torstai 7. toukokuuta 2015

Ultrajuoksua Unkarissa - EMU 6 day Ultramarathon.

Silloin kun ei itse pääse juoksemaan on parasta täyttää kroppa ja mieli innoituksella ja inspiraatiolla. Sellaista tarjoaa esimerkiksi eilen Unkarissa Balatonjärven rannalla alkanut ultrajuoksukilpailu EMU Six Day Ultramarathon. Tämän vuoden kisasta tekee erityisen mielenkiintoisen se seikka että mukana on peräti yhdeksän suomalaista.

Balatonfüredissä sijaitsevalla leirintäalueella ja sen välittömässä läheisyydessä kierretään noin 900 metriä pitkää asfaltoitua rataa.

Ensimmäinen vuorokausi on nyt takana ja kisaa johtaa 220 kilometrin saldollaan täysin ylivoimaisesti Yhdysvaltojen Joe Fehes eikä se ole mikään yllätys. Hän juoksi viime elokuussa Alaskan Anchoragessa sisähallissa kuudessa vuorokaudessa älyttömät 933,902 km. Suomalaisista eniten ekan vuorokauden aikana on juossut Jari Soikkeli, noin 160 kilometriä. Hänen hallussaanhan on sisäratojen 24 tunnin suomenennätys 247,944 km.

Muita mielenkiintoisia suomalaisnimiä on mm. Onni Vähä-aho joka on tällä hetkellä toiseksi paras suomalainen taivallettuaan ensimmäisen vuorokauden aikana noin 135 kilometriä. Onnin blogista http://nivala66.blogspot.fi/ voi lueskella hänen mietteistään, valmistautuminen tähän kisaan on ainakin omaan silmääni ollut erittäin perusteellista ja hyvää tulosta voi odottaa kunhan pahempia ongelmia ei ilmene. Toinen blogien kautta tuttu hahmo on Pasi Koskinen joka tasan vuosi sitten juoksi 1000 mailia Nuorgamista  Hankoon. Pasin ajatuksia kisapaikalta ja valmistavilta harjoituslenkeiltä löytyy osoitteesta pasikoskinen.blogspot.fi

Unkarin kisaa voi seurata parhaiten osoitteessa http://www.emusport.hu/hu/klub/emu-sport-tv , sinne päivittyy reaaliaikainen tuloslista ja näkyypä jopa livekuvaa reitin varrelta. Hyvä ennakkojuttu löytyy tietysti ultrajuoksu.fi-sivustolta: http://ultrajuoksu.fi/unkarin-6-paivan-juoksu-6-12-5-2015/ ja samassa paikassa on myös päivityksiä kisan aikana: http://ultrajuoksu.fi/emu-6-day-ultramarathon-6-12-5-2015/ .


Unkarissa ei ole mukana New Yorkin kilpailuihin vahvasti keskittyvää Pekka Aaltoa jota kuitenkaan ei voi olla mainitsematta kun kuuden vuorokauden juoksuista on puhe. Pekka on juossut kuuden vuorokauden kisan peräti seitsemän kertaa ja hänen hallussaan on suomenennätys 812,719 km. Mitä pidempi matka, sitä parempi Pekka on. Hän on voittanut maailman pisimmän juoksukilpailun, 3100 mailia eli 5000 kilometriä, Queensissa New Yorkissa seitsemän kertaa. Mika Taanila kuvasi vuoden 2012 New Yorkin kuuden vuorokauden kilpailusta lyhytelokuvan Kuuden päivän juoksu jota on esitetty Yle Teemalla muutamia kertoja viime vuosina.

Mun ei pitänyt seurata Unkarin kuuden päivän kisaa toipilaana. Olin suunnitellut niin että teen oman tasoiseni ultrasuorituksen - 7 puolimaratonia 7 päivässä - samaan aikaan tämän kisan kanssa ja saan valtavasti lisävoimaa ja innoitusta edistyneemmiltä harrastajilta jotka taistelevat ihan eri tason väsymystä vastaan. Vuosi sitten kun juoksin Giro-juoksuhaasteeni Pasi Koskinen juoksi 1000 mailia halki Suomen. Niin silloin kuin nytkin olen saanut kannustavia viestejä Onnilta joka taivaltaa omaa matkaansa Unkarissa yhdessä Pasin ja muiden suomalaisten kanssa. Enpä voi kuin toivoa heille täydestä sydämestäni kaikkea hyvää hurjaan urakkaansa.

Olo on haikea. Giro d'Italia alkaa ylihuomenna. Eilen katselin digiboksilta Kuuden päivän juoksun ties monettako kertaa. Mieli on kestävyysmatkojen kuninkaiden ja kuningattarien mukana, sydän palaa halusta päästä poluille. Innoituksesta ja innostuksesta ei ainakaan ole puutetta. Kunnioitus ja kiitollisuus jokaisesta askeleesta ja kilometristä on suurempi kuin koskaan ennen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti