perjantai 3. heinäkuuta 2015

Valmentajan ja urheilijan välinen palautekeskustelu.

Tero Hyppölän erinomaisessa kirjassa 226 - Fyysinen kantti on mainio osuus jossa pitkän triathlon- ja ultraurheilu-uran tehnyt mies listaa valmentajiensa plussia ja miinuksia sekä tekee samanlaisen listauksen myös itsestään urheilijana. Lukemisesta tekee mielenkiintoisen se tosiasia että hän on käytännössä aina valmentanut itse itseään ja arvioi siis itseään sekä valmentajana että valmennettavana. Idea on minusta sen verran hauska että päätin tehdä samanlaisen itsestäni, olenhan kuntoilijan urani alusta asti suunnitellut kaiken harjoitteluni itse.

VALMENTAJA-MIKA

+ Tekee realistiset suunnitelmat joita on helppo noudattaa. Ei tarkkoja, tiettyyn päivään ja ajankohtaan sidottuja harjoituksia vaan esimerkiksi viikoittainen kilometrimäärä joka urheilijan on helppo sovittaa muuhun elämään sopivina paloina.

+ Ymmärtää koko ajan paremmin miksi urheilijan suorituskyky on tietyllä hetkellä sellainen kuin on ja (toivottavasti) osaa tätä tietämystä hyödyntää myös sitten kun mennään kohti kauden päätavoitteita.

+ On ollut monessa perusteesissä oikeassa vaikka on kehitellyt ne silloin kun takana on ollut vasta kovin vähän harjoittelua. Hiljaa hyvä tulee, maltti on valttia jne. kuulostaa ikiaikaiselta löpinältä mutta kestävät aikaa juuri siksi että ne ovat totta. Pikavoittoja ei ole eikä valmentaja-Mika niihin ole koskaan myöskään uskonut.

+ On kiinnostunut kaikesta mahdollisesta urheilusta ja seuraa mielenkiinnolla hyvin erilaistenkin lajien harjoittelua ja pyrkii koko ajan oppimaan uutta ja avartamaan näkemystään.

+ Pitää teoriassa monipuolista harjoittelua avaimena monipuoliseen, hyvään kuntoon.

- Käytännössä ei uskalla vaihtaa tuttuja lajiharjoituksia toisiin vaan junnaa tuttujen päälajien parissa harjoituksesta toiseen.

- Dogmaattinen, hirttäytyy ensimmäiseen järkevältä ja yksinkertaiselta kuulostavaan harjoitusohjelmaan josta kuulee ja pitää siitä kiinni vuodesta toiseen. 


URHEILIJA-MIKA

- Kehittyy heikosti kestävyydessä, nopeudessa, voimassa ja kaikilla muillakin osa-alueilla.
- Huono kehonhallinta, koordinaatiokyky, liikkuvuus ja kyky oppia uutta.

+ Kaikesta huolimatta se kaikkein tärkein eli motivaatio on korkealla eikä anna edellä mainitun listan haitata menoa millään tavalla.

+ Pitää olosuhteista joista moni muu ei. Tykkää juosta niin lumimyrskyssä, kaatosateessa kuin mutaisilla poluillakin. On yhtälailla kotonaan peruskuntosalilla kuin karummillakin painonnostosaleilla.

- Ei ole hyvä juoksemaan helteellä mutta kehittynyt silläkin osa-alueella huomattavasti.

- Ei halua juosta asvaltilla ja/tai muun liikenteen seassa, ajaa aina autolla lähimmälle puisto- tai metsä-alueelle.

+ Keskittyy olennaiseen, välineet ja hifistely on toissijaista. Tärkeintä on pysyä liikkeessä.

- Suurin osa harjoittelusta mukavuusalueella, esimerkiksi juoksu hitaalla peruskestävyysvauhdilla. Jos ja kun nostaa tehoja niin menee suoraan toiseen ääripäähän anaerobiselle alueelle. Suurin ja kehittävin alue näiden välissä jää käyttämättä lähes kokonaan. Merkkejä paremmasta (ehkä, toivottavasti) näkyvissä.

+ Oppinut miten fyysinen kunto kasvattaa henkistä kapasiteettia ja taas toisinpäin, positiivinen eteenpäinmenevä ikiliikkuja on syntynyt.

- Ajoittain epärealistinen kuva omasta kunnosta ja siitä mihin se riittää.

+ Edellisestä huolimatta sen verran sisua että on tullut maaliin debyyttimaratonilla 16 kilometrin kävelemisen jälkeen sekä täydellisesti voimattomana ja sumussa mutta tällä kertaa juosten samaiset viimeiset 16 kilometriä kolmannella maratonilla viime syksynä.

+- Epärealistinen kuva kunnosta, väärä vauhdinjako ja muut ongelmat johtuvat paljolti siitä ettei käytä koskaan kelloa tai sykemittaria. Elämä on hauskempaa kun seikkailee ilman tarkempaa tietoa menneestä tai tulevasta joten tässä on myös ehdottomasti positiivinen puoli joka jopa peittoaa tämän tuomat ongelmat.

+ Ei pelkää kovimpia tehoharjoituksia vaikka ei niistä aina pidäkään.

+ Pyrkii oppimaan virheistään...

- ...mutta usein yhden mokan tilalle tuleekin jo toinen.

Plussia taisi tulla enemmän kuin miinuksia mutta se taitaa kertoa enemmän positiivisesta ajattelutavastani kuin siitä että olisin mitenkään erityisen hyvä sen enempää valmentajana tai urheilijana. Tai ehkä se just kertoo siitä kun tulosurheilusta ei kuitenkaan ole kohdallani kyse! :D

Valmentaja-Mika oli tälle viikolle kaavaillut 50 juoksukilometriä kolmeen lenkkiin jaettuna sekä kahta voimaharjoitusta. Eka voimatreeni tiistaina meni aika perustasolla mutta eilen torstaina tein valakyykkyjä kovemmilla sarjapainoilla kuin koskaan ennen. Toistojen määrissä olen vihdoin ja viimein saamassa järkeä päähäni ja teen mieluummin kolmosen tai vaikka ykkösen kuin väkisin yritän jotain vitosta.

Pitkän viileämmän jakson jälkeen nyt on ollut pari kuumempaa päivää, eilen +23 ja tänään +25. Pitkään arvoin kumpana päivänä juoksen ja kumpana menen salille mutta koska tänään oli selvästi tuulisempaa niin päätin mennä tänään. Vähän hölmösti ajateltu, metsässä puusto suodattaa tuulen pois mutta aurinko on tähän aikaan vuodesta keskipäivällä niin korkealla ettei poluilla ole varjoa juuri laisinkaan.

Hellejuoksu on mulle yleensä haastavaa ja olen sitä pyrkinytkin kehittämään. Tänään oli eka päivä tänä vuonna kun juoksin ilman juoksutakkia. Alkuviikon lenkilläkin juoksin takki päällä. Tarkoituksenani on ollut totuttaa kroppaa lämpimään ja hikiseen oloon ja se on näköjään kannattanut. Missään vaiheessa lenkkiä ei ollut tukala tai hiostava olo, 6.5 desiä maltohunajavettä riitti just hyvin 17 kilometrin lenkkiin.

Tällä hetkellä on monella tapaa vahvempi olo kuntoilijana kuin koskaan ennen. Kaikesta mitä teemme jää jälki, niin henkisesti kuin fyysisesti. Treeneissä tehdyt pienet ja joskus varmaan vähän isommatkin jäljet ovat olleet tämän hetken fiiliksen mukaan aika hyviä. Lopulta juuri se tunne omasta itsestä on usein se mikä ratkaisee, ei se mitä oikeasti olemme vaan miten itsemme koemme.

2 kommenttia:

  1. Hauska postaus, mutta samalla myös hyvinkin itsekriittinen ja arvioiva. Siis positiivisessa mielessä ehdottomasti :) Mä arvostan sitä jos ihminen uskaltaa laittaa itsensä likoon, arvioi rehellisesti tekemisiään ja myöntää virheensä (en nyt tarkoita juuri sua tässä vaan ihan yleensä). Tosi moni pelkää myöntää omia virheitään ja en ihan oikeasti ymmärrä miksi. Kaikki tekevät joskus virheitä. "Rapatessa roiskuu" on mun lempisanonta. Jos ei mitään uskalla ei koskaan mitään saakaan. Ja omista tekemisistään, virheistä jne oppii kaikista parhaiten kun saa sitä kokemusta ja osaa tehdä ensi kerralla toisin (vaikka senkin joskus unohtaa, heh :)

    Tuo viimeinen lause on hyvä. Kun niinhän se usein on, että jos jotakin oikein haluaa, oikein tosissaan, sitä tiedostaen ja varmasti tiedostomattakin alkaa työskennellä päämäärää kohti ja lopulta olet saavuttanut sen.

    Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatukset muuttuu usein konkreettisemmiksi kun pelkän ajattelun lisäksi sanoo ne ääneen tai kirjoittaa ylös, aika paljon näitä juttuja kun ehtii tuolla pitkillä juoksulenkeillä pohtia :)

      Poista