maanantai 25. toukokuuta 2015

Kansallisen tason tuomarointia.

Perjantai-iltana alettiin kasaamaan kilpailupaikkaa painonnoston alle 17-vuotiaiden SM-kisoja varten. Tämä oli eka kerta kun kisatalkoot sopivat aikatauluihini ja olikin hyvä päästä näkemään miten nostolava rakennetaan. Pehmusteita ja vanerilevyjä sopivassa suhteessa pala kerrallaan niin nostajilla on jalkojen alla tukeva alusta mutta sisäpalloilulajien kenttä ei kärsi vaurioita kun toistasataa kiloa tiputetaan suorilta käsiltä alas. Seuran väkeä oli paikalla kiitettävästi ja hommat sujui nopeasti, itse laittelin mielenkiinnolla kuntoon mm. tuomarivalojärjestelmää joka taitaa olla Suomen ainoa. Esimerkiksi alkuvuodesta Tampereen SM-kisoissa oli käytössä tämä meidän valojärjestelmä. Pienemmissä kisoissa mennään perinteisten punaisten ja valkoisten laikkojen kanssa joita nostetaan näkyville noston jälkeen.

Kisat alkoi lauantaina punnituksella klo 9-10, itse tulin mestoille vasta noin puoli yhdeltätöista eli hieman ennen nostojen alkamista. Olin sopinut olevani paikalla koko päivän ja tekeväni toimitsijan hommia tai vaikka levynvaihtoa, ihan mitä vain olisi tarjolla ja mihin apua tarvittaisiin. Kilpailunjohto oli kuitenkin päättänyt laittaa minut tuomariksi.

Aivan uudet, erinomaiset 2.5 kilon kisalevyt. Vanhat kevyimmät isot kiekot olivat erittäin huteria mutta näillä kelpaa junioreiden tai vaikka vähän vanhempienkin harjoitella ja nostaa kisoissa!
Olen ollut tuomarina aiemmin vain parissa pienemmässä salikisassa joten tämä olisi eka kerta näin isossa tapahtumassa ja sähköisen tuomarijärjestelmän kanssa. Tässä kävi siis vähän samoin kuin viime syksynä kun menin katsomaan Etelä-Suomen mestaruuskisoja ja päädyinkin levynvaihtajaksi. Se on muuten yllättävän raskasta hommaa, niin henkisesti kuin fyysisesti kun pitää koko ajan laskea ja suunnitella oikeaa kuormausta ja sitten heitellä levyt vielä mahdollisimman nopeasti paikoilleen. Näissä nuorten SM-kisoissa oli 46 osallistujaa ja kun jokainen nostaa 6 nostoa se tarkoittaa tangon kuormaamista peräti 276 kertaa!

Kisojen avausnosto ja elektroninen valojärjestelmä joka näyttää niin katsojille, toimitsijoille kuin kilpailijoille jäljellä olevan ajan ja tankoon kuormatun painon.
16 tyttö- ja 30 poikanostajaa oli jaettu viiteen nostoryhmään. Yhdessä ryhmässä oli siis noin kymmenen nostajaa. Tuomaroin kolmannen ja neljännen ryhmän eli poikien kevyimmät ja keskimmäiset painoluokat.


Painonnostossa on kolme tuomaria, nosto joko hyväksytään tai hylätään äänin 3-0 tai 2-1. Suurin osa päätöksistä on yksimielisiä mutta yksittäisissä nostoissa tulee välillä hajontaa kun toinen tuomari pitää esimerkiksi käsien suoristumista puutteellisena jolloin syntyy kiellettyä punnertamista.


Pienemmissä kisoissa tuomarit ovat normaaleissa vaatteissa mutta näissä isommissa kisoissa pukeudutaan viralliseen tuomariasuun, käytännössä Suomessa tällaiseen tummansiniseen tuomaripuseroon. Kansainvälisissä kisoissa ollaan tarkempia ja asuna on beiget housut ja tummansininen puvuntakki. Nämä meidän pusakat eivät olleet mitään mittatilaustöitä vaan one size fits all-hengessä hukuin omaan XXL-mallin puserooni.

Itse tuomarointi sujui hyvin. Hieman olin alussa hukassa siitä miten tiukka tuomarilinja on, on tietysti selvää että EM- tai MM-kisoissa suurennuslasi on eri luokkaa kuin esimerkiksi 14-vuotiaan nostossa. Jokunen tuomio meni 2-1 jompaan kumpaan suuntaan.

Jonkun verran kaverit ja tutut kyselivät tuomaroinnista katsomon puolella tauoilla. Näissä isommissa kansallisissa kisoissa on esimerkiksi tapana että kaikki tuomarit edustaisivat eri seuroja, aina se ei ole mahdollista mutta pääasiassa lauantainakin onnistui. Pakko kuitenkin sanoa että ei mulla ainakaan ole minkäänlaista kynnystä hylätä nostoa vaikka lavalla olisi tuttu jonka kisoja ja harjoitusnostoja on nähnyt paljon. Tuomaroin noin 120 nostoa eikä siinä juuri tule mietittyä kuka siihen tankoon tarttuu. Ei ole mitään järkeä päästää läpi epäpuhtaita nostoja vaan tarkalla linjalla ohjata kilpailijoita teknisesti parempaan suorittamiseen. Oli palkitsevaa miten äänin 2-1 hylätyn noston jälkeen kisaaja tuli uusimaan saman raudan paremmalla asenteella ja teki hienon, teknisesti mainion suorituksen.


Kun omat tuomaroinnit oli ohi testasin uutta luuriani jossa on mainio 20 kuvan kuvasarjan toiminto. Tässä kisojen kovimmat tempausraudat, 17-vuotias Roni Peltonen ja 127 kiloa. Se on hurja paino kiskaista maasta pään yläpuolelle suorille käsille ilman että tanko pysähtyy liikkeen aikana missään kohdassa! Kyseessä on uusi ikäluokan suomenennätys. Muistan Ronin jo parin vuoden takaa jolloin hän eräissä näkemissäni kisoissa 14-vuotiaana tempasi 78 kiloa ja työnsi 112 kiloa! Sen jälkeen tanko onkin liikkunut hurjaan tahtiin niin painonnostossa kuin voimanostossa, keväällä Roni otti voimanostossa nuorten euroopanmestaruuden 600,5 kilon yhteistuloksella (kyykky 240,5kg, penkki 115kg, maastaveto 245kg).

Tämän jutun loppuun on pakko vielä lisätä iso hatunnosto kaikille urheilun vapaaehtoisille jotka mahdollistavat kisat ja muut tapahtumat omalla panoksellaan niin painonnostossa kuin kaikissa muissakin lajeissa. Olin lauantaina kisapaikalla seitsemän tuntia enkä todellakaan tullut ekana tai lähtenyt viimeisenä, päinvastoin. Moni oli tullut jo tunteja minua aiemmin ja lähti paljon myöhemmin pois. Ilman näin hienoja laji-ihmisiä ei olisi lasten ja nuorten urheilua eikä lopulta huipputason kilpaurheilijoitakaan. Rakkaudest lajiin, todellakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti