Roni otti voimanostossa nuorten euroopanmestaruuden 600,5 kilon yhteistuloksella (kyykky 240,5kg, penkki 115kg, maastaveto 245kg).

Tämän jutun loppuun on pakko vielä lisätä iso hatunnosto kaikille urheilun vapaaehtoisille jotka mahdollistavat kisat ja muut tapahtumat omalla panoksellaan niin painonnostossa kuin kaikissa muissakin lajeissa. Olin lauantaina kisapaikalla seitsemän tuntia enkä todellakaan tullut ekana tai lähtenyt viimeisenä, päinvastoin. Moni oli tullut jo tunteja minua aiemmin ja lähti paljon myöhemmin pois. Ilman näin hienoja laji-ihmisiä ei olisi lasten ja nuorten urheilua eikä lopulta huipputason kilpaurheilijoitakaan. Rakkaudest lajiin, todellakin.

torstai 21. toukokuuta 2015

Viisuista vähäsen, shortsijuoksusta ei päivääkään.

Toka paluuviikko juoksupoluille on menossa. Olen juossut viimeisen kymmenen päivän aikana viisi lenkkiä mutta toki erittäin lyhyitä ja kevyitä sellaisia. Viime viikolla kolmonen, kolmonen ja nelonen. Tällä viikolla tiistaina nelonen ja tänään nelonen.

Tänään aamupäivällä tuolla nelosen lenkillä avasin myös shortsikauden! +13C ja aurinkoakin näkyvissä joten valinta oli helppo. Samalla puin päälleni ekaa kertaa joululahjaksi saamani (Lidlin?) juoksutakin/puseron.


Tämä oli yllättävän lämmin, paljon lämpimämpi kuin ikivanha juoksutakki jolla juoksen kovilla pakkasillakin. Materiaali kun ei ole niin hengittävää ja teknistä kuin siinä, se on erinomainen joka sään kledju. En edes tiedä minkä merkkinen se on, ostin sen vanhan kuntosalini omistajan mainosvaatefirman jäämistöistä kun alkutaipaleella mietin ettei toppatakki ehkä olekaan paras lenkkivaate. Sillä nimittäin ihan oikeasti aloitin!

Tätä uutta takkia ja pitkiä juoksutrikoita en voi käyttää samaan aikaan koska kummassakaan ei ole taskuja. Tämä on siis venannut joulusta asti kaapissa lämpimiä ilmoja ja shortsikelejä koska niistä puolestaan tasku löytyy. Melkoinen tekstiilipalapeli.

Kyllä muuten tuntui hyvältä juosta shortseilla! Tollanen +10 - +13C puolipilvinen keli on mun ehdoton suosikkini, jos voisin valita vaikka johonkin juoksutapahtumaan sään niin se olisi just tuollainen. Jostain syystä tykkään eniten juosta nimenomaan shortsit + takki yhdistelmällä, mukavampi kuin pelkkä ohut paita tai puolestaan pitkät trikoot. Pari tuntia maastossa näillä kamppeilla tällaisessa kelissä olisi suunnilleen parasta mitä juoksu voi tarjota ja toivottavasti kohta sellaisen makuun taas pääseekin.

Poika innostui fillarin mittaristaan ja maanantain lenkistä niin paljon että eilen lähdettiin taas pyörittämään pedaalia. Koska maanantaina ajettiin kuus kilometriä niin eilen oli tietysti pakko saada seiska täyteen. Tulee aika huimia kilometrimääriä vielä kesän aikana jos on pakko saada aina kilometri lisää mittariin joka etapilla. Jotenkin tulee iskän harjoitusohjelmat ja valmennukset mieleen tuosta "yksi kilsa aina lisää"-ajattelusta, taidetaan olla samasta puusta veistettyjä :) Lisäinnoitusta fillaroimiseen on tullut osaltaan Italian ympäriajosta joka on nyt puolessa välissä. Suurimmat vuoret ja rajuimmat taistelut on vielä edessäpäin mutta jo tähän mennessä kyseessä on ollut viime vuosien ehkäpä mielenkiintoisin grand tour.

Ajeltiin eilinen fillarilenkki viidestä puoli kuuteen ja kun kuudelta alkoi mun painonnostotreenit niin se toimi hyvänä alkulämmittelynä. Olen saanut aika paljon palasia kohdalleen painonnostossa ja vaikka vielä onkin hirmuisesti opittavaa niin mm. tempaus on ehdottomasti parasta mitä olen koskaan tehnyt. Aikuisten painonnostokoulun kevätlukukausi jatkuu aina juhannukseen saakka, poika on puolestaan käynyt lasten punttikoulussa joka loppuu jo tällä viikolla. Innokas ja tunnollinen oppilas vaikka onkin porukan nuorin ja pienin. Ymmärrän hyvin että vaatii sisua ja kärsivällisyyttä harjoitella useimpia liikkeitä pelkän kepin kanssa kun 5-10 vuotta vanhemmat treenaa vieressä tangoilla. Minäkin olen avustanut vähän kevään mittaan harjoituksissa ja toiminut apuohjaajana. Mieluusti jätän silti valmentamisen vielä muille, haluaisin nostaa ensin useita vuosia itse ja käydä koulutuksia ennen kuin alan sen enempää kenenkään tekemisiä päsmäröimään. Selkeitä tekniikkavirheitä ja peruasioita voin toki kertoa eteenpäin kuten kuka tahansa muukin lajin parissa toimiva.

Meidän seura järjestää lauantaina alle 17-vuotiaiden painonnoston SM-kilpailut ja niissä järjestelyissä pyrin olemaan mukana sen verran kuin vain suinkin ehdin. Sunnuntaina ois kalenterissa futismatsi. Urheilun parissa siis aika kuluu melko tehokkaasti, niin omissa treeneissä, pojan kanssa liikkuessa, taustajoukoissa ja toimitsijana kuin katsomossakin.

On tällä viikolla toki paljon muutakin - kuten Euroviisut! :D Niitä on tullut innolla seurattua pikkuskidistä asti. Kaikki karsinnat, esikatselut, semifinaalit ja muut. Ihan niin hihhuli en sentään ole että näissä karkeloissa reissaisin mutta oltiin me Helsingin semifinaaleissa 2007. Aina jaksaa naurattaa ja ihmetyttää ne joita ei mukamas yhtään kiinnosta mutta silti pitää joka vuosi olla valittamassa miten hirveetä kuraa kaikki biisit on. Jos ei mahdollisimman tarttuvia koukkuja ja pop-kliseita päräyttävä viihdemusiikki kiinnosta niin miksi vaivautua? Vähän sama kuin lätkäfanit toimisivat muodostelmaluistelukisan tuomaristossa. Mulla on helppoa kun tykkään kaikesta musiikista hardcore punkista Pussycat Dollsiin ja kokeellisesta avantgarde jazzista Juha Tapioon niin näitäkin esityksiä voi avoimin mielin naureskella tai nautiskella, miten milloinkin.

Musta tuntuu että ens vuonna viisut järjestetään Tallinnassa, olen vahvasti Elina Bornin ja Stig Rästan vankkureissa. Tyylitaju on kohdallaan, biisi timanttia, video täyttä film noiria ja lavallakin paketti simppelin tyylikäs.


Pakko kai tälle on parikymppiä laittaa voittajavetoon ;) Yllättävän usein olen veikannut oikein. Kunnon viisuhumpatkin on viihdyttäviä mutta aika paljon skaboissa on oikeasti laadukasta musiikkia. Albania 2012 oli aika kaukana viihdepopista mutta tuli viidenneksi, Hollanti 2013 oli erinomainen.. Vahvoja fiiliksiä, hienoja biisejä.

Mutta miten tän kaiken saisi liitettyä tän blogin kontekstiin? No, Epic Sax Guy 10 tunnin versiona olisi ehdoton soundtrack johonkin vähän pidempään suoritukseen. 

Vaikka mun mielestä taiteessa on hölmöä kilpailla niin ehkä euroviisuissa näkyy monia urheilukilpailuja paremmin se että tärkeintä on oikeasti osanotto eikä voitto. Eihän näistä skaboista kukaan lopulta oikeasti hyödy mitenkään, voittajakin saa vain kalliin spektaakkelin järjestettäväkseen. 

Euroviisut on vähän kuin futiksen arvokisat tai olympialaiset. Paitsi että ne on jättimäisiä tapahtumia jotka ajaa järjestäjänsä vararikkoon niin ne on ihan yhtä mielenkiintoiset on Suomi mukana tai ei. Aika harvasta urheilukilpailusta tai muusta isosta kansainvälisestä tapahtumasta voi sanoa samaa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Mittareilla lisäpotkua liikkumiseen?

En ole koskaan käyttänyt sykemittaria. Rehellisyyden nimissä pitää silti sanoa että lainasin joskus muinoin avovaimon mittaria ja uteliaisuuttani kokeilin sohvalla makoillessani miten joku Polarin perusmalli toimisi. Ei toiminut, kokeilin pariakin eri sykevyötä mutta mikään ei löytänyt pulssia. Ehkä mun leposyke on niin matala ettei mikään verme tajua että ne on sydämenlyöntejä mitkä siinä kumahtelee ;)

Maanantaina pääsin kuitenkin vähän fiilistelemään mitä iloa ja intoa erilaisten mittareiden käyttämisestä voisi ehkä olla. Poika sai viikonloppuna 7-vuotislahjaksi toivomansa mittarin fillariin ja maanantaina lähdettiin testailemaan. Vastatuulesta ja tiukoista ylämäistä huolimatta poljettiin pikkujannun kanssa innolla kuuden kilometrin lenkura puolessa tunnissa mittaria jatkuvasti vilkuillen. Huippunopeudet alamäissä, keskinopeus, poljettu matka ja aika. Näitä pysähdyttiin myös matkan varrella pari kertaa tutkimaan ja lenkin jälkeen piti heti näyttää äidille mittarista faktaa.

Mittareiden viehätys ja tarve liikkujille tulee varmaan juuri tuosta efektistä. On ihan eri asia polkea pyörällä ylämäkeä kovaan vastatuuleen ja harmitella olosuhteita kuin vilkuilla mittarista miten hyvänä tempo pysyy. Juostessa tai missä tahansa muussa harjoittelussa tietysti samalla tavalla.

Mulla ei ole mitään periaatteellista syytä miksen käytä mitään vempaimia tai edes kelloa. Kun aloitin liikunnan ajattelin että on parempi mennä matalalla profiililla. Kävellä ja hölkkäillä ikivanhoilla verkkareilla ja lenkkareilla sen sijaan että olisi ostanut viimeistä huutoa olevat vermeet. Menin niillä mitä oli ja huomasin että niillä pääsee tosi pitkälle. En kaivannut sellaista mistä en oikein tiennytkään.

Olen päättänyt että jos jossain vaiheessa touhu alkaa tökkimään niin sykemittari tai vaikkapa musiikin kuuntelu lenkeillä ovat sellainen ylimääräinen vivahde jolla saa taas uutta potkua tekemiseen. Neljän vuoden ja noin 4000 kilometrin aikana sellaista en ole vielä kaivannut.

Sykemittarin kanssa olisi helpompi tehdä eri vauhtisia ja eri sykealueilla liikkuvia harjoitteita, olen tähän asti liiaksi junnannut pääasiassa liian kevyillä sykkeillä ja sitten harvoin kun olen nostanut tehoja siirtynyt suoraan maksimisykkeille. En tiedä millaisia toimintoja mittareissa on mutta olisi kätevä asettaa ennen lenkkiä vaikka 5:00-5:15min/km tahti laitteeseen ja säätää se piippaamaan aina jos menee liian hitaasti tai kovaa. Se olisi varmaan tosi kehittävää mutta tulisi siitä vähän robottimainen fiilis. Kuin olisi joku ennaltamäärätty tehtävä jota on suorittamassa tietyn tarkan kaavan mukaan. Kuulostaa kaavamaiselta suorittamiselta.


Arki- ja hyötyliikunnassa, kuten vaikkapa pyörällä kuljetussa työmatkassa mittari olisi huippu. Wattimittari olisi kaikista paras mutta ne taitaa olla edelleen melko kalliita ja lähinnä innokkaimpien maantiepyöräilyharrastajien käytössä. Mun oma työmatkani on noin kilometrin ja kulkee läpi keskustan liikenteen joten siinä ei hirveästi mitattavia, vaihtelevia elementtejä ole mahdollista löytää.

Oman annokseni mittarifiilistelystä saan salilla kun teen soutulaitteella kovatehoisia harjoitteita, kirjaan ylös Conceptin performance monitorista soudettuja matkoja ja aikoja ja vertailen niitä aiempien treenien tietoihin.

Ainakin pyörän mittarin myötä meillä varmasti tänä kesänä fillaroidaan innokkaammin pidempiä matkoja kuin ennen. Superjunnun sotkemalla 11km/h keskarillakin kun pääsee aika joutuisasti moneen kivaan paikkaan! :)

maanantai 18. toukokuuta 2015

Tapahtumaviikonloppu.

Viime viikonloppuna oli yksi niistä vuoden suurista juoksupäivistä jolloin tapahtumia on ympäri maata. Pääkaupunkiseudulla oli ensin helatorstaina Bodom Trail ja lauantaina HCR, innokkaimmat vetivät nämä molemmat läpi, ja muualla mm. Yyteri Maraton ja Seinämaraton. Kokkolassa oli puolestaan ultratapahtuma jossa matkoina 6h, 12h ja 24h. Ja vaikka mitä muita.

Olen juossut monena vuonna Yyterissä mutta jo toista kertaa peräkkäin se jäi väliin. Omat juoksuhaasteet ovat vieneet suuremman mielenkiinnon ja tapahtuma on myös ollut samaan aikaan kuin poikani synttärit. Jonkinlainen kestävyyssuoritus on kai valmistaa tarjottavat useammalle kymmenelle ihmiselle mutta suoraan sanottuna se tuntui just oikealta. Netti täyttyi äkkiä erityisesti HCR-raporteista ja -hehkutuksista ja mietin hetken että olisiko munkin tehnyt mieli juosta puolikas. Mutta ei tehnyt, ei yhtään.

Tajusin että juoksutapahtumat on mulle tarinankertomista ja uusien sivujen kääntämistä. Seikkailemista ja kokemista. Kellon rooli on hyvin pieni tai olematon. Puolimaratonajan parantaminen viidellä tai viidellätoista minuutilla olisi kova juttu mutta se ei vain houkuttele, ei ainakaan suurena tavoitteena ja maalina. Jos johonkin kisaan menisin niin se toimisi kovana pitkäkestoisena harjoitteena joka yksin jäisi helposti tekemättä.

Tiedän että tätä on tosi monen juoksuharrastajan vaikea tajuta. Mulle vain on oikeasti ihan sama onko puolimaratonennätykseni 1:56 tai 1:36. Asetin kolme vuotta sitten tavoitteeksi että mulle riittää jos joskus juoksen 21 kilometriä alle kahteen tuntiin. Se on onnistunut. Olen saanut siltä matkalta kaiken mitä olen siltä halunnutkin vaikka se ei monenkaan mielestä ole kovin paljon. Säännöllisesti satoja lenkkejä ja yli tuhat kilometriä vuodessa juokseville mun enkkani, maratonin ekan puoliskon 1:56, olisi paperia. Ois se varmaan mullekin. 5 minuutin ja 30 sekunnin kilometrit ei ole mulle mitään ylitsepääsemätöntä vauhtia, ei kahdellakympillä. Mutta kolmellakympillä se tekee jo tiukkaa. Neljälläkympillä se on tosi haastavaa ja hankalaa. Siihen haluan panostaa, oppia pitämään kohtuullisen vauhdin alusta loppuun reilummillakin matkoilla. Kun neljäkymppiä sujuu, haluan kokeilla miten käy viidelläkympillä. Sitten kuudessakympissä, seitsemässä. Missä se rajaa milloinkin menee ja miten pitkälle sitä pystyy joskus vielä venyttämään?

Niin älyttömältä kuin se kuulostaakin niin en halua juosta kovaa juoksutapahtumissa! :D Eikös se sitten ole kilpailujen tarkoitus? On varmaan monille mutta minulle juoksukisat eivät ole koskaan olleet kilpailuja. Ne ovat olleet oman tason mittaamista mutta ei muiden vaan omaa kestävyyttä vastaan.

Positiivista on että tiedän oman harjoitteluni olleen nämä ekat vuoden niin maltillista ja kevyttä että varaa kehittyä on vielä tosi paljon. Olen paljon mieluummin parhaassa kunnossani 60- kuin 30-vuotiaana, miettikää miten siistiä olisi kolmekymmentä vuotta kestävä nousukäyrä!! :) Onneksi kestävyysjuoksu on laji jossa se on ehdottomasti mahdollista.

Jotkut hetket ovat käänteentekeviä tai ainakin ne auttavat ymmärtämään paremmin sitä mikä on mahdollista ja mikä ei. Eilen lukemani Onnin raportti Unkarin 6 vuorokauden juoksusta on juuri sellainen. Kiitos kaikille muillekin hienoista raporteista ja onnittelut kovista tuloksista, olette mulle ihan oikeasti esikuvia jotka antaa innoitusta ja uskoa siihen että omatkin haaveet kyllä aikanaan toteutuu kunhan tekee oikeita asioita ja on valmis siihen.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Liikunnan juhlapäivä.

Eilen oli helatorstai ja vaikka päivä oli ainakin täällä tuulinen ja viileä niin bongasin juoksijoita ja muita ulkoilijoita ihan älyttömän määrän. En usko että olen koskaan nähnyt niin paljon juoksijoita yhden päivän aikana ellei tapahtumia lasketa. Erilaiset kevään ja alkukesän tapahtumat lähestyy ja moni varmasti valmistautuu niihin ja lenkkeilee aina kun vain aikaa on. Arkipyhä on suurimmalle osalle meistä vapaapäivä ja se varmasti näkyy heti myös tuolla poluilla ja ulkoilureiteillä.

Itse juoksen ja treenaan yhtälailla arkena ja pyhänä. Tykkään käydä lenkillä juhannuksena ennan saunaa, treenata vappuna, vetää harjoitusputken pääsiäisenä tai hölkötellä kirpeässä pakkassäässä joulunpyhinä. Olen harjoitellut niin uudenvuoden aattona kuin tammikuun ensimmäisenä. Tuntuu siltä että suurin osa juhlapäivistä ja pyhistä on silti monille vain syy mässäilylle ja alkoholille. Ehkä pitäisi olla joku kansallinen liikunnan ja urheilun juhlapäivä? Liput liehuisivat tai jos ei valtioneuvosto myöntäisi virallisen liputuspäivän statusta niin vedettäisiin vaikka vanhat kunnon suomiverkkarit salkoihin joka niemessä ja notkossa. Telkkarista tulisi joka kanavalta aamusta iltaan erilaisia urheiluohjelmia juoksukouluista vanhoihin mestaruusjuhliin ja klassikkosuorituksiin. Olisi yhteislenkkejä, tapahtumia ja lajiesittelyjä. Joka vuosi joku laji voisi olla teemalaji joka näkyisi vähän enemmän kuin muut. Miksei suomalainen liikunta ja urheilu olisi yhtälailla liputuksensa ja juhlapäivänsä ansainnut kuin vaikkapa musiikki, runous tai kirjallisuuskin? Olisi edes yksi juhlapäivä joka ei näkyisi piikkinä Alkon myyntitilastoissa. Kai sekin onnistuttaisiin jotenkin silti tekemään kun Suomesta on kyse..


Tänään ei ollut pyhäpäivä ja sääkin oli aika kostea. Vartin välein satoi kaatamalla, sitten paistoi aurinko, taivas muuttui sysimustaksi ja kierre alkoi uudestaan alusta. Menin lenkille just kun alkoi sataa täysillä. Olisin varmaan ainoa?

Otin kuvan linnusta joka tepsutteli polun vieressä. Se ehti karata vähän kauemmaksi joten viisi vuotta vanhalla luurilla liikkeessä otetusta kuvasta lajitunnistus voi olla vähän haastavaa.
No en ollut ainoa, ihan lenkin lopulla näin jonkun naisen kävelemässä. Ja hetkeä myöhemmin toisen. On sitten pyhä tai arki ja sää mikä tahansa niin aina joku on liikkeessä. Pimeässä syksyn lauantai-illassa keskellä metsää tai arkisen aamupäivän kaatosateessa aina joku toinenkin tassuttelee vastaan ihan ilman liputtamistakin.

Hyvää viikonloppua kaikille, pysytään liikkeessä!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uusi alku.

Eilen päättyi kaksi viikkoa kestänyt juoksutauko. Enpä muista koska olen viimeksi ollut niin pitkään ilman ainuttakaan juoksuaskelta. Todennäköisesti siitä on pikemminkin vuosia kuin kuukausia.

Harjoituskausi vaihtui huhtikuun alussa ja sen piti olla uuden alkua. No eihän se ollut. Se oli korkeintaan lopun alkua. Polvi ei tuntunut omalta polveltani.

Lähdin eilen liikkeelle ohjelmalla jonka jaoin teille viime viikolla. Kahdeksan viikkoa, kolme juoksulenkkiä viikossa. 24 harjoitusta on tavallaan 24 askelmaa. Otin eilen sen ekan askeleen rappusissa ylöspäin ja tuntui tosi tosi hyvältä.

Kahden viikon huilin aikana kevät oli edennyt hurjaa vauhtia. Lämpimät päivät ja yöt ja sopiva määrä sadetta oli saanut luonnon vehreäksi. Olin kyllä päivittäin ulkoillut pojan kanssa tauonkin aikana mutta luonnon kanssa pääsee kosketuksiin ihan eri tavalla juoksulenkeillä kun ei ole mitään muuta kuin askeleita toisensa perään ja ympärillä oleva maisema.


Tunnelma on kuin sademetsässä kun polku on vihreiden puiden ja pensaiden ympäröimä, valo siivilöityy puuston läpi ja kymmenet linnut laulaa toinen toistaan hienompia lurituksia.

Samalla kun mulla loppui juoksutauko loppui myös Unkarin kuuden vuorokauden kisa. Joe Fejes juoksi lopulta 975 kilometriä, ilmeisesti hän ei edes tavoitellut 1000 kilometriä vaan 600 mailia (965km) oli hänelle se iso merkkipaalu. Paras suomalainen oli Jari Soikkeli  710 kilometrillä, se on paras suomalaisten koskaan juoksema tulos tässä Unkarin kisassa mutta Pekka Aallon SE 812.719 km säilyy edelleen rikkumattomana. Onni Vähäaho juoksi 524 kilometriä ja Pasi Koskinen 504 kilometriä. Mielenkiinnolla odottelen heidän raporttejaan tänne blogimaailmaan.


Joe Fejes ja 300 kilometriä mittarissa kun aikaa oli kulunut 38 tuntia ja 18 minuuttia. Tämän jälkeen taivalta kertyi siis vielä 675 kilometrin verran. Kyllähän tuo kondis kelpaisi itsellekin 49-vuotiaana ;) Kuva https://www.facebook.com/pages/EMU-6-day-48-hour-race/127686357338547 , sieltä voi tsekkailla myös lisää hienoja tunnelmapaloja.

Kisan tulospalvelu toimi ainakin mulla koko ajan hyvin ja sieltä saa kätevästi selailtua juoksijoiden kerättyjä kilometrejä tunnin välein kisan alusta loppuun. Ei ole nuorten leikkiä tämä ultrajuoksu, 20 parhaan joukossa vain yksi alle 45-vuotias mies ja yksi alle 40-vuotias nainen mutta yli 60-vuotiaita peräti kolme! 

Uudesta alusta pitää kirjoitella vielä sen verran että päätin tehdä pienen päivityksen blogiinkin. Blogilista on sulkeutumassa parin viikon päästä ja se on ollut ainakin mulle niitä harvoja väyliä joilla seuraan blogeja. Suosittu se on ollut varmaan muutenkin koska mun blogiin on tullut aina aika paljon lukijoita sen kautta. Lisäsin tuohon vasempaan palkkiin listan blogeista joita olen blogilistan kautta seurannut ja lisäksi vielä muutamia joita sen listoilla ei edes ole ollut mukana. Oikeastaan tuo ei ole lista blogeista joita luen vaan lista niistä joita lukisin jos olisi aikaa :D Ehkä niitä tulee nyt useammin tsekattua kun ne on täällä omalla sivustolla hyvin järjesteltynä.

Päädyin laittamaan asetukset niin että tuossa reunassa näkyy aina viisi uusinta kirjoitusta ja jos haluaa tsekata enemmänkin niin sekin onnistuu. Positiivinen ongelma, mielenkiintoisia ihmisiä ja blogeja on ihan liikaa! Aika monta muutakin tuohon olisi voinut tulla mutta mennään nyt näillä toistaiseksi. Olen viimeksi muokannut blogin ulkoasua kolme vuotta sitten samalla kerralla kun koko tämän touhun aloitinkin, seuraavat muutokset luvassa siis vuonna 2018? :D

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

TV-vinkki illaksi: Nanga Parbat.

Vuorikiipeilyn maailma on täynnä paitsi seikkailuromantiikkaa niin myös traagisia kohtaloita. Erittäin kokenut kiipeilijä Samuli Mansikka menehtyi Annapurnalla maaliskuun lopulla ja viikkoa ennen vappua Nepalia rajusti koetellut maanjäristys tuhosi maan yleisen infrastruktuurin lisäksi myös kiipeilyreitit ja base campit. Reittejä ylläpitävät sherpat ovat ilmoittaneet etteivät aio rakentaa reittejä uudelleen ja näin vuoden 2015 kiipeilykaudesta tulisi ensimmäinen 40 vuoteen jolloin kukaan ei kiipeä Everestin huipulle. Ratkaisu kuulostaa erittäin järkevältä tilanteessa jossa tuhansia ihmisiä on kuollut.


Yle Fem esittää äitienpäivän iltana mielenkiintoisen, tositapahtuviin perustuvan elokuvan Nanga Parbat, joka kuvaa Alppien juurella kasvaneiden Messnerin veljesten yritystä kiivetä yli 8000 metriä korkealle vuorelle Himalajalla. Leffa alkaa klo 21.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Helppo ohjelma peruskestävyyden luomiseksi.

Pitkän matkan juoksussa tarvitaan ensisijaisesti kahta asiaa, peruskestävyyttä ja iskunkestävyyttä. Peruskestävyydellä tarkoitetaan sitä että jaksaa liikkua tunnista toiseen, iskunkestävyydellä sitä että kroppaan ei tule kipuja, kramppeja tai muita vaivoja juoksuaskeleiden tuomasta kovasta iskutuksesta.

Mulla on kohtuullinen peruskestävyys mutta pitkään kestänyt voimajakso vähensi juostujen kilometrien määrää ja iskunkestävyys heikkeni. Yritin nostaa juoksukilometrejä huhtikuun alussa liian nopeasti ja polvi alkoi oireilemaan. Olen nyt pitänyt vajaa pari viikkoa juoksutaukoa ja ensi viikosta aloitan äärimaltillisen paluun juoksemisen pariin.

Käytän paluussani hyvin simppeliä ohjelmaa jonka ajattelin jakaa teillekin. Sitä voi käyttää kuka tahansa joka haluaa luoda perus- ja iskunkestävyydelle perustaa. Ohjelma on yksinkertainen kuten minäkin. Siinä ei tarvitse käyttää sykemittaria tai edes kelloa, tärkeintä on tasaisen maltillisesti nostaa juostujen kilometrien määrää. Tämä on hyvä perusohjelma jos haluaa läpäistä puolimaratonin tai maratonin, se ei auta tekemään huippuaikaa vaan se on passeli juuri meille joiden unelma on vain pystyä juoksemaan noin pitkä matka.

Vauhdin ja sykkeet päättää jokainen itse. Mielestäni peruskestävyysominaisuuksia rakentaessa parasta on sellainen vauhti että lenkin jälkeen voi ajatella että olisi mennyt helposti pidempäänkin. Mieluummin hitaammmin kuin nopeammin. Tällä ohjelmalla ei rakenneta vauhtikestävyyttä.

Mikäli kunto ei riitä juoksemaan koko matkaa, tee ekan viikon lenkkejä yhdistellen kävelyä ja hölkkää. Kun eka viikko sujuu alusta loppuun juosten, siirry tokalle viikolle. Kun se sujuu niin kolmannelle jne.

Jokaisella viikolla juostaan kolme lenkkiä. Muina päivinä voi liikkua tai olla liikkumatta. Itse teen lisäksi parina päivänä punttia ja pidän kaksi lepopäivää. Suosittelen että peräkkäisinä päivinä ei juostaisi ennen kuin iskunkestävyydestä on kohtuullinen varmuus.

VIIKKO 1

Juoksua yhteensä noin 10 kilometriä haluamallasi jaolla. Itse ajattelin juosta 3 + 3 + 4 km.

VIIKKO 2

Juoksua yhteensä noin 15 kilometriä haluamallasi jaolla. Itse juoksen noin 4 + 4 + 6 km.

VIIKKO 3

Juoksua yhteensä noin 20 kilometriä haluamallasi jaolla. Itse juoksen 6 + 6 + 7 km. Tämän viikon jälkeen on jo mahdollista juosta vaikkapa puolimaraton mutta se ei välttämättä ole nautinnollista jos pidempiä lenkkejä ei ole takana.

VIIKKO 4

Juoksua yhteensä noin 25 kilometriä haluamallasi jaolla. Itse juoksen todennäköisesti 6 + 7 + 12 km. Tämän tasoisten viikkojen jälkeen puolimaraton sujuu jo hieman helpommin. Suosittelen noin 15 km lenkkiä mukaan viikolle jotta pidemmästä matkasta ja liikuntatuokiosta olisi hieman kokemusta. Näille lenkeille on hyvä ottaa mukaan juotavaa ja mielellään myös syötävää. Juoksun ja energian nauttimisen yhdistämistä on syytä harjoitella mahdollisimman monta kertaa ennen puolimaratonia ja muita juoksutapahtumia.

VIIKKO 5

Juoksua yhteensä noin 30 kilometriä haluamallasi jaolla. Itse juoksen ehkäpä 10 + 10 + 10km.

VIIKKO 6

Juoksua yhteensä noin 35 kilometriä haluamallasi jaolla. Alustavasti 7 + 13 + 14 km kuulostaa hyvältä.

VIIKKO 7

Juoksua yhteensä noin 40 kilometriä haluamallasi jaolla. Voisin juosta esimerkiksi 12 + 13 + 14 km. Tällaisella viikko-ohjelmalla voi jo lähteä maratonille mutta ehdottomasti suosittelen myös pidempiä 15-25 km lenkkejä alle.

VIIKKO 8

Juoksua yhteensä noin 45 kilometriä haluamallasi jaolla. 12 + 14 + 18 km on herkkusetti. Tällainen on jo mielestäni hyvää harjoittelua maratonkunnon rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Tässä se oli. Kahdeksan viikkoa eli kaksi kuukautta, kolme lenkkiä viikossa. Maltillisesti keskimäärin 1-2 kilometriä lisää viikoittaisiin lenkkeihin mutta silti aika nopeasti noustaan reiluihin juoksumääriin.

Jos kestävyys- ja juoksutausta on heikko niin ohjelma voi olla haastava mutta sitten vain hinkataan niitä samoja viikkoja uudestaan ja uudestaan kunnes tuntuu helpommalta. Jos tulee kipuja tai vaivoja, siirrytään takaisin viikolle yksi.

Sitten kun peruskestävyys on hallussa ja kahdeksaskin viikko sujuu hymy huulilla niin sama setti voidaan toistaa erivauhtisina ja erisykkeisinä lenkkeinä. Viikon lyhyin lenkki kovana ja pisin lenkki hitaana, niiden väliin jäävä lenkki reippaana mutta tasaisena.

Ei tää oo rakettitiedettä, makroja, sekunteja, laktaattitasoja ja sykkeitä jos ei halua. Tossut vaan jalkaan ja menoksi!

torstai 7. toukokuuta 2015

Ultrajuoksua Unkarissa - EMU 6 day Ultramarathon.

Silloin kun ei itse pääse juoksemaan on parasta täyttää kroppa ja mieli innoituksella ja inspiraatiolla. Sellaista tarjoaa esimerkiksi eilen Unkarissa Balatonjärven rannalla alkanut ultrajuoksukilpailu EMU Six Day Ultramarathon. Tämän vuoden kisasta tekee erityisen mielenkiintoisen se seikka että mukana on peräti yhdeksän suomalaista.

Balatonfüredissä sijaitsevalla leirintäalueella ja sen välittömässä läheisyydessä kierretään noin 900 metriä pitkää asfaltoitua rataa.

Ensimmäinen vuorokausi on nyt takana ja kisaa johtaa 220 kilometrin saldollaan täysin ylivoimaisesti Yhdysvaltojen Joe Fehes eikä se ole mikään yllätys. Hän juoksi viime elokuussa Alaskan Anchoragessa sisähallissa kuudessa vuorokaudessa älyttömät 933,902 km. Suomalaisista eniten ekan vuorokauden aikana on juossut Jari Soikkeli, noin 160 kilometriä. Hänen hallussaanhan on sisäratojen 24 tunnin suomenennätys 247,944 km.

Muita mielenkiintoisia suomalaisnimiä on mm. Onni Vähä-aho joka on tällä hetkellä toiseksi paras suomalainen taivallettuaan ensimmäisen vuorokauden aikana noin 135 kilometriä. Onnin blogista http://nivala66.blogspot.fi/ voi lueskella hänen mietteistään, valmistautuminen tähän kisaan on ainakin omaan silmääni ollut erittäin perusteellista ja hyvää tulosta voi odottaa kunhan pahempia ongelmia ei ilmene. Toinen blogien kautta tuttu hahmo on Pasi Koskinen joka tasan vuosi sitten juoksi 1000 mailia Nuorgamista  Hankoon. Pasin ajatuksia kisapaikalta ja valmistavilta harjoituslenkeiltä löytyy osoitteesta pasikoskinen.blogspot.fi

Unkarin kisaa voi seurata parhaiten osoitteessa http://www.emusport.hu/hu/klub/emu-sport-tv , sinne päivittyy reaaliaikainen tuloslista ja näkyypä jopa livekuvaa reitin varrelta. Hyvä ennakkojuttu löytyy tietysti ultrajuoksu.fi-sivustolta: http://ultrajuoksu.fi/unkarin-6-paivan-juoksu-6-12-5-2015/ ja samassa paikassa on myös päivityksiä kisan aikana: http://ultrajuoksu.fi/emu-6-day-ultramarathon-6-12-5-2015/ .


Unkarissa ei ole mukana New Yorkin kilpailuihin vahvasti keskittyvää Pekka Aaltoa jota kuitenkaan ei voi olla mainitsematta kun kuuden vuorokauden juoksuista on puhe. Pekka on juossut kuuden vuorokauden kisan peräti seitsemän kertaa ja hänen hallussaan on suomenennätys 812,719 km. Mitä pidempi matka, sitä parempi Pekka on. Hän on voittanut maailman pisimmän juoksukilpailun, 3100 mailia eli 5000 kilometriä, Queensissa New Yorkissa seitsemän kertaa. Mika Taanila kuvasi vuoden 2012 New Yorkin kuuden vuorokauden kilpailusta lyhytelokuvan Kuuden päivän juoksu jota on esitetty Yle Teemalla muutamia kertoja viime vuosina.

Mun ei pitänyt seurata Unkarin kuuden päivän kisaa toipilaana. Olin suunnitellut niin että teen oman tasoiseni ultrasuorituksen - 7 puolimaratonia 7 päivässä - samaan aikaan tämän kisan kanssa ja saan valtavasti lisävoimaa ja innoitusta edistyneemmiltä harrastajilta jotka taistelevat ihan eri tason väsymystä vastaan. Vuosi sitten kun juoksin Giro-juoksuhaasteeni Pasi Koskinen juoksi 1000 mailia halki Suomen. Niin silloin kuin nytkin olen saanut kannustavia viestejä Onnilta joka taivaltaa omaa matkaansa Unkarissa yhdessä Pasin ja muiden suomalaisten kanssa. Enpä voi kuin toivoa heille täydestä sydämestäni kaikkea hyvää hurjaan urakkaansa.

Olo on haikea. Giro d'Italia alkaa ylihuomenna. Eilen katselin digiboksilta Kuuden päivän juoksun ties monettako kertaa. Mieli on kestävyysmatkojen kuninkaiden ja kuningattarien mukana, sydän palaa halusta päästä poluille. Innoituksesta ja innostuksesta ei ainakaan ole puutetta. Kunnioitus ja kiitollisuus jokaisesta askeleesta ja kilometristä on suurempi kuin koskaan ennen.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Nousukunnossa!

Huhtikuussa tuli vietettyä todella vähän aikaa tavallisen kuntosalitreenin parissa. Päätin korjata vahingon heti toukokuun alkajaisiksi ja menin salille vappupäivänä. Ajattelin että ei siellä ole ketään muita - vappupäivä + Suomen MM-matsi - mutta olihan siellä reipas joukko niin miehiä kuin naisiakin kolistelemassa painoja. Ei sentään mitään ruuhkaa :)

Tein aika kompaktin vajaan tunnin setin muutamia yksinkertaisia voimaliikkeitä ja treenin päälle päätin tehdä pitkästä aikaa soutua. Edellisestä sisäsoudusta oli aikaa jo kolmisen viikkoa.

Tuntui vahvalta, voimailu ei ollut piiputtanut eikä hapottanut. Energiaakin piisasi. Ohjelmassa oli tasavauhtisia, mahdollisimman kovia 250 metrin vetoja neljä kappaletta. Olen tehnyt sen pari kertaa aiemminkin:

9. helmikuuta: 49.7 s. -> 51.7 s. -> 57.3 s. -> 57.7 s.
6. maaliskuuta: 50.2 s. -> 51.3 s. -> 52.6 s. -> 53.9 s.

Ei kovinkaan tasavauhtisia vaan reilusti hiipuvia. Ekat vedot olivat kohtuullisia mutta palautuminen ei sujunut ja vikat vedot melkoista selviytymistaistelua.

Mutta arvatkaapa miten meni vappuna:

1. toukokuuta: 49.3 s. -> 49.6 s. -> 50.0 s. -> 50.6 s.

Kyllä tuli hyvä mieli! Jokainen veto oli hieman edeltävää hitaampi mutta vain hieman. Muutama kymmenys nyt ei merkitse yhtään mitään. Uskomattoman tasaista ja kovaa vauhtia mulle!

Eilen olin taas salilla ja päätin ottaa jälleen loppuun soutuvetoja. Takana oli vähän pidempi ja selvästi väsyttävämpi salitreeni, olin aika puhki kun istuin conceptin penkkiin. Ohjelmassa oli kolme 300 metrin vetoa. Ne ovat aiemmin sujuneet seuraavasti:

13. helmikuuta: 1 min. 3.1 s. -> 1 min. 5.2 s. -> 1 min. 5.5 s.
21. maaliskuuta: 58.7 s. -> 1 min. 1.6 s. -> 1 min. 5.1 s.

Ja sama harjoitus eilen:

4. toukokuuta: 1 min. 0.1 s. -> 1 min. 0.5 s. -> 1 min. 0.7 s.

Tämä meni siis vielä tasaisemmin kuin vappuna. Toka veto neljä kymmenystä ja kolmas kaksi kymmenystä hitaampi veto kuin edellinen. Ehkä joku voi tasavauhtisia tehdä vielä tarkemmalla kellosepän pedanttisuudella mutta olen näihinkin jo enemmän kuin tyytyväinen.

Kaikista kovimman jutun huomasin treenin jälkeen kun kirjasin noita ylös. Vapun hitain 250 metrinen kulki 3:24min/km vauhtia ja eilen hitain 300 metrinen 3:23min/km. Siis matka oli pidempi mutta keskari aavistuksen kovempi!

Minusta soutulaite on erittäin pätevä anaerobisen kunnon ja vauhtikestävyyden mittaamiseen ja nämä lukemat ovat nyt selvästi parempia kuin maaliskuussa jolloin juoksin jälleen yhden 2900+ metrin cooperin. Jos saisi tästä vielä pari pykälää petrattua hapenottokykyä niin kolmen tonnin cooper voisi olla realismia.

Yksi hyvä pointti on siinäkin että nämä kovat soutuvedot eivät nujertaneet vaan olin molempien treenien jälkeen aika hyvävoimainen. Olisin pystynyt soutamaan yksittäisen vedon kovempaakin mutta en tehnyt sitä koska se olisi sitten kostautunut myöhemmissä vedoissa. Pidin reilun minuutin väliä jokaisessa vedossa ja palauduin siinä ajassa kumman hyvin.

Olen oppinut että vetävät liikkeet palvelevat ja kehittävät toisiaan vaikka kyseessä olisi periaatteessa hyvin erityyppinen liike. Maastaveto, rinnalleveto, tempausveto, leuanveto ja soutulaitteen vetäminen auttavat kaikki toisiaan. Leuanvedossa tein pitkään vain vastaotteella ja tavallaan unohdin myötäotteen enkä saanut enää yhtään. Keskityin siihen muutamien salitreenien yhteydessä, tein leuanvetolaitteella myötäoteleukoja vastapainoa apuna käyttäen ja nyt sekin taas sujuu edes joten kuten. Nimenomaan leuanveto myötäotteella kehittää ja tukee muita vetoliikkeitä koska se kehittää enemmän selkää eikä anna osumaa hauikseen vastaotteen tavoin. Koen hyötyneeni tästä selvästi nyt näissä soutuvedoissakin. Sitä paremmin isot selkälihakset toimii mitä enemmän niitä aktivoi ja hyödyntää.

Soutaminen oli mulle välillä vähän mörkökin, yksittäisillä liian kovilla maksimivedoilla tuskaa ja hampaidenkiristelyä mutta nyt olen tainnut löytää järkevämmän ja palkitsevamman lähestymistavan näistä kovista mutta tasavauhtisista vedoista. Ajattelin ottaa perjantaina 2x 500 metriä, kädet syyhyää jo nyt!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Huhtikuu välitilassa.

Pitää varmaan tähän alkuun tähdentää että en ollut huhtikuussa varsinaisesti telakalla. Moni joutuu olemaan erossa rakkaista harrastuksistaan todella pitkiäkin aikoja vammojen ja loukkaantumisten vuoksi mutta mulla oli kyse huhtikuussa varotoimenpiteestä jolla kevensin ja lyhensin juostuja määriä välttääkseni ehkä jonkun pahemman vaivan.

Harjoituspäiviä kertyi 17, näistä kymmenen piti sisällään juoksulenkin, viisi painonnostoharjoituksen ja kaksi omatoimisen voimatreenin. Kävin siis tavallisella kuntosalilla kuukauden aikana tasan kaksi kertaa! :D Enpä muista koska olisin siellä viettänyt noin vähän aikaa, aika kalliiksi muodostui noiden käyntien hinta. Maksan vuoden kortista noin 430 euroa joten jos sen jakaa kahdellatoista kuukaudella niin yhdelle treenille napsahti 17.5 euron hintalappu. Varmaan ihan hyviä reenejä oli nuokin mutta enpä välttämättä olisi tuollaista kertamaksua tiskillä suorittanut..

Kymmenellä juoksulenkillä kilsoja kertyi yhteensä 72. Vuoden alusta saldo on nyt 256km. Huhtikuu ei siis tuonut muutosta määriin ja näillä näkymin ei tuo toukokuukaan kun lähden maltillisesti nostamaan kilometrimääriä. Uskotaan ja toivotaan että juoksukesä 2015 kesäkuun alusta elokuun loppuun toisi vaikka 500 kilometriä. Muuten vuoden tavoite - 1300 juoksukilsaa - on todella monen mutkan takana.

Kaikki kuukauden viikot olivat kuormittavuudeltaan kevyitä, yksittäisiä kovia suoritteita kohden oli aina monta hyvin kevyttä. Jonkinlainen piilevä kuntohuippu on kyllä tosi asia, siitä kerron huomenna enemmän.

Pakko olla ihan rehellinen ja myöntää että ei ole ollut kovin helppoa olla välitilassa. Ei kunnossa mutta ei loukkaantuneenakaan. Onko tämä höllääminen ihan turhaa, olisiko paikat kestäneet muutenkin? Vai hajoaako ne joka tapauksessa kun lähden taas täysillä liikkeelle? On hienoa ettei ole kipuja mutta silti tuntuu kuin kaikki ei olisi ihan kunnossakaan.

Vappupäivänä kuntosalilla eräs kanssatreenaaja kysyi onko mulla ongelmia polvien kanssa kun niistä kuuluu kyykätessä niin kova ääni. Vastasin että ei ole. Mulla on aina kuulunut polvista rutinaa, pauketta ja napsumista kun menen kyykkyyn mutta ne eivät ole silti mitenkään vaivanneet. Juteltiin kaikenlaista liikkumisesta. Hän näytti polvessaan olevaa leikkausarpea ja kuvaili pitkää toipumista polvileikkauksesta, heikentynyttä ja "eriparista" jalkojen voimatasoa. Sitä miten juoksut on ohi ja hankittuna on maantiepyörä.

Mulla ei ole ikinä ollut todellisia ongelmia polvien kanssa ja toden totta toivon että ei ole jatkossakaan. Melkein alkaa itkettää kun edes ajattelen koko asiaa. Elämä kun ei ole sellaista että "viisaita" ratkaisuja jotenkin palkittaisiin. Ei tästä mun puolitelakasta ole välttämättä mitään hyötyä. Nivelet voi räjähtää palasiksi koska vaan. Mut se riski on vain otettava jos haluaa elää eikä pelätä ja murehtia.